25.6.2008
Rabu rabu
Olen hämmennyksissäni rakkauden edessä.
Hämmennys on toki muhinut pitkään, mutta selkeän muodon se sai Kutu-seminaarissa huhtikuun alussa, jossa puhujana oli "rakkausprofessori" Kaarina Määttä. Määtän luennon otsikkona oli "Rakkauden sulous, ahdistus ja lumous". Rakkaus pyöri mielessäni Kutu-seminaarin jälkeen, mutta pyöriminen ei saanut kunnollista muotoa, ellei keskusteluja kavereiden kanssa lasketa. Kiitos juhannushesarin, jo väsähtänyt rakkaus alkoi jälleen pörrätä kuin yksinäinen hyttynen korvan juuressa.
Juhannushesarin pääkirjoitussivulla oli nimittäin Vieraskynä-artikkeli otsikolla "Lemmenkaipuu kuuluu kesälomaan". Kirjoittajana Jari Ehrnrooth, kirjailija, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti sekä akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Syy sille, että juuri Ehrnrooth kirjoittaa rakkaudesta, lienee se, että hän on vastikään julkaissut rakkautta käsittelevän kristillisen kirjan nimeltä Lähemmäksi kuin lähelle. Ehrnroothin Vieraskynä-tekstikin oli selvästi kristillisävytteinen: "Kesähäissä moni kohtalon nuolen yhdistämä lemmenpari saa siunauksensa. Eikö siinä silloin Amor istukin Kristuksen olkapäillä?"
Ehrnroothin teksti sai minut jälleen ajattelemaan rakkautta sen vuoksi, että tietyt sanavalinnat ja ilmaisut olivat lähes identtisiä Kaarina Määtän luennolla käyttämien kanssa. "Rakkauden kohdalla rationaalinenkin ihminen nostaa kätensä. Se tulee jos on tullakseen, syttyy varoittamatta ja roihuaa miten roihuaa. Käsityksemme rakkaudesta ei ole kahdessatuhannessa vuodessa muuttunut vähääkään." […] "Yksi katse kaiken muuttaa voi."
Luennolla Määtän päällekäyvä rakkausdiskurssi sai ihmiset ympärilläni kiemurtelemaan kiusaantuneina, ja ainakin kaksi naistutkimustoveria lähti kesken luennon pois. Itse kuuntelin Määttää lumoutuneena.
En tehnyt Määtän luennosta kunnollisia muistiinpanoja, pääosin siksi, että Määttä ei sanonut rakkaudesta kertakaikkiaan mitään uutta. Odotin koko luennon ajan, että Määttä pääsisi asiaan toistettuaan kaikki rakkauteen liittyvät klisheet, kunnes tajusin, että mitään muuta asiaa hänellä ei olekaan kuin päättymätön litania klisheitä.
Muistikirjaan piirtyi yksittäisiä sanoja, lauseita ja niiden yhdistämiä nuolia. "Ei ole tulevaisuutta ilman häntä" -> poissulkeminen <- kaksittaisuus -> Se Oikea. Kokemuksen määrittely diskurssin kautta -> opeteltu TUNNE ja KERTOMUS. Rakkaussuhteen määrittyminen ihmissuhteen ideaalityypiksi. Rakkaus hermeettisenä ja suljettuna ja kaiken selittävänä. SEKSUAALISUUS TÄYSIN POISSA.
Ota niistä nyt sitten jälkeen päin selvää.
Muistikirjan sivulla oleva nuolimylläkkäni voisi olla rakkausdiskurssin analyysin alkujyvänen. Erityisesti seksuaalisuuden asemaa rakkausdiskurssissa olisi tarpeellista pohtia. En kuitenkaan ole saanut sitä jyvästä kunnolla hampaisiini. Tuntuu, että analyysin tuloksena olisi vain kimppu samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin rakkausdiskurssi itse.
Tajusin, että rakkausdiskurssin analysoimisen vaikeus liittyy siihen, että se pelaa tunteilla, jotka kaikesta huolimatta ovat tuttuja. Ei ihme, että ihmiset Määtän luennoilla kiemurtelivat: rakkausdiskurssi änkeää iholle kuin puliukko bussissa. Kyllähän sitä tarpeeksi kauan yliopistossa luennoilla istuttuaan oppii kuuntelemaan kaikenlaista kritiikitöntä soopaa, mutta Määtän luentoa ei voinut välinpitämättömästi ohittaa.
