10.6.2008
Urputusta
Kun avasin lauantaiaamuna Kalevan, ensimmäinen ajatukseni oli, että "jaa, jenkit sitten valitsivat Hillary Clintonin demokraattien presidenttiehdokkaaksi". Kalevan kuvassa oli pinkkiin jakkupukuun pukeutunut nainen selin, kohottamassa nyrkkiin puristettua kättä. Kampaus oli vaalea ja pöyheä. Sitten huomasin, että kuvan taustalla oli banderolleja, joissa luki Reilu Suomi. Kuvassa olikin Jutta Urpilainen, 32, ei Hillary Rodham Clinton, 61.
Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla iloinen, jos suurin vasemmistopuolue valitsee puheenjohtajakseen nuoren naisen. Mutta enpä ole. Jutta Urpilainen vaikuttaa epäilyttävältä.
Urpilainen on toisen kauden kansanedustaja, mutta ennen puheenjohtajakisaa en ollut kuullut koko naisesta yhtään mitään. Ja puheenjohtajakisan alettua Urpilaisen mielipiteet ovat olleet joko mitäänsanomattomia tai tuskastuttavia. Mitään uutta ja hienoa hän ei ole sanonut.
Ensimmäinen muistikuvani Urpilaisesta on jostain tv-ohjelmasta, jossa ruodittiin Heinäluoman eroa. Paikalla olivat Jutta Urpilainen, Miapetra Kumpula-Natri ja Maria Guzenina. Juontaja kyseli näiltä nuorilta (30+-ikäisiltä) naisilta, että oiskos jo aika nuoren naisen päästä SDP:n puheenjohtajaksi. Kaikkien mielestä olisi jo aika. Kaikki hymyilivät nätisti, käyttäytyivät asiallisesti ja olivat pukeutuneita siisteihin, mutta hillittyihin asuihin. Kukaan ei sanonut mitään rämäkkää, ei mitään mitä ei olisi jo ennalta voinut arvata. En muista tarkoin keskustelun kulkua, mutta siitä jäi tuskainen olo: mihin on maailma menossa kun joku yli kuusikymppinen äijä on oikeasti radikaalimpi mielipiteiltään kuin kolmikymppiset naiset?
Puheenjohtajakisan alettua Urpilainen totesi että ennenaikaisten vaalien tullen Lipponen voisi olla varteenotettava pääministeriehdokas. Ajattelin, että voi ei, ei Lipponen, hyvänen aika sentään. Demaripoliitikko, jonka valtakaudella uusliberalismi uitettiin sisään suomalaiseen talousjärjestelmään. Lipponen, sen vanhan ja arvoiltaan kulahtaneen SDP:n keulakuva. Ei puoluetta uudisteta kääntymällä jonkun jäärän puoleen!
Niiden muutaman päivän aikana, jotka Urpilainen on ehtinyt olla SDP:n puheenjohtajana, hän on koko ajan kuulostanut epäilyttävämmältä ja epäilyttävämmältä. Ensimmäisessä puheessaan hän luonnehti SDP:tä ainoaksi keskustapuolueeksi, kun Keskusta on siirtynyt kohti oikeaa laitaa. Luonnehdinnalla kai yritettiin kosiskella niitä maltillisia ihmisiä, jotka eivät halua leimautua liian vasemmistolaisiksi, mutta jotka silti vierastavat kokoomuslaista porvaripolitiikkaa.
Harmi vain, että demarien keskustassa oleminen tarkoittaa sitä, että demaritkin ovat siirtyneet kohti oikeaa laitaa. Se, että SDP on enemmän vasemmalla kuin Keskusta, ei ole mikään saavutus. Kaikkien puolueiden nytkähtäminen oikealle pitäisi olla hälytysmerkki, johon erityisesti vasemmistopuolueiden pitäisi reagoida, eikä ylpeillä keskustalaisuudellaan.
Lisää epäilyttävyyttä tulee esiin, kun lukee Urpilaisesta tehtyjä henkilöhaastatteluja. Sunnuntaihesarin haastattelussa toimittaja kysyy, onko Urpilainen feministi ja tämä vastaa epäröiden olevansa "jonkin sortin feministi". Tämä tarkoittaa Urpilaiselle sitä, että feminismi "ei ehkä näy jokapäiväisessä elämässä, mutta olen mukana naisten järjestöissä ja eduskunnan naisverkostossa". Ettei vaan kukaan epäilisi Urpilaista miksikään miestenvihaajalesbofemakoksi, niin hän lisää vielä: "Mutta mulla on myös miespuolisissa kollegoissa hyviä ystäviä".
