7.3.2008
Relativismin relationaalisuudesta
Tulipa pidettyä kulttuuriantropologian peruskurssi: jäljellä on enää pino opiskelijoiden luentopäiväkirjoja luettavaksi sekä kirjatentti, johon pitäisi laatia kysymykset, joiden vastaukset pitää sitten arvostella.
Kurssi oli antoisa muutenkin kuin siksi, että oli pakko taas prepata itseään sen suhteen, että mitä se antropologia nyt taas olikaan. Opettamani ryhmä koostui eri maista kotoisin olevista opiskelijoista, ei siis vaihtareista vaan tyypeistä, jotka ovat tulleet Suomeen varta vasten opiskelemaan kansainvälistä hallintoa ja viestintää. Sakki oli aika sekalaista, opiskelijoita oli Norjasta, Meksikosta, Kamerunista, Nigeriasta, Etelä-Koreasta, Japanista, Venäjältä, ties mistä. Suomalaisia oli joukossa vain pari. Ryhmän sekalaisuuden vuoksi jouduin miettimään joitakin asioita tarkemmin kuin jos ryhmä olisi koostunut pelkästään suomalaisopiskelijoista.
Yksi kulttuuriantropologian peruspilareista on kulttuurirelativismi, eli se, että jokaista kulttuuria katsotaan omana uniikkina kokonaisuutenaan, sen omista lähtökohdista käsin. Jo Franz Boas, kulttuuriantropologian isä, lausui näin, eikä peruspilari ole sittemmin muuttunut. Silti välillä tuntuu, että kulttuurirelativismi johtaa siihen, että kulttuuriantropologi joutuu nyökyttelemään mykkänä.
Yritin luennoilla sekä esitellä kulttuuriantropologian peruskurssiin pakollisina kuuluvat jutut, että tuoda esiin kriittistä näkökulmaa eri asioihin. Halusin koko ajan muistuttaa siitä, kuinka antropologi on aina sidoksissa omaan kulttuuriinsa, minkä vuoksi on turha elätellä kuvitelmaa antropologian tieteellisestä objektiivisuudesta. Korostamalla tätä onnistuin kuitenkin välillä ajamaan itseni nurkkaan.
Avioliittojärjestelmiä käsitellessäni esittelin morsiusmaksu- ja myötäjäisinstituutioita, ja sitten kuvasin kuinka ugandalaiset naisjärjestöt ovat kritisoineet morsiusmaksuja. Perinteen mukaan avioliiton purkautuessa vaimon tai hänen perheensä tulisi maksaa morsiusmaksu takaisin aviomiehen perheelle, mutta usein vaimo ei itse siihen taloudellisesti pysty, ja häpeän vuoksi hänen perheensä ei suostu maksamaan. Tämä johtaa siihen, että naiset ovat ansassa väkivaltaisissa avioliitoissa.
Esimerkin jälkeen eräs miespuolinen ugandalaisopiskelija nosti kätensä, ja totesi, että käsitykseni morsiusmaksusta on virheellinen, ja että naisen perhe on aina hänestä vastuussa, ja että jos naista pahoinpidellään avioliitossa, naisen veljet menevät antamaan turpaan aviomiehelle. Miespuolinen nigerialaisopiskelija puolestaan sanoi, että morsiusmaksu on Afrikassa pelkästään symbolinen maksu, ja että kuvaamani tilanne on afrikkalaista avioliittosysteemiä vääristävä ääriesimerkki. Ryhmässä oli myös naispuolisia afrikkalaisopiskelijoita, mutta he olivat hiljaa.
Jäin jumiin sukupuolisensitiivisyyden ja kulttuurirelativismin väliin. Minussa on enemmän feministiä kuin kulttuurirelativistista antropologia, ja mieleni olisi tehnyt sanoa ääneen, kuinka perseestä on systeemi, jossa nainen on aina riippuvainen miehistä ja miesten kyvystä käyttää väkivaltaa, oli kyse sitten aviomiehestä tai veljistä. Ja että vaikka antropologian teoriassa korostetaan avioliittojen tärkeyttä sukujen ja ryhmien välisten liittolaisuussuhteiden luojana, niin yksittäisten ihmisten - varsinkaan naisten - kohdalla avioliitto voi olla kaikkea muuta kuin myönteinen juttu.
Näkemyksen ääneen lausuminen luentotilanteessa olisi kuitenkin romuttanut kaikki kauniit puheeni kulttuurirelativismista, joten vastasin jotenkin ympäripyöreästi, kuinka morsiusmaksukäytännöt vaihtelevat eri alueilla, ja että kyllähän kaikkiin kulttuurisiin järjestelmiin liittyy myös ongelmia.
