Mä koen biseksuaalina, että joskus silloin teininä olisi kai ollut helppo vaan hiljentää itsessään se “outous”, ettei ollutkaan hetero, kun toisaalta en kuitenkaan tunne mitään suoranaista inhoakaan heteroseksuaalisia suhteita kohtaan. Edelleenkin niin olisi helppo teeskennellä normi-ihmistä, kun pitkäaikainen puolisokin sattuu olemaan ihmisten silmissä sitä vastakkaista sukupuolta. Mulle biseksuaalisuus on sellainen aktiivinen valinta, että en vaikene siitä, miten tän maailman ja sen ihmiset hahmotan, vaikka voisin. Minusta se edustaa luonteeni ehdottomuutta.

Myös kasvissyönti (jota harjoitan) on minulle samaa ehdottomuuden juurta.

“Sitoutumiskammoinen” on leima, joka isketään yksiavioista parisuhde-eetosta karttavaan henkilöön. Sillä pyritään osoittamaan, että perinteiseen parisuhteeseen sitoutuminen on oikea tapa elää. Toisin ajattelevat ovat jollakin tavalla sairaita tai häiriintyneitä.

Eli minulle sitoutumiskammoinen on ihminen, jota terveellä tavalla ahdistaa se “vapaaehtoinen” vapauden rajaamisen olettamus, joka parisuhdekulttuurissa vallitsee.

Sinäpä sen sanoit! Olen miettinyt näitä ilmiöitä, niillä kun tuntuu minusta olevan keskinäistä yhteyttä. Halu luiskahtaa siivilästä läpi on se yhteys tässä - haluttomuus jämähtää määriteltyihin asemiin.

Syyskuu: Jaa, nytpä pistit pahan. Tuossa ylläolevassa meinasin sitoutumispelolla sitä, että ei uskalleta suhteessa näyttää kaikkea itsestä, eikä välttämättä haluta nähdä toista sellaisena kuin se on, vaan toivotaan, että se olisi jotain muuta. Ei uskalleta luvata eikä ottaa lupauksia vastaan. Ei ajatella, että suhde olisi jatkuva, eikä toista oteta huomioon tulevaisuutta suunniteltaessa. Kaikkea semmoista.