Jatulintarha

Kävin Sallin luona huhtikuussa. Hän antoi muovikassin, jonka äiti pyytänyt toimittamaan minulle.

Kassissa oli isoäidin Amerikanpäiväkirjat.

Avasin yhden päiväkirjoista, se alkoi päivämäärällä 22.11.1963: "En olisi uskonut, että tämä uusi kirja tulee alkamaan näin tavattoman dramaattisisen ja historiallisen päivän kuvauksella. Aamupäivä kului tavallisissa touhuissa. Lapset tulivat aamiaiselle ja iloinen meteli täytti taas koko talon. Heidän lähdettyään siivosin keittiön ja sitten istahdin hetkeksi radion ääreen, kuuntelin 1/2 2:n uutiset ja ajattelin juuri lähteä hakemaan postia. Silloin radiossa keskeytettiin tavanmukainen lähetys ja kuuluttaja sanoi hätäisesti, että presidentti Kennedyä on ammuttu hänen ajaessaan Dallas’issa Texasissa. Hän oli vaipunut eteenpäin istuimellaan ja rva Kennedy oli yrittänyt tukea häntä ja sanoi: Oh no, no, no. - Kuuluttaja sanoi, että lisätietoja ilmoitetaan heti kun niitä saapuu. - Niin suuri oli hämmennys tällaisen tapauksen sattuessa, että radiossa ei huomattu siirtää pois tavallista ohjelmanauhaa, vaan sama iloinen musiikki soi äkkiä taas hämmennyttävänä riitasointuna vasta ilmoitetulle uutiselle."

Heti tuntui siltä, että käsissäni on aarre.

Olin tiennyt, että äiti asui lapsena Yhdysvalloissa vuoden tai pari isoisän työn takia - isoisä oli biokemisti ja perinnöllisyydentutkija, joka teki pitkän uran eri yliopistoissa. Äiti ei kuitenkaan ole koskaan kertonut tarkemmin Amerikanmatkasta. Joitakin konkreettisia jäänteitä ajasta kuitenkin on: niihin aikoihin kun olin barbileikki-iässä, äiti antoi minulle Midgensä. Midge on Mattelin nukke, joka luotiin Barbien kaveriksi vuonna 1963 vastauksena kritiikille, jonka mukaan Barbie on seksisymboli ja siten sopimaton lelu lapsille. Midgellä on pystynenä ja pisamia. Äiti antoi myös jacks-heittopelinsä, jossa heitetään palloa ilmaan ja poimitaan maasta pieniä hassunmuotoisia esineitä. Pelasin peliä yksinäni, sillä suomalaisilla koulunpihoilla peli oli täysin tuntematon. Myöhemmin olen nähnyt peliä pelattavan amerikkalaisissa elokuvissa, jotka kertovat nostalgisesti vanhan hyvän ajan lapsuudesta. Äiti myös opetti, miten Juicy Fruit -purkkapapereista tehdään siksak-nauhaa. Hänellä oli jäljellä pätkä nauhaa, jonka hän oli itse tehnyt lapsena.

Mutta mitä muuta tapahtui? Matkustivatko he Yhdysvalloissa? Millaista oli arki? Miten yhteiskunnalliset muutokset näkyivät? Ehkä äiti ei edes muista paljoa, hänhän oli vasta kymmenen Amerikanmatkan alkaessa.

1960-luku oli murrosaikaa. Kennedy kuoli vuonna 1963, ja samana vuonna ilmestyi myös yksi toisen aallon feminismin vaikutusvaltaisimmista teoksista, Betty Friedanin Feminine Mystique, suomeksi Naisellisuuden harhat. Isoäiti eli Amerikassa kotirouvan elämää, sitä samaa, jota Friedan kuvasi ahdistavana ja kauhistuttavana. 60-luvulle sijoittuvat myös seksuaalivallankumous ja hippiliikkeen alkaminen. Isoisän ja isoäidin kirjahyllyistä löytyivät niin Kinseyn raportit kuin Masters & Johnsonin Human Sexual Response. He olivat kai seksuaalisuuden suhteen jossain määrin liberaaleja, mutta sukupolven verran vanhempia kuin 60-luvun opiskelijaradikaalit.

Minulla ei ole kunnollisia muistikuvia isoäidistäni. Ainoa, hatara muisto sijoittuu mummun ja ukin mökille: isoäiti ja isoisä tulivat käymään, tervehtivät ja minä ujostelin. En tiedä kuinka vanha olin, mutta muistikuvan hataruudesta päätellen alle kouluikäinen. Jostain syystä muistikuvaan liittyvät mökin pihalla olevat paljaat kalliot. Tuijotinko kallioon vai juoksinko leikkimään kalliolle kohtaamisen jälkeen?

Isoäiti kuoli vuonna 1988. Isoäidin kuolema ei oikeastaan kiinnostanut minua lainkaan. Olin kolmetoista. Partioleiri järjestettiin samaan aikaan kuin isoäidin hautajaiset, ja oli epäselvää pääsisinkö leirille. Pääsin: äiti lähti Sallin kanssa hautajaisiin ja isä jäi muiden lasten kanssa kotiin, paitsi minun, joka menin leirilleni. Äidin palattua hautajaisista sain isoäidin kultaisen rannekellon, jonka taustaan oli kaiverrettu isoäidin kuolinpäivämäärä.

Käytin kelloa vuosikausia ja vaihdoin siihen rannekkeenkin kertalleen, kunnes kello alkoi käydä liian nopeasti. Kelloseppä sanoi, että jätättävän kellon voi puhdistaa, mutta edistävässä kellossa pitäisi vaihtaa koneisto ja se tulisi kalliiksi. Laitoin kellon talteen, se on varastossa jossakin rasiassa jossakin pahvilaatikossa kaiken muun alla.

En ole ihan varma, mistä syystä me lapsenlapset emme koskaan tavanneet isoäitiä. Perhelegendan mukaan merimies olisi ollut yliopistoprofessorin tyttärelle liian huonotasoinen sulhanen, ja isoisä ja isoäiti olisivat vastustaneet vanhempieni avioliittoa. Äidin lähes täydellinen välirikko vanhempiensa kanssa on kuitenkin edelleen arvoitus. En tiedä oliko välirikko molemminpuolinen ja vapaaehtoinen, ja yrittivätkö isoäiti ja isoisä pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa.

Tapasin isoisän ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä. Kun muutin Ouluun, asuin fuksivuoteni ensimmäiset kolme kuukautta hänen kakkosasunnossaan Oulussa. Isoisä kävi Oulussa ehkä vain kerran vuodessa, ja asunto oli tyhjillään. Asunto antoi mahdollisuuden kurkistaa isoisän ja isoäidin elämään. Asunto ja esineet kuitenkin jäivät pääosin mykiksi. Kukaan ei ollut kertomassa niiden tarinoita.

Isoäidin päiväkirjat antavat hänelle vihdoin äänen. Olen miettinyt pitäisikö perustaa blogi, johon kirjoittaisi päiväkirjat puhtaaksi.