16.9.2009
Osa V, Luottamuksesta
Olen meinannut kirjoittaa luottamuksesta jo jonkin aikaa; aikomuksen taustalla ovat tämän vuoden puolelle sijoittuvat liftaus- ja couchsurfing-kokemukseni. Mutta varsinainen sytyke oli eräässä facebook-keskustelussa kerrottu kertomus taksikuskista, joka oli todennut, että jos joku häneltä joskus huijaa kyydin hinnan, se on pieni hinta luottamuksesta ihmisiin.
Se on aika viisaasti sanottu. Luulen, että luottamalla ihmisiin pääsee elämässä paljon helpommalla. Vaikka se vaikeaa onkin. Pelkäämiseen ja epäilemiseen kuluu enemmän energiaa, ja lisäksi luottamus tuottaa mielihyvää — ihan tutkitustikin. Luottamuksen on todettu liittyvän oksitosiinin eritykseen; oksitosiinihan on yksi mielihyvähormoneista, joita erittyy myös kosketuksessa ja seksissä. Yksinkertaistaen luottamus toimii kuin suudelma. Se tuottaa yksityistä mielihyvää, mutta myös vahvistaa ihmisten välisiä suhteita.
Sodankylän filmifestareilla tapasin ihmisiä, jotka joka vuosi liftaavat läpi Suomen jostain etelästä Pyssykylään. Festareiden päätyttyä eräs rutinoitunut liftari sanoi lähtevänsä "harjoittamaan uskoa ihmiskuntaan", eli seisomaan tien viereen peukalo pystyssä. Hänen mukaansa liftaamaan lähtiessä voi ärsyttää ja harmittaa, ja liftiä monta tuntia odotellessa etenkin, mutta sitten kun sen kyydin saa, on valmis rakastamaan ihmiskuntaa ja määränpäässä ei voi olla kuin hyvällä tuulella.
Itsekin sitten uskaltauduin liftaamaan Sodankylästä Rovaniemelle. Sain kyydin keski-ikäiseltä pariskunnalta. Samoihin aikoihin oli paljastunut Herlinin sukuun kuuluvan naisen sieppaus, ja puhuimme siitä. Mies kysyi, onko vanhemmillani rahaa, ja että enkö pelkää että he sieppaisivat minut. Vastasin, että vanhemmiltani voisi saada lunnaiksi koiranpentuja ja polttopuita. Vitsailu sinänsä vakavalla asialla ei tuntunut millään tavalla uhkaavalta. Liftauskertomuksia kuunnellessa tuntuu, että tulen varmasti liftaamaan jatkossakin.
Olen myös testaillut luottamusta couchsurfingin avulla. Couchsurfing tarkoittaa yöpymistä ventovieraiden luona. Sohvasurffausta varten netissä on oma yhteisö, jonka jäsenet voivat tarjota majapaikkaa luonaan ja etsiä majapaikkoja muiden luota. Majoitettavat ovat sohvan tarjoajan vieraita, mistään harmaan talouden hotellibisneksestä ei ole kyse. Majoittamisesta voi tietenkin myös kieltäytyä.
Olen tämän vuoden aikana yöpynyt kaksi yötä Köpiksessä ja kahdeksan yötä San Franciscossa neljässä eri couchsurffipaikassa, ja olen sitä mieltä, että couchsurffaus on yksi parhaista matkailukeksinnöistä. Pääsin noiden ihmisten matkassa sellaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, joihin ei muuten turistina ikinä pääsisi. Kaikki tyypit, joiden luona olen surffannut, ovat olleet mielenkiintoisia ja hauskoja; parin tyypin kohdalla olen tosi pahoillani, että he asuvat eri maassa, sillä heistä olisi varmaan tullut ystäviä.
Lisäksi minulla on käynyt yksi sohvasurffari, mukava hollantilainen kasvitieteilijäpoika kesäkurssilla. Hänen kanssaan sitten könyttiin pitkin Toppilaa etsimässä painolastikasveja. Ja löydettiinkin!
Kaikki sohvantarjoajat ovat antaneet avaimensa ja jääkaappinsa käyttööni, ja itse annoin avaimeni hollantilaiselle kasvitieteilijälle ja kehotin häntä syömään kaikkea mitä kaapista löytyy.
Aluksi ilmoitin Couchsurfing-sivustolla ottavani vastaan vain naispuolisia surffareita. Taustalla oli jonkinlainen epämääräinen ajatus vieraiden miesten aiheuttamasta vaarasta yksinäisen naisen kotona. Sitten tulin järkiini, ja totesin, että surffarin sukupuolella on vähemmän tekemistä vaaran kanssa kuin mielikuvalla sukupuolesta.
Muistan, kuinka eräänä aamuna juoksin matkalaukun kanssa katukäytävää pitkin rautatieasemalle päin, matkaa oli vielä useampi kortteli ja juna lähdössä liian pian. Vierelleni pysähtyi auto, jonka sisältä mies tarjosi kyytiä: "Näytät olevan junalle menossa, ja autolla pääsee nopeammin." Hyppäsin kyytiin, jutustelin kiireestä ja junalla matkustamisesta muutaman korttelin verran, kiitin kauniisti ja ehdin hyvin junaan.
Kaikkien mahdollisten pelottelusääntöjen mukaan vieraiden miesten autojen kyytiin ei pitäisi mennä, mutta niinpä vain menin ja olin iloinen, että joku oli tarpeeksi ystävällinen tarjotakseen kyytiä ollessani myöhässä.
Minusta vaikuttaa siltä, että keskiverto ihminen toimii siten, että mitä vieraamman ihmisen kohtaa, sitä todennäköisemmin hän haluaa antaa itsetään hyvän kuvan ja olla luottamuksen arvoinen. Täysin vieraisiin ihmisiin, joihin ei ole mitään kontaktia, voi suhtautua välinpitämättömästi, ja lähimpiään sitä oikeasti kohtelee välillä miten sattuu. Luullakseni sellaisia kusipäitä, joille toisen ihmisen vieraus tai tuntemattomuus on hyvä tekosyy käyttäytyä miten sattuu, on aika vähän. Sellaiset ihmiset, jotka häilyvät tuttuuden ja vierauden rajalla, saanevat toisiltaan parasta mahdollista kohtelua.
7 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2009/09/16/osa-v-luottamuksesta/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Jos alat noista aineksista mielihyvää etsimään, niin veikkaan että oksikodoni > oksitosiini.
Se on tärkeää, että saa esiintyä välillä asiallisesti ja välillä toisin.
Comment by Jaakko — 16.9.2009 @ 05:25
Joo, varmaan oksikodoni, heroiini ja morfiini ois vielä parempia ko se oksitosiini. Alkoholikin toimii ajoittain, mutta ei yhtä luotettavasti.
En muuten käsitä, että miks heroiinia tai muita tutkitusti toimivia huumeita ei käytetä saattohoidossa. Just eilen kuuntelin tarinaa 75-vuotiaana leukemiaan kuolleesta tyypistä, joka eli elämänsä kaks viimeistä kuukautta hirveissä tuskissa. Tuli kyllä mieleen, että Diakonissalaitoksen saattohoidossa joku kusee.
Comment by Jatulintarha — 16.9.2009 @ 13:55
Olipa kiva kirjoitus etenkin kun sitä vertaa tuohon viime vuoden summaukseesi. Mulla on ihan sama fiilis kuin sinullakin siitä, että yleensä kannattaa ennemin luottaa ihmisiin kuin olla luottamatta. Joskus sitä kuitenkin on itselläkin ollut ikäviä kokemuksia ja kun on aika suojattua elämää viettänyt niin sitten äkkiä tuntee helposti maton katoavan kokonaan jalkojen alta. Maailmassa ei yhtä-äkkiä olekaan järkeä ja tuntuu että mihinkään ei voi uskoa. Tästä huolimatta ainakin mää itse koen eläväni keskimäärin parempaa elämää kuin jos olis epäileväisempi. Mää myös uskon vakaasti, että luottamuksen osoittaminen helposti myös synnyttää luotettavuutta ja hyvää tahtoa. Ihmisillä on taipumus käyttäytyä siten kuin heiltä odotetaan.
Ihan mielenkiintoisena sivuhuomautuksena muuten ovat nuo vangindilemma kokeet, joissa on eri tietokoneohjelmilla testattu voittostrategioita sen suhteessa pitäisikö muihin luottaa vai ei. Kysymyksen asettelu on sellainen, että koneet (tai siis ohjelmat) käyvät satunaisen määrän kohtaamisia satunaisten koneiden kanssa. Tyypillisesti siis useamman kerran keskenään, mutta koskaan ohjelma ei varmasti tiedä kohtaako se toisen koneen vielä uudestaan. Jokaisessa kohtaamisessa kone päättää luottaako toiseen koneeseen vai ei. Jos toinen luottaa ja toinen ei, menee pettäjällä todella hyvin ja petetyllä todella huonosti (arvot siis pisteytetään). Jos molemmat taas luottavat toisiinsa menee molemmilla suhteellisen hyvin ja jos molemmat pettävät menee molemmilla suhteellisen huonosti.
