Minua myötähävettää ja nolottaa katsella julkisuudessa naista, jolle on noin suunnattoman tärkeää lytätä ja haukkua muita. Hän on ihan kuin se koulunpihan barbeimman näköinen, pilalle hemmoteltu tyttö, joka käytteli valtaansa ja nirppanokkaista halveksuntaansa tehdäkseen selväksi, ketkä kaikki eivät ole ihmisarvoisia tai yhtä kauniita kuin hän.

Tarve tehdä pilkkaa toisista ihmisistä kielii aina muistakin huonoista luonteenpiirteistä. Saagimin kommentit vain rumentavat häntä itseään suunnattomasti ja tekevät hänestä harvinaisen vastenmielisen hahmon.

Kaunis ihminen, joka ei tee ulkonäöstään numeroa on sen sijaan silmän- ja mielenilo.

Oisin vähän sitä mieltä, että ihmisten ei kantsis käyttää sitä deodoranttia niin paljon. Parfyymit erikseen: jos ihmiset osaa oikeasti valita sellasen parfyymin, joka sopii niiden omaan tuoksuun, niin vaikutelma voi olla todella onnistunut. Useimmiten ihmiset vaan ei osaa, ja parfymoidyt tyypit on sitten sellaisia kukkakaupan hajuisia sen sijaan että haisisivat voimakkaammin itseltään.

Haastan sinut kuvameemiin. Ohjeet voit käydä lukemassa Anita KOnkan Sanat-blogista, josta ne itse luin, tai minun blogistani.

Valon päivänä. Aurinkoa!

Musta vaikuttaa, että Anu tekee sen ihmiselle hyvin luonnollisen oletuksen, että kaikki omaavat saman arvomaailman kuin hän itse tai ainakin, että näiden kuuluisi tämä arvomaailma jakaa. Itse hän arvostaa selvästi kauneutta hyvin paljon, joten ihminen joka ei tätä arvoa kohden pyri on moraalisesti tuomittava.

Mielestäni toi Saagimin höpinä on ihan samantyyppistä vallankäyttöä. Vai että rumat ihmiset ärsyttävät, hah hah. Kuvittelisin kyllä että Saagim tulisi onnettomaksi jos kaikki olisivat saman näköisiä kuin hän, kun ei enää olisi “rumia” joihin verrata itseään.

Kauneuden käsitettähän on tutkittu myös luonnontieteellisin keinoin ja ilmeisesti kauniiksi (eli tässä yhteydessä sukupuolisesti haluttavaksi) koetaan kaikkialla nainen, joka näyttää nuorelta, iloiselta ja terveeltä — eli sellaiselta jota voi lähestyä ja jonka kanssa kannattaa lisääntyä. Tähän kun yhdistetään länsimainen yhteiskunta joka ei paljon vanhuutta arvosta, niin saadaan se kiva noidankehä jossa nyt elämme. Kuvat joista opimme miltä nainen näyttää, etääntyvät yhä kauemmas todellisuuden keskiarvoista. Ja kun ihmiset muodostavat toisistaan hyvin pitkään kestävät ensikäsitykset jo muutaman sekunnin aikana, niin kivahan se on naisille, että “hyvä” -arvosanaan yltääkseen pitäisi kuulua ryhmään jota edustaa julkisuudessa vaikka 75% naisista, mutta todellisuudessa ehkä 2%. Etenkin kun “hyvä” ei välttämättä sitten kuitenkaan tarkoita ainoastaan että “sukupuolisesti haluttava” — ihmisaivot kun tunnetusti eivät kovin hyvin erota A:ta B:stä jos molemmat liittyvät vahvasti asiaan C.

Tuo Aminan kommentti on sinänsä mielenkiintoinen, että naisten työnsaantia tutkittaessa on muistaakseni havaittu, että “kauniit” naiset saavat töitä helpommin.

Sekavaa selitystä, sorry. Ei voi näin varhain sunnuntai-aamuna kyetä johdonmukaisempaan ajatteluun ;-)

”Arvelen, että kiusaajasi ja sinä olette yhdessä joutuneet näkemään paljon vaivaa saadaksenne aikaan onnistuneen kiusaamistilanteen.”

En missään nimessä tarkoita puolustella kenenkään kiusaamista. Kyse on pikemminkin siitä, mitä kiusaamisen onnistuminen vaatii. Kyse on siitä, että kun usein kuulee kiusaamista pidettävän jonakin helppona nöyryyttämisen tapana, asiaa voi ajatella myös niin, että nöyryyttääkseen jotakuta toista tiettyjen arvostusten perusteella, arvojen yhteisyyteen tulee ensin oppia. Ihmisten välinen ymmärrys, yhteinen kieli, saati sitten yhteinen ja jotakuinkin aloillaan pysyvä kieli, vaatii kuitenkin paljon vaivaa. Ihmisen kiusaaminen voi epäonnistua, eikä aina vain luonteenlujuuden vuoksi. Kaiken lisäksi edes keskinäisen ymmärryksen ei tarvitse johtaa minkäänlaiseen jaettuun esteettiseen tajuun muuten kuin kommunikoinnin muotoon liittyvissä seikoissa.

Vielä toisin sanoin. Joku sanoisi, että ”sosialisoitumisen” vastustaminen vaatii paljon vaivaa. Asian voi sanoa myös niin, että ”sosialisoituminen” vaatii vielä enemmän vaivaa; ainakin, mikäli todella vähintään syntymästämme lähtien täytämme elämämme siihen pyrkivillä käytännöillä.

Tästä huolimatta otan henkilökohtaisesti sellaisen tiukan, asiaanliittymättömän kannan, että yhteinen kieli ei oikeuta yhteyden käyttämistä toisen satuttamiseen.

Kommentoit:

”Ja: “Niillä on pysyvä, ytimellinen merkitys vain mikäli olemme jo ennalta päättäneet mikä se on.” Minusta näin ei ole: ensinnäkin pidän “pysyvän, ytimellisen merkityksen” ajatusta liian absoluuttisena, siksi mahdottomanakin. Ja siksi sitä ei mielestäni voi myöskään päättää etukäteen.”

Pyrinkin ilmaisemaan juuri sitä, kuinka myös ”ytimekkyys” tai ”absoluuttisuus” kuuluu käyttäjänsä välineistöön. Sitä käytetään vakauttamaan. Esimerkiksi biologisten selitysmallien olemuksellisuuden konstruktionistinen kritiikki kätkee usein sisäänsä vaatimuksen siitä, että olemuksellisuus on ”toden” kriteeri. Puheen ”ytimestä” ei tarvitse muotoilla metafysiikkaa.

Kiitos ajatuksiaherättävästä kirjoituksesta.