Rakkausdiskurssi on niin kiusallinen sen vuoksi, että se monopolisoi tietyt tunteet ja myös tunteista puhumisen tavat. Puhuessaan "rakkaudesta" Määttä ja Ehrnrooth ovat vakuuttuneita siitä, että he puhuvat kaikkien ihmisten puolesta. "[R]akkaudenusko kuuluu perusihmisyyteen, ja sen kutsuhuuto kiirii mielenmaiseman kesäyössä", Ehrnrooth yleistää.
Tällaista universalisointia kuunnellessaan/lukiessaan ei voi olla ajattelematta (ja sanomatta ääneen), että "ei helvetti oo totta", mutta lause ei silti ole samalla tavalla merkityksettömänä sivuutettavissa kuin vaikkapa "uskonnollisuus kuuluu perusihmisyyteen".
Ihminen on seksuaalinen ja sosiaalinen olento, ja lienee turvallista sanoa, että kiintyminen toisiin ihmisiin on ihmislajille ominaista. Niinpä ne tunteet, joista rakkausdiskurssi vatkaa vaaleanpunaista käsitemössöä, voivat hyvinkin olla perusinhimillisiä.
Rakkausdiskurssi kuitenkin pakottaa varsin epämääräisen kimpun seksuaalis-kiintymyksellisiä tunteita samaan sydämenmuotoiseen konvehtirasiaan. Vallitseva rakkausdiskurssi tekee väkivaltaa omille tunteille ja kokemisen tavoille, hiljentää ja toissijaistaa ne.
Kaikki puhe, joka käsittelee seksuaalis-kiintymyksellisiä tunteita uhkaa liukua osaksi rakkausdiskurssia. Mutta jos ei halua antautua rakkausdiskurssin valtaan, jää mykäksi. Tunne-elämän ilmaisu typistyy joka tapauksessa: voi käyttää rakkausdiskurssia, tai jättää kokonaan puhumatta koko aiheesta.
15 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2008/06/25/rabu-rabu/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Kiittää ja kumartaa terävästä analyysistä!
Comment by Syksyinen — 25.6.2008 @ 18:53
mitenkä rakkaus voisikaan olla ja elää jossakin, mikäsenytoli missäsennytoli: konvehtirasiassa. rakkaus on mysteeri, jonka joku yrittää panna purkkiin vaan eihän tuota näkymätöntä höyhentä mihinkään pulloon voi panna.
hyvänen aika sentään.
ei kaikki rakastaminen ole seksuaalista vaikka se voi olla ihan hyvin olla eroottista. erootiikka ja aistillisuus ovat aivan eri asia.
ja niin: rakkaus “diskurssi” voi kiidättää ihan mihin tahansa. rakastaminenkin.
Comment by Hirlii — 27.6.2008 @ 21:34
Syksyinen: kiitos!
Hirlii: Minusta rakkauden kuvaaminen “mysteerinä” on juuri sitä konvehtirasiaan panemista. Rakkauden mystifiointi on aika olennaista rakkausdiskurssissa. Jännää, miten jäykästi ja kaavamaisesti kuvataan asiaa, jota kuitenkin kuvataan kuvaamattomissa olevaksi, mysteeriksi.
Eroottisuudesta, aistillisuudesta ja seksuaalisesta: en ole varma ymmärsinko, mitä tarkoitit, ettei joku olisi seksuaalista mutta kuitenkin eroottista. Viittaatko seksuaalisella nimenomaan ruumiilliseen, ja eroottisella kulttuuriseen käsitykseen ruumiillisesta seksuaalisuudesta, vai mitä?
Comment by Jatulintarha — 28.6.2008 @ 02:33
On aika turhauttavaa, kun rakkauden tutkimus ei löydä tutkimuksen kohteelleen muuta käsitteistöä kuin sen, mikä on ollut käytössä viihteessä, niin elokuvissa kuin kirjallisuudessakin, iät ajat. Jospa se siis ei ole tutkittavissa, vaan vain tunnettavissa - vaikka näin ei tahtoisi ajatellakaan. Runous on saanut sanotuksi rakkaudesta enemmän kuin mikään tutkimus.
Comment by Hilma — 29.6.2008 @ 10:28
kun sanon, että rakastan merta minä tarkoitan sitä, mitä sanon. se ei ole konvehtirasia vaan paljon suurempi asia ja sillä on kokemusteni lisäksi myös täysin numinoosi merkitys. ja kyllä vain tämä rakkaus on monilta osin myös eroottistakin, mutta ei siinä mielessä seksuaalista kuin rakkaus nyt sukupuolisena toimintana halutaan käsittää.
ja onko merellä sukupuolta?