Minusta on hälyyttävää, että poliittisesti merkittävässä asemassa oleva nainen arastelee feminismiä ja sanoo, ettei feminismi näy jokapäiväisessä elämässä. Miltä pohjalta Urpilainen sitten niitä poliittisia päätöksiään tekee? Eikö tasa-arvon, tuon SDP:n perusarvon, eteenpäin vieminen yhteiskunnassa ole juuri sitä, kuinka feminismin tulisi Urpilaisen jokapäiväisessä elämässä näkyä? Ja vaikka Urpilaisen oma feminismi ei jokapäiväisessä elämässä näkyisikään, olisi vähintään asiallista huomata, että ilman naisliikettä Urpilainen ei olisi siinä asemassa kuin on.
Tähän mennessä Urpilainen on ehtinyt pitää muutaman puheen, joiden teemoista päällimmäisenä on lapsiperheiden aseman parantaminen. Päivähoidon maksuttomuus ja lapsilisien sitominen kustannusindeksiin ovat tietysti kannatettavia tavoitteita. Lapsilisien maksamista 18 ikävuoteen asti sen sijaan voin jo avoimesti vastustaa: parempi olisi laskea lapsilisien maksuikää vuodella ja maksaa opintotukea vähävaraisille 16-18-vuotiaille, vaikka nämä asuisivat yhä vanhempiensa luona. Muistan itse, kuinka tyytyväinen olin, kun lapsilisän maksaminen isän taskuun päättyi, ja saatoin alkaa hakea opintotukea, jolla sentään pystyi maksamaan oppikirjat, välillä käymään elokuvissa ja ostamaan suklaata.
Pääomaverotusta Urpilainen kiristäisi ja palkkaverotusta keventäisi, ja eläkkeistäkin se taisi sanoa jotain hyvää ja kaunista. Mitään uutta sanottavaa Urpilaisella ei SDP:n tavoitteista ole kuitenkaan vielä ollut.
Kaikkein epäilyttävintä koko Urpilaisessa kuitenkin on se, että hänen valintansa nähdään SDP:n nuorennusleikkauksena - ikäänkuin ikä ja sukupuoli riittäisivät siihen, että nyt yhtäkkiä koko puolue kokee muodonmuutoksen ja alkaa kiinnostaa niitä kuvitteellisia nuoria, joista vanha SDP on erkaantunut. Valitettavasti ikä tai sukupuoli ei tee kenestäkään vielä yhtään mitään. Ei ikä ja sukupuoli tee Erkki Tuomiojastakaan vanhakantaista ja paikalleen jämähtänyttä.
Urpilaisen hahmossa kiteytyy muutakin. Hän näyttäisi todistavan, että nuori nainen pääsee politiikan huipulle vain olemalla mahdollisimman kiltti, sisäsiisti ja konservatiivisella tavalla tyylikäs; noudattamalla totuttua linjaa; kääntymällä hädän tullen vanhojen miesten puoleen; välttämällä ärsyttämästä ketään. Nuori nainen nostetaan esiin siksi, että hän on nuori ja nainen. Ei ole sattumaa, että Tarja Filatovista, 45 vee, kohkattiin puheenjohtajakisan aikana paljon vähemmän kuin Urpilaisesta ja Miapetra Kumpula-Natrista. Filatov on epäilemättä kokeneempi kuin kumpikaan edellämainituista, mutta liian vanha ollakseen merkki nuorennusleikkauksesta. Kokemattomuus ei minusta ole sinänsä mikään virhe, se korjaantuu ajan kanssa, mutta jotain, no, epäilyttävää on siinä, että Filatov voitiin niin itsestäänselvästi ohittaa meriiteistä huolimatta.
On toki ymmärrettävää, että puolue, jonka jäsenistön keski-ikä on 60 vuotta, haluaa kovasti kosiskella joukkoihinsa nuorempaa väkeä. Tuntuu kuitenkin, että Urpilaisella puoluetta ei niinkään yritetä myydä nuorisolle, vaan keski-ikäisille, joihin vetoaa ajatus siitä, että demareita vetää nuori nainen. Keski-ikäisille tarjotun nuoren naisen on hyväkin näyttää keski-ikäiseltä jakkupukudaamilta ja edustaa keskilinjan arvoja, ilman mitään radikaaleja lausuntoja, pilvenpolttoskandaaleja tai liian lyhyitä hameita.