Voittajiksi on kuulemani mukaan (ihan kuulopuheitten perusteella tosiaan puhun) viime aikoina selviytynyt sellaisia koneita, jotka aloittavat luottamalla ja sen jälkeen seuraavilla kohtaamisilla tekevät sen minkä toinen kone teki edellisellä kohtaamisella, antaen kuitenkin silloin tällöin anteeksi (tavallaan siis hieroen rauhaa). Tuo käyttäytymismalli muistuttaa minusta tosi paljon sitä millä ihmiset yleensä toimivat meidän yhteiskunnassamme.
Comment by Tuomas — 16.9.2009 @ 22:18
Mää oon samaa mieltä, luottamatta jättäminen vie enemmän itseltä ku potentiaalinen petos.
Yksi sanasi jäi pyörimään mieleen: pelottelusääntö. Hmm…
Comment by P.A.A. — 17.9.2009 @ 10:53
Kaunista tekstiä ja kauniita ajatuksia. Mielenkiintoista on se että hakutermilläni tulleista blogeista ainoastaan sinun blogisi on hengissä. Karma palkitsee.
Josta tuli mmieleen että ehkä samanlainen mielihyväntunne tulee myös hyvan teosta. random act of happiness tyyliin. olen itse alkanut kokeilemaan sita ja elama tuntuu kylla aina paremmalta hetken aikaa.
tällä hetkella siihen ehkä vaikuttaa se että aurinko paistaa noin 30 astetta nurmikko leikattu ja kaksi olutta veressä. eli kyllä sitä onnea löytyy alkoholista….tai ainakin endorfiinia sillä saa vapautettua.
pidä mieli korkealla ja hymyile vastaantulijalle Ö=
Comment by alex — 18.9.2009 @ 08:45
Alex: mikä oli hakutermi, jos saa olla utelias?
Myös kahvista saa onnea.
Comment by Jatulintarha — 21.9.2009 @ 13:37
Mitenköhän en taas tullu lukeneeksi tätä aiemmin… No, kuitenkin.
En kyllä itse ihan allekirjoita tuota, että vieraita autettaisiin enemmän kuin tuttuja. Ehkä vieraille vaan ollaan meidän kulttuurissa kohteliaampia kuin läheisille. Luulisi, että joku tuttu olisi vielä todennäköisemmin saattanut antaa sulle sen ex tempore -autokyydin asemalle. Toisaalta uskon kyllä, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita menemään hyvin pitkälle auttaessaan ketä vaan, mutta luulen että suurin osa on laiskoja ja opportunisteja ja yrittää välttää auttamistilanteeseen joutumista. Jos siihen sitten joutuu, niin kai sitten useimmat kuitenkin auttavat, johonkin rajaan asti.
Aihetta sivuten, luen nyt Diamondin Tykit, taudit ja teräs -kirjaa, jossa katsotaan että yhteisöjen kasvaessa esim. uskonto on kehittynyt estämään toisilleen sukua olemattomien ihmisten välistä väkivaltaa. Eli että syyt joiden takia ihmiset eivät enää kohtele vieraita huonosti olisivat kulttuuriset. Tämä kai perustuu havaintoon, että monissa metsästäjä-keräilijäyhteisöissä 20-60% miehistä kuolee väkivaltaisesti. (Tosin luin just että jossain afrikkalaisissa vastaavissa vastaavat luvut on olleet vain 3-7%, joten kait niitä kulttuurisia eroja on ennen suuria yhteisöjäkin.)
Kiinnostaa siis tuo kysymys siitä, onko ihmislaji pohjimmiltaan väkivaltainen vai ei… Mitä itse kulttuuriantropologina ajattelet asiasta? Vai onko koko kysymyksenasettelu vain aivan liian yksinkertainen ja tyhmä. Yks tyyppi sanoi mulle netissä, että ihmislajin historiankirjoitus saattaisi muuttua nyt kun on löydetty Ardi, jonka tylpistä kulmahampaista on päätelty, että urokset eivät olisi taistelleet keskenään vaan kilpailleet naaraista esim. lahjoilla. En tiä, kuulosti minusta aika kauaskantoiselta johtopäätelmältä, mutta mä olenkin toisaalta aina ollut kauhea pessimisti :-D
Sori, tulipas pitkä pölötys tästä…
Comment by rhia — 4.10.2009 @ 11:58