Jatulintarha

Taas oli Finncon. Tuntuu kuin olisin väsyneempi kuin aiempina vuosina, siitä huolimatta, etten käynyt dead dogeissa tai edes juopotellut kohtuuttomasti. En myöskään ollut mukana missään ohjelmanumerossa, joten stressiäkään ei voi syyttää. Silti silmäpussini ovat häkellyttävät.

U.S.S. Enterprise
(NCC-1701)

Finncon pidettiin Tampere-talolla, joka on tietääkseni suurin paikka, jossa Finncon on koskaan ollut - ja suurempaa on vähän vaikea löytääkään, sillä Tampere-talo on Pohjoismaiden suurin kongressikeskus. Silti tilat pullistelivat. Kuuleman mukaan cosplay-kisaan alettiin jonottaa tuntia ennen kisan alkamista, ja jonot ulottuivat ison salin ovelta ulos asti. Isoon saliin mahtuu melkein kaksituhatta ihmistä. Sali täyttyi ääriään myöten. Eräs animesta työkseen kirjoittava journalistituttuni jäi ovien ulkopuolelle - mutta ei ilmeestä päätellen ollut siitä pahoillaan.

Conin kunniavieraiden haastatteluissa ja luennoilla oli varsin hyvin tilaa. Animefanitavaraa myyvillä kojuilla reunustetuilla käytävillä sen sijaan ei. Tuntuu, että koko conista on tullut pelkkä parveilutapahtuma, jossa tärkeintä on ostaa krääsää, esitellä komeita pukuja ja käydä sitten jonottamassa pakolliseen yaoi-ohjelmaan, cosplay-kisaan ja AMV-näytökseen.

Tällaisella parveilutapahtumalla on tietysti selkeä tarve, ei kai Finnconiin (tai pikemminkin Animeconiin) muuten olisi tullut viittätuhatta kävijää jo lauantaina, mikä lienee kaikkien aikojen ennätys. Animeconin lisäksi Suomessa järjestetään ainakin viittä muuta japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää harrastajatapahtumaa, ja kaikissa riittää yleisöä.

Nimenomaan Finnconin ja Animeconin synergiaetu on kuitenkin menetetty - ellei lasketa sitä, että varmaan Suomen Tieteiskirjoittajat ry. myy enemmän rintanappeja animeteineille kuin mustiinpukeutuneille keski-ikäisille miehille.

Ensimmäistä kertaa conin jälkeen tuntuukin siltä, että Finncon ja Animecon tulisi oikeasti erottaa toisistaan, eikä yrittää ratkaista ongelmia tilajärjestelyillä, joiden ansiosta viime vuoden Jyväskylän Finncon oli jossain määrin viihtyisämpi kuin tämän vuoden tapahtuma.

Voisin kirjoittaa ylläolevan kärjistetymminkin, sillä primitiivireaktioni conin jälkeen on se, että en halua enää ikinä nähdä yhtä ainutta teini-ikäistä cosplayaajaa.

Toki ihailen ihmisten kädentaitoja, ideoita ja asennetta. Otin valokuviakin, niistä ohessa muutama. Asuihin oli pistetty paljon aikaa ja vaivaa, monilla oli eri asut eri päiviksi. Tapahtumassa oli valtavasti silmäniloa. Mutta silti: liika on liikaa.

Osittain tämä matalamielinen jurnutukseni johtuu siitä, että tunsin itseni conissa ulkopuoliseksi, sivustakatsojaksi. Ensimmäisessä conissani vuonna 2000 en tuntenut ketään fandom-ihmistä, mutta ulkopuolisuuden tunne oli silloin erilainen. Ulkopuolisuuden tunteeseen sisältyi lupaus: tässä yhteisössä voisin tuntea oloni hyväksi, näiden ihmisten kanssa voisin viihtyä. Ja lupaus on käynyt toteen. Finncon on ollut tapahtuma, jonne menemistä olen odottanut innolla, koska siinä porukassa olen tuntenut olevani omieni parissa, ehkä enemmän kuin missään muualla.

Mutta nyt tuntui siltä, kuin se kokemus omien parissa olemisesta olisi minulta viety. Tapasin toki ihmisiä, joita näen vain sf-tapahtumissa ja joiden kanssa sosialiseeraus oli hauskaa ja tärkeää. Telakan terassilla keskustelut rönsyilivät kiinnostavasti. Mutta valitettavasti tänä vuonna satunnaisia törmäämisiä ihmisiin oli paljon vähemmän kuin ennen, sillä tutut hukkuivat massoihin, kiinnostavista uusista naamoista puhumattakaan.