Ja keski-ikäisillehän demareita on syytäkin myydä. Kannattaa muistaa, että Suomen ikäpyramidi on tällä hetkellä sipulin muotoinen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 1947 syntyneitä on hengissä enemmän kuin vuonna 1977 syntyneitä. He ovat taloudellisesti paremmassa asemassa kuin -77 syntyneet (-87 syntyneistä puhumattakaan), heillä on vaikutusvaltaa ja he aikovat elää pitkään.
Väestötilastollisesti onkin viisainta markkinoida asioita nimenomaan sille varakkaalle ja runsaslukuiselle joukolle ihmisiä, joka tunnetaan myös suurina ikäluokkina. Jonkin verran markkinointia kannattaa keskittää myös keski-ikäisiin, 45-55-vuotiaisiin. Nuoria kannattaa toki kosiskella puoluepoliittiseen toimintaan, mutta heidän asenteensa tulee noudattaa sellaisia linjoja, joka miellyttää keskivertoa äänestäjää - joka ei ole nuori. 1960-luvun poliittinen ja yhteiskunnallisesti vaikuttava nuorisoradikalismi oli mahdollista juuri sen vuoksi, että sitä nuorisoa oli määrällisesti paljon: tänä päivänä nuorisoradikalismi jää räpistelyksi, ja valtaa saavat ne nuoret, jotka toimivat kaikessa kohtuudella, asiallisesti ja keskiverrosti, äärimmäisyyksiä karttaen, vallassa jo oleviin samastuen.
Jutta Urpilainen on ollut SDP:n puheenjohtaja vasta pari päivää, ja myönnettäköön, että epäilykseni perustuu paljossa ulkoisiin seikkoihin ja siihen, että olisin halunnut nähdä demarien johdossa Erkki Tuomiojan. Niinpä en epäilyksestäni huolimatta tyrmää Urpilaisen valintaa totaalisesti. Syksyllä nähdään, huvittaako äänestää demareita. Olen äänestänyt demaria aiemmin vain kaksissa viimeisissä presidentinvaaleissa. Saapa nähdä, tapahtuuko SDP:ssä mitään, mikä muuttaisi äänestyskäyttäytymistäni.
10 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2008/06/10/urputusta/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Moi. Feministiksi tunnustautuminen on ongelmallista. Se, miten sinä ja osa feministeistä taidatte määritellä feminismin, ei ihan välttämättä vastaa sitä kuvaa mitä tavallisella asiasta mitääntietämättömällä perusjampalla on asiasta. Ja kuitenkin nämä peruskaverit muodostavat valtaosan äänestäjistä, joten kannattaa miettiä että miten kantansa aatteeseen ilmaisee.
Jos sanon että kuulun moottoripyöräjengiin, tulee ihmisille mieleen Bandidos ja Helvetin Enkelit. Jos sitten lisään että lisäkseni jengiin kuuluu Simo ja Ville niin taidat ymmärtää millaisesta jengistä puhutaan :). Mutta en ihan ensimmäisenä hehkuta työhaastattelussa että vapaa-aika kuluu kerhon tallilla jengiläisten parissa kesän keikkoja suunnitellen.
Comment by 18is9 — 11.6.2008 @ 12:13
Ei vakuuta, ei. Urpilaisen lapsiperhepuhe (muun muassa täydellisen idioottimainen vetoomus täysin maksuttomasta päivähoidosta) ja, kuten sanoitkin, tosiasioista vieraantunut käsitys siitä, keitä kannattaa ”kosiskella” äänestäjäksi. Häneltä tosiaankin on lukulasit hukassa: 1950-1960 luvulla syntyneissä ns. suurten ikäluokkien lisäksi, on vielä moniin vaaleihin äänestäjiä. Näiden ikäluokkien ääntä ja mieltä ei välttämättä ole annettu ollenkaan vielä Urpilaiselle eikä omalta kohdaltani sitä vaaraa ole näkyvissäkään. Filatov olisi vienyt SDP:n sinne minne se kuuluukin: vasemmalle, Urpilainen vie sen nyt kokoo-muksen lähelle, josta Kepu pyritään saamaan pois.
Itseasiassa mielenkiintoista on poliitikkojen usko tuon lapsiperhepuheen vaikuttavuuteen. Yhden hengen talouksissa eläviä kun alkaa suomalaisessakin yhteiskunnassa olla melko valtaisa määrä ja siitä joukosta löytyy myös äänestäjiä, kansalaisia. Sinänsä on hyvä, että verorahoja ohjataan tulevien sukupolvien kasvatukseen ja koulutukseen, mutta tuo elämänvaihe on lapsiperheessäkin vain yksi vaihe. Perheissä kasvaville lapsillekin vain eräs elämänvaihe. Tämän lapsuusperhevaiheen jälkeen tulisi jokaiselle löytyä elämästä ja yhteiskunnasta myös mielekäs paikka.
Useat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että nuorissa sukupolvissa kuilut ja erot hyvinvoinnissa ovat vain kasvaneet. Yhteiskunta siis itsessään kasvattaa huono-osaisten joukkoa ja se ei enteile pitkällä juoksulla koko yhteiskuntamme kannalta mitään hyvää, jos jokaisessa tulevassa sukupolvessa on kasvavassa määrin ja yhä enemmän heikkoon osaan joutuvia, heikko-osaisia (eikä ”heikkoja” kuten Urpilainen myöskin on lausahtanut).
Urpilaisen heikosta feministisestä hapesta nyt puhumattakaan…
Comment by Hirlii — 12.6.2008 @ 11:48
Itse olen hyvin iloinen siitä, että demarien puheenjohtaja on nuori nainen ja toivon Jutalle mahdollisuutta näyttää kykynsä ihan luottavaisin mielin. SDP:ssä pärjääminen nuorena naisena on ihan hatunnoston arvoinen teko.
Comment by Syksyinen — 13.6.2008 @ 22:11
Urpilainen on vielä arvoitus, eivätkä ensimmäiset valinnan jälkeiset kannatusluvutkaan suosiollisilta näytä.
Mutta en malta olla tarttumatta Hirliin kommenttiin “täydellisen idioottimaisesta vetoomuksesta täysin maksuttomasta päivähoidosta”. Miksi niin?
Jos lapsen elämää ajatellaan, niin maksullisen päivähoidon jälkeen tulee maksuton esiopetus (6 v.), maksuton peruskoulu (7-15 v.), maksuton lukio tai ammattikoulu (16-18 v.) ja sen jälkeen maksuttomat ammattikorkeat, yliopistot ja muut oppilaitokset (18- ).
Miksi on niin, että 0-5 -vuotiaan kodin ulkopuolisesta varhaiskasvatuksesta pitää maksaa? Onko se jonkinlainen rangaistusmaksu äidille/isille, jotka eivät hoida kotona? Vai pitäisikö maksaa myös 6- vuotiaiden kodin ulkopuolisesta kasvatuksesta?
Tämmöinen pohdittavaksi.
Comment by Reijo — 13.6.2008 @ 22:26
Itse olisin iloisempi, jos SDP:n puheenjohtajana olisi tyyppi, joka ei edustaisi pelkästään kulahtaneita kuusikymppisiä äijjiä. Uskon, että ehdokkaista tähän olisi parhaiten pystynyt eräs kuusikymppinen äijjä.
Comment by Jaakko — 13.6.2008 @ 22:49
Entisenä pikkupioneerina äänestäisin pikemminkin kokoomusta kuin demareita.
Ehkä feministinäkin.
Tai vastuullisena suomen kansalaisena.
Viimeksi mainittuihin en prekariaattina tosin kuulu.
Comment by Rokkihomo — 14.6.2008 @ 20:48
18is9: Feministiksi tunnustautuminen on ongelmallista, kyllä. Mutta vielä ongelmallisempaa on, että Urpilaisen kaltainen nainen, joka selkeästi on feministisen ajattelun aikaansaaman yhteiskuntamuutoksen tuote, pelkää leimautumista. Mutta no, poliitikko on poliitikko…
Hirlii: Lapsiperhepuheen painottaminen on selkeästi keino vedota ihmisten tunteisiin eikä niinkään varsinaista reaalipolitiikkaa. Ja mikäs siinä: lapsena olemisesta on kaikilla kokemusta, mutta yksinäisen juopon, vanhainkodissa vaipoissa makaavan mummon tai syrjäytyneen paniikkihäiriöisen kokemuksia ei kovin monella poliitikolla ja aktiivisella äänestäjällä ole.
Comment by Jatulintarha — 15.6.2008 @ 13:19
Reijo:
Ehdotuksen tekijän olisi kerrottava myös miten tämä täysin ilmainen päivähoito rahoitetaan, se olisi hyvä kuulla myös. Siksi sen voi tulkita vain siksi, mitä se on: populistista kosiskelua. Toisekseen: mikään ei ole koskaan täysin ilmaista, mutta se voi olla maksutonta palvelunkäyttäjälle. Jos jostain tulisi poistaa palvelumaksut ensisijaisesti niin terveydenhuollosta. Kolmanneksi, todella rohkea ja merkittävä muutos lapsiperheille olisi se, että lapsilisät porrastettaisiin tulojen mukaan. Ne, joilla on riittävästi tuloja sekä omaisuutta eivät ole varsinaisesti tämän sosiaalisen tuen tarpeessa, jolloin ne jotka oikeasti tätä yhteisön myöntämää sosiaalista avustusta tarvitsevat voisivat myös saada enemmän. Toisinsanoen riittävästi. Lapsilisä on itse asiassa hyvä esimerkki tästä avustusautomatiikan logiikasta, siitä kuinka kasvatetaan eriarvoisuutta eikä lisätä sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Tietenkin, jos yhteiskuntaa halutaan kehittää eriarvoiseksi ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta halutaan kasvattaa äärimmilleen niin maksuttomaksi kaikki palvelut vaan kaikille kansalaisille. Kaikille kaikkea ilmaiseksi, vaikka ei tarvitsisikaan!
Jatulintarha:
Todentotta, poliitikoilla on oikeasti omituinen käsitys kansalaisten elämästä. Vanhus tulee lapsistakin, ja joistain lapsista tulee myös nuorisorikollisia ja päihteiden käyttäjiä ja jotkut vaan sairastuvat psyykkisesti. Noin vain. Ja jostain kumman syystä osa koulutetuistakin kansalaisista on työttöminä. On se vaan ihan kumma juttu. Tietääkseni kukaan ei ole kuullut kenenkään lapsen sanoneen haaveilleen sellaisesta kun tulee Isoksi. Että: Totta kai kun musta tulee Iso mä haluan, että mulla on ainakin paniikkihäiriö tai anoreksia tai että totta kai mä haluan Isona elää vankilassa tai totta kai …
Voi tietenkin hyvin olla, että olen aivan väärässä.
Comment by Hirlii — 15.6.2008 @ 16:49
Hei, en ole tainnut koskaan kertoa, että Jutta oli mun isonen rippileirillä. Heh.
Comment by Niina — 17.6.2008 @ 14:32
Aivan samaa mieltä Jaakon kanssa. Tuorein ja tasa-arvoisin ohjelmakonsepti löytyi siltä, joka epäonnistuneen puoluejohtajan toimesta leimattiin liian vanhaksi.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiinkin kätevästi Tuomiojan kelkasta lipposlaiseksi ‘kypsynyt’ nuori naisehdokas. Kaikesta käy kivuliaan selväksi, että SDP ei halua kilpailla liian kriittisistä äänistä. Ainakin itse koen suorastaan myötähäpeän pistoksen seuratessani sitä epä-älyllisyyttä huokuvaa tapaa, jolla viime aikoina on hypetetty ehdokkaiden ulkoisista avuista ja niiden kalastelemasta suosiosta ja kiinnostusta politiikkaa (?) kohtaan. SDP:n ‘uudistus’ on puhtaasti kosmeettinen, eikä edes kestoväriä. Alta löytyvät tuttu vino virnistys ja synkät kulmat. Panin kuitenkin kysymysmerkin sanan “politiikka” perään, sillä politiikkahan kyseessä kuitenkin nyky-ymmärryksen mukaan on. Tällaisella politiikalla on kuitenkin vankka ero siihen vastuulliseen ja tietoon pohjautuvaan äänestyskäyttäytymiseen, johon demokratian on tarkoitus perustua.
Kyseessä ei siis ole missään nimessä uudistus, vaan uudistuksen nimellä läpi ajettu vanhan linjan jatkoaika, joka ehkä viimein onnistuu varmistamaan, ettei Tuomioja tai kukaan muukaan vaihtoehtoinen vasemmistolainen tule koskaan saamaan tilaisuutta näyttää kyntensä. Yksi kausi ei olisi ollut liikaa uhrattu tähän tarkoitukseen. Urpilainenkaan ei olisi menettänyt mahdollisuuksiaan, eikä ikää olisi karttunut liikaa seuraaviin vaaleihin mennessä.
Kun kyse on sisäisistä valtakamppailuista, sijainnista poliittisella koordinaatistolla riippumatta, Stalin selättää Trotskin aina mennen tullen.
Comment by Tulta syöksevä lintu — 23.6.2008 @ 10:20