Comment by Hirlii — 29.6.2008 @ 17:07
vielä:
tuosta tunteiden monopolisoinnista olen aivan samaa häkellyttävää mieltä. rakkaus kun omasta mielestäni elä vain tässä kahdenkeskisyydessä, johon meitä kasvatetaan. ihminen kuin ihminen on hurjan moninainen. myös tällä elämän alueella.
Comment by Hirlii — 29.6.2008 @ 18:34
huah.
korjaus: rakkaus ei elä vain tässä kahdenkeskisyydessä etc…
Comment by Hirlii — 29.6.2008 @ 18:35
Miksi rakkaudella täytyy ylipäätään olla objekti? Miksei vain voisi täyttyä siitä?
Comment by P.A.A — 1.7.2008 @ 08:50
ehkäpä yliopistoväki ratkaisee nämä kysymykset. jäämme mielenkiinnolla seuramaan.
Comment by Hirlii — 1.7.2008 @ 22:42
Onpas monta kommenttia…
Hilma: Luulen, että monesti pitäisikin keskittyä tutkimaan nimenomaan käsitteistöä ja sen vaikutusta ihmisten toiveisiin ja myös tunteisiin. Ja Määttä oli niputtanut niin Platonin, Tuulen viemän kuin suomalaisten vanhusten (”seniorien”) kertomukset samaan käsitenippuun, ikäänkuin kaikki todellakin puhuisivat aivan samasta asiasta.
Hirlii: Tuo kahdenkeskisyys on tosiaan sellainen asia, joka siinä rakkausdiskurssissa korostuu.
En ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista on rakkaus mereen, tai miten täytytään rakkaudella, koska noin yleisesti ottaen rakkaudella kuitenkin viitataan ihmisten välisiin suhteisiin ja tunteisiin.
Tunnistan kyllä sellaiset tunteet, joita taiteentutkimuksessa kuvataan sanoilla ylevä tai subliimi (koin sellaisen tunteen tänään ukkospilven noustua toiselta puolen taivasta ja auringon paistaessa toiselta). Voi kai sitä tunnetta halutessaan kutsua rakkaudeksikin.
Olen kuitenkin kiinnostuneempi (ja ahdistuneempi) siitä, miten se tapa, miten rakkaudeksi kutsuttua tunnetta kuvataan, rajaa mahdollisuuksia tuntea ja tunnistaa tunteitaan. Ei “rakkaus” ole joku universaalisti kaikkialla samanlaisena vallitseva voima, vaan ilmiö, jota tuotetaan ja rajataan puheella. Ja samalla puheella rajataan sitä, miten voi tuntea, ja keitä kohtaan, ja missä tilanteessa sen tunteen voi ilmaista.
Comment by Jatulintarha — 2.7.2008 @ 00:20
Niin. Miksei rakkaudesta täyttyminen ole tunne? Eihän se sulje pois ihmisiä, ajattele nyt vaikka Jeesusta. Hyväksyn toki sen, että haluat rajata kiinnostuksesi siihen mikä sinua kiinnostaa / ahdistaa. Itse olen puolestani sitä mieltä, että meillä on vain perussetti fyysisiä tunteita, joita sitten yritämme sivistyneesti nimetä kullakin hetkellä. Ja saamme aikaan niinkin uskomattomia lausahduksia ku: “En rakastanut sinua vaan rakkautta itseään.” Selitystä kaikki tyynni, koska emme kestä nöyrtyä ymmärtämättömyyden/kaaoksen eteen.
Mutta kuten terapiassa: mikä tahansa tarina joka auttaa ahdistukseen, on varmasti ihan hyvä. Ja määki rakastan rakkausdiskurssin pohtimista :)
Comment by P.A.A — 2.7.2008 @ 13:25
En ajattele rakkauden olevankaan aina samannäköinen, koska se pyrkii samanaikaisesti pysäyttämään hetken sekä olemaan dynaaminen, liike. Voiko se koskaan ollakaan sama, samannäköinen kun on kyse eri ihmisistä ja erilaisista asioista ja erilaisista tilanteista, olosuhteista ?
Rakkauden toteuttamisessa ihmiset ovat kuitenkin tavattoman monipuolisia: yhdelle se on puhetta kun toiselle toimintaa ja tekoja, yhdelle se on avioliitto sekä perhe ja toiselle ystävät, yksi haluaa fyysistä toimintaa ja toiselle on tärkeää platoninen yhteys. Näitä ja näiden yhdistelmiä sekä risteytyksiä voi havainnoida vaikka kuinka paljon lisääkin.
Äidinrakkaus, sehän on myös hyvin tällainen ylevä iso asia, yläkäsite, joka varmasti sykkii jokaisen äidiksi tulleen rinnassa, mutta hyvin eritavalla, tosin tuo sama rakkauden tunne voi sykkiä myös ei-äidinkin rinnassa (ja aivan varmasti joku väittää ettei voi). Hyvä ystäväni pohti tätä asiaa tarkkaan, miettiessään kuinka eri tavalla tämä rakkaus toteutuu hänen suhteessaan kahteen lapseensa, joka sekin sisältää hyvin monenlaisia ja erilaisia tunteita, eikä ole pelkästään yleinen todellisuus vaan aika henkilökohtainen ja kahdenkeskinen. Siksi esimerkiksi kahdella lapsella, sisaruksilla, voi olla hyvinkin erilainen kokemus yhteisestä äidistään.
Tuo, että kuka saa tuntea ja mitä ja milloin ja ketä kohtaan sekä missä sen saa ilmaista ja miten, on mielenkiintoinen tulokulma. On ilmaisija, mutta on myös vastaanottaja, aika usein kaksi osapuolta, voi olla tietenkin useampikin, ja on ympäristö sekä aika sekä tilanne (niin sisäinen kuin ulkoinenkin: minä-sinä, me-ne).
Eräs rakkauselokuva, jossa epätyypillistä rakkautta on käsitelty hyvin on Agnes Vardan elokuva 1980-luvulta (Kung Fu Master). Elokuvassa kerrotaan hienosti nuoren pojan ja häntä parikymmentä vuotta vanhemman naisen välisestä rakkaudesta. Eikä mitenkään klisheisesti. Se on harvinaista myös taiteessa.
Comment by Hirlii — 2.7.2008 @ 13:37
Jatulintarha, juuri niin minäkin ajattelen, ja tarkoitinkin. Tutkimus tehköön vaikkapa sisällönanalyyttisesti ja semanttisesti selkoa niistä käsitteistä, sanoista, joita rakkaus käyttää, olipa se sitten elokuvaa, kirjallisuutta, litteroitua rakkauspuhetta, mitä tahansa. Sitten voitaisiin päästä tutkimaan sitä, mitä rakkaus on, siis teksteissä, ja luoda tutkimuskäsitteistö, jos sitä kaivataan. Tuollainen kaiken keittäminen Määtän tavoin samaksi puuroksi vie ruokahalun. Rakkauden, kun se rakastelua on, fysiologinen tutkimus on sitten aivan oma lukunsa,sitäkin tarvitaan, ja tehdäänkin. :)
Ei tutkijaa auta myöskään kovin paljon nämä popularisoidun tieteen käsitteet, kuten äidinrakkaus tai luonnonrakkaus, sillä eivät ne vielä sinällään kerro Rakkaudesta mitään, ne ilmaisevat vain sen kokijan tai kohteen. Tietenkin niidenkin tarkasteleminen on tärkeää, mutta itse rakkaudesta ei saatu vieläkään otetta.
Comment by Hilma — 2.7.2008 @ 18:43
Jatulintarha, juuri niin minäkin ajattelen, ja tarkoitinkin. Tutkimus tehköön vaikkapa sisällönanalyyttisesti ja semanttisesti selkoa niistä käsitteistä, sanoista, joita rakkaus käyttää, olipa se sitten elokuvaa, kirjallisuutta, litteroitua rakkauspuhetta, mitä tahansa. Sitten voitaisiin päästä tutkimaan sitä, mitä rakkaus on, siis teksteissä, ja luoda tutkimuskäsitteistö, jos sitä kaivataan. Tuollainen kaiken keittäminen Määtän tavoin samaksi puuroksi vie ruokahalun. Rakkauden, kun se rakastelua on, fysiologinen tutkimus on sitten aivan oma lukunsa,sitäkin tarvitaan, ja tehdäänkin. :)
Ei tutkijaa auta myöskään kovin paljon nämä popularisoidun tieteen käsitteet, kuten äidinrakkaus tai luonnonrakkaus, sillä eivät ne vielä sinällään kerro Rakkaudesta mitään, ne ilmaisevat vain sen kokijan tai kohteen. Tietenkin niidenkin tarkasteleminen on tärkeää, mutta itse rakkaudesta ei saatu vieläkään otetta.
Comment by Hilma — 2.7.2008 @ 18:48
hana blogi!
Comment by parantelli — 4.8.2008 @ 13:48