Animeteinien todellisuuteen minulla sen sijaan ei ole mitään pääsyä. Tiedän suunnilleen mitkä sarjat ovat pinnalla, tunnistan lolita-brändit, kuumimmat j-rock-nimet, slangi-ilmaisut, mutta tieto ei tarkoita sisäpuolisuutta, tai edes sitä, että haluaisin olla sisällä animeteinien alakulttuurissa. Kävellessäni puistossa kamerani kanssa kuvaamassa cossaajia olin ihan yhtä ulkopuolinen kuin ne vanhemmat, jotka olivat tulleet paikalle animea harrastavien lastensa kanssa.

Kokonaisuudessaan con oli tietysti elähdyttävä, kuten conit aina. Conin järjestäjätiimin kuningatar on pokaalinsa ja timanttikruununsa ansainnut. Kävin kuuntelemassa kunniavieraita moneen kertaan. Farah Mendlesohn oli hurmaava, älykäs ja viihdyttävä jokaisessa ohjelmanumerossaan, M. John Harrison charmantti ja lempeällä tavalla pisteliäs, Petri Hiltunen oli, no, Petri Hiltunen, tarinankertoja, joka osaa vetää hyvän shown ja ryydittää sitä massiivisella määrällä kuvia. Omalla ohjemakartallani oli sopivassa suhteessa asiaa ja hömppää, fantasiagenren analyysistä bimbopaneeliin.

Katsoessani nyt jälkeenpäin Finnconin ohjelmavihkoa huomaan, että scifiin ja fantasiaan liittyviä luentoja, paneeleja ja muita ohjelmanumeroita oli moninkertaisesti verrattuna japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvään ohjelmaan. Keskellä päivää Finncon-Animecon-ohjelmaa oli seitsemässä salissa plus erilaiset harrastajatapaamiset ja työryhmät päälle. Silmämääräisesti katsottuna viittä scifiin ja fantasiaan liittyvää ohjelmanumeroa kohden oli kaksi animefandom-ohjelmanumeroa. Ohjelmanumeroiden suhdeluvusta huolimatta animefaneja oli Tamperetalolla ainakin kymmenkertainen määrä sf-harrastajiin verrattuna. Eivätkä animefanit mitään ohjelmaa tarvineetkaan, sillä heille tärkeintä ohjelmaa olivat muut animefanit puistossa.

Erottelu "animefaneihin" ja "sf-harrastajiin" on tietysti keinotekoinen, sillä suurin osa sf-harrastajista luultavasti seuraa myös animea ja mangaa, ainakin jonkin verran. Itse esimerkiksi luen mangaa paljon enemmän kuin scifiä, ja olen mangan genreistä ja trendeistä paremmin perillä kuin siitä, mitä sf-kirjallisuudessa tapahtuu. Väitän, että erottelu anime- ja sf-fanien välillä kulkeekin nimenomaan scifissä ja fantasiassa: en usko, että animefanit lukevat juurikaan sf-kirjallisuutta - edes japanilaista. Katsonevatko edes Galacticaa tai Doctor Whota?

Siinä missä sf-fani tietää Hayao Miyazakin, Yoshitoshi ABen ja Rumiko Takahashin, animefani tuskin tuntee M. John Harrisonia, Petri Hiltusta tai Charles Vessiä - jotka siis olivat conin kunniavieraita tänä vuonna.

Nykyisessä järjestelyssä, jossa Animecon ja Finncon pidetään yhtäaikaa samassa paikassa, on myös se vaara, että koko tapahtuma leimaantuu täysin animetapahtumaksi, ja että sf-harrastajat eivät löydä sitä, tai eivät vaivaudu paikalle. Itse asiassa näin näyttää jo käyneen. Finncon ei houkuttele sf-kirjallisuuden harrastajia, elleivät he ole jo jollain tavalla fandomissa mukana. En tiedä, miten paljon ns. nuoriso tätä nykyä harrastaa sf-kirjallisuutta - ilmeisesti kuitenkin kohtuullisen paljon, käännetyn fantasiakirjallisuuden määrästä päätellen. Nova- ja Noviisi-kirjoituskilpailujen osallistujamäärät kertovat, että myös nuoria sf-kirjoittajia riittää. Mutta löytävätkö he animetapahtuma Finnconiin?