Jatulintarha

Nyt seuraa valitusta ja jurnutusta, jonka kimmokkeena on se tosiasia, että tilini on kaksikymppiä miinuksella ja joudun elämään Visalla hamaan tulevaisuuteen, kunnes minulle suvaitaan a) maksaa palkkaa, b) lähettää palkkakuitti, jotta voin hakea kassalta päivärahaa.

Olen vakaasti ja kokemuksesta sitä mieltä, että työnteko ei kannata, ja siitä saa vaan pahaa mieltä. Suosittelen lämpimästi kaikille työttömille työstä pidättäytymistä, ellei luvassa ole kivaa kokopäivätyötä josta saa tarpeeksi rahaa elämiseen. Ikävästä kokopäivätyöstä saa loppujen lopuksi mielenterveysongelmia, joten turha etsiä itselleen lohdutusta sillä, että ikävää työtä voisi muka kestää paremmalla palkalla. Ei onnistu.

Mutta asiaan.

Niille onnekkaille, jotka eivät tiedä miten työttömyyskassa toimii, on syytä selittää seuraavassa byrokratian ihastuttavia kiemuroita. Työttömyyskassalta haetaan työttömyyskorvausta jälkikäteen, yleensä kuukausittain, jos työtön ei ole onnistunut sotkemaan asioitaan hankkimalla itselleen osapäivätöitä. Jos työtön-parka on hankkinut itselleen pieniäkin töitä, kassalta haetaan tavallisen työttömyyspäivärahan sijaan soviteltua päivärahaa, joka lasketaan suunnilleen niin, että täydestä päivärahasta vähennetään puolet palkasta jaettuna kuukauden arkipäiville. Jos kuulostaa vaikealta, niin asiaa voi havainnollistaa siten, että kun pidin viime keväänä yhden luennon, sain siitä noin 270 euroa, ja päivärahayhtälömyllytyksen sekä verotuksen jälkeen luentopalkkiosta jäi käteen 86 euroa.

Mutta hauskinta koko jutussa on se, että soviteltua päivärahaa ei voi laskea, ennen kuin palkkasumma on tiedossa. Tässä erittäin konkreettisesti arkeen vaikuttavassa ja verenpainetta nostavassa esimerkkitapauksessani olen aloittanut sivutoimisen tuntiopettajan työt maaliskuun viimeisinä päivinä. Siten en voi hakea maaliskuun korvausta, ennen kuin olen saanut koko urakan palkkion - tai pikemminkin palkkakuitin, joka on liitettävä korvaushakemukseen. Lähetin palkkalaskun huhtikuun viimeisinä päivinä sen jälkeen kun toivoakseni kaikki opiskelijat olivat palauttaneet kotitenttinsä, joista jokaisen tarkastamisesta haluan niistää palkkion. Koska tilini oli tyhjä, laskuani ei ilmeisesti ehditty käsitellä ennen puolen kuun maksupäivää.

Vielä hauskemmaksi asia muuttuu, jos ne perhanat eivät tajua lähettää palkkakuittia toukokuun puolella. Korvaus on nimittäin haettava kassalta kolmen kuukauden kuluessa: maaliskuun korvaushakemuksen olisi oltava perillä toukokuun aikana. Tässä nyt sitten on kymmenen päivää aikaa jännätä, että tuleeko palkkakuitti ajoissa vai ei.

Joka tapauksessa kaiken tämän byrokratiasotkuilun tulos on se, että minulla ei ole ollut maaliskuun alun jälkeen minkäänlaisia tuloja - lukuunottamatta Rakkaustarinat-antologiasta saamaani tekijänpalkkiota, joka itse asiassa taisi pelastaa huhtikuuni. Toukokuuni taitaa pelastaa vain Visa.

Tässä vaiheessa ei lohduta yhtään tietää, että kyllähän sitten kesäkuun puolella tilille mötkähtää sekä palkka että kahden kuukauden työttömyyskorvaus, ja yhtäkkiä voikin tuntea itsensä rikkaaksi - hetken verran, ennen kuin Visa-lasku on maksettava.

Se, mikä edesauttaa tätä jurnutusta on se tosiasia, että minulla on tarkastamatta vielä 60 luentopäiväkirjaa (vähän vajaa viiskymmentä on jo tarkastettu plus 40 tenttivastausta, sentään), kymmenkunta kotitenttiä, sekä kesäkuussa koittavan uusintatentin tenttivastaukset, joita on ainakin viisitoista, ehkä enemmän, jos käy niin, että joudun antamaan joillekin opiskelijoille reput. Niitä hemmetin luentopäiväkirjoja minun pitäisi tälläkin hetkellä olla lukemassa sen sijaan, että harrastan blogimuotoista sijaistoimintaa.

Olen tänä keväänä opettanut yhden kulttuuriantropologian kurssin Vaasassa, toisen Oulussa ja sen lisäksi yhden pienen artikkeliseminaarin seksuaalisuuden tutkimuksesta - jälkimmäinen on vielä kesken. Vaasan opetus alkoi tammikuun lopussa, ja opetuksen valmistelu vei käytännössä koko tammi- ja helmikuun. Oulun antropologiakurssi meni onneksi suurilta osin samoilla luentomatskuilla, vaikka niitä pitikin vähän fiksata. Seksuaalisuudentutkimusseminaari vei jonkin verran valmisteluaikaa, ja sitten alkoikin tulvia tenttivastauksia ja luentopäiväkirjoja viemäritunneleista. Töitä on saanut tehdä aika helvetisti, mutta rahallista korvausta ei ole juuri näkynyt.

Lopputulema on se, että tämä kevät on ollut taloudellisesti paljon epävakaampi kuin viime kevät, jolloin en ollut töissä. Kevät on ollut ylipäätään stressaava (muutollakin on osuutta asiaan), mutta töiden aiheuttaman aaltomaisen stressin sietäisi paremmin, jos ei samalla tarttisi stressata sitä, kuinka paljon Visa-lasku kasvaa, ja onko rahaa maksaa laskuja.

En ole viitsinyt laskea, että paljonko minulle koko kevään duunista loppujen lopuksi jää rahaa käteen. Tiedän, että summa on pieni. Näppituntumalla vaikuttaa siltä, että yhteenlaskettuna jään pari- kolmesataa euroa kuussa voitolle, verojen jälkeen. Työtunteihin suhteutettuna palkkasumma on murto-osa minimipalkasta (joka on 5,55 euroa tunti). Kunhan nyt palkat saadaan saamari maksettua - en tällä hetkellä esimerkiksi tiedä, saanko palkanlisää lisensiaatintutkinnosta vai en.

On sinänsä hyvä, että kertasin väkipakolla, mistä kulttuuriantropologiassa onkaan kysymys, se on arvokasta. Mutta se ei ole, että koko hemmetin kevät on mennyt joutavanpäiväisessä työnteossa ja stressaamisessa, kun elämän kokonaisuuden kannalta olisi ollut tärkeintä muokata romaanikäsistä tai lukea queer-teoriaa.

Tässä vitutuksen vaiheessa on tietenkin paha mennä vannomaan yhtään mitään, mutta pidän epätodennäköisenä sitä, että haluaisin jatkossa työttömänä ottaa osapäivätöitä vastaan - ainakaan sellaisia, jotka ajoittuvat usealle kuukaudelle, ja jotka nyrjäyttävät taloudellisen tilanteen täysin sijoiltaan. Enkä suosittele osapäivätöitä muillekaan - elleivät työt ole sellaisia, että niistä saatavat tulot ovat ennustettavissa.