Välittömästi, siinä luentotilanteessa tuntui siltä, että omien feminististen käsitysteni vuodattaminen opiskelijoiden ylle olisi ollut pahimmanlaatuista kulttuuri-imperialismia. Vasta luennon jälkeen muistin, että jestas sentään, esimerkkinihän oli peräisin ugandalaisen naisjärjestön tiedotteesta - ugandalaiset naiset itse olivat ottaneet kantaa morsiusmaksuongelmaan! Oliko siis niin, että ugandalaispoika kritisoi sekä käsitystäni morsiusmaksuista, että sitä, että naisjärjestöt olivat nostaneet ongelman esille sen sijaan, että olisivat antaneet veljien ja aviomiesten hoitaa hommat keskenään?
Olen äreä itselleni siitä, etten pitänyt johdonmukaisemmin kiinni siitä, että pidän sukupuolten tasa-arvoa erittäin tärkeänä. Osittain löysäilyni varmaan johtui siitä, että olen kuitenkin enemmän queer-feministi kuin vanhan kansan tasa-arvofeministi. Näkökulmat eivät tietenkään sulje toisiaan pois, mutta painotukset ovat niissä erilaiset. Suomalaiskontekstissa on helppo olla queer-feministi ja kritisoida sukupuolen dikotomiaa ja "miehen" ja "naisen" käsitteitä; ugandalaiskontekstissa puhuttaessa olisi ollut tärkeää ottaa tiukempi tasa-arvofeministinen ote, koska sukupuolten epätasa-arvo on Ugandassa konkreettinen. Osittain löysäilyni kuitenkin johtui myös kulttuurirelativismin ihanteesta, siitä ajatuksesta että kyllä kaikkia kulttuurimuotoja pitää kunnioittaa sellaisina kuin ne ovat. Tai ainakin pitää poliittisesti korrektisti teeskennellä niin, vaikka kuinka olisi sitä mieltä, että jotkut kulttuuriset instituutiot pitäisi pikimmiten romuttaa.
En tiedä, miten suuria yleistyksiä voi tehdä siitä, että ryhmän afrikkalaispojat olivat kärkkäitä kommentoimaan, kun taas yksikään ryhmän afrikkalaistytöistä ei sanonut luennoilla sanaakaan. Niin pienessä ryhmässä yksilölliset erot korostuvat, tietysti, mutta silti minua sieppaa, että pojat ottivat tilan "afrikkalaisuuden" asiantuntijoina. En tiedä yhtään, mitä tytöt ajattelivat: olivatko he hiljaa samaa mieltä poikien kanssa, vai eri mieltä, vai nukkuivatko koko tunnin ja toivoivat vain saavansa helpolla opintopisteitä?
Olen tyytymätön itseeni, kun en pystynyt aivopesemään kahdessakymmenessäneljässä tunnissa koko luokkaa queer-feministeiksi.
15 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2008/03/07/relativismin-relationaalisuudesta/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Oletko varma, ettet ole kuollut ja joutunut jonkilaiseen helvettiin? Näistä asioista on riittävän vaikea keskustella yhden kulttuurin kahden (tai useamman) eri sukupuolen edustajan kesken. Sitten kun sekaan vielä heitetään eri kulttuureja, ainoa järkevä ratkaisu saattaa tuntua olevan välitön verilöyly…
Kyllä minä henkilökohtaisesti kannatan kulttuuri-imperialismia silloin kun on kyse ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Kulttuurirelativismi perusasenteena on vähän sama kuin kävelisi kapakkatappeluun kädet taskussa, vain Aku Ankka -puku päällä.
Comment by pazi-j-dog — 8.3.2008 @ 11:06
Kulttuurirelativismi pitäisikin kai säästää lähinnä tutkimukselliseen käyttöön, ja sitten vain reilusti olla kulttuuri-imperialisti tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksissä.
Ei se opettaminen helvetiltä tuntunut kuitenkaan - paitsi ehkä joinakin öinä kun olin vielä valveilla kuudelta aamulla tehtyäni luentoja viisitoista tuntia putkeen.
Comment by Jatulintarha — 8.3.2008 @ 12:40
Ymmärtääkseni sekä Uganda että Nigeria ovat siinä mielessä erittäin tyypillisiä Afrikan(kin) maita, että samojen rajojen sisään on sullottu osia perinteiltään, uskomuksiltaan ja tapakulttuuriltaan hyvinkin erilaisista kansakunnista. Siinä mielessä käsitysten ristiriitaisuus kuulostaa hyvinkin uskottavalta.
Comment by jPekka — 8.3.2008 @ 13:25
Juuh, ja luullakseni hyvinkoulutetuilla ja ylempään keskiluokkaan kuuluvilla nigerialaisilla ja ugandalaisilla ei välttämättä ole selvää käsitystä siitä, millaiset arvojärjestelmät vaikuttavat maaseudulla ja alemmissa luokissa. Erityisesti Nigeriassahan on aika iso ero sen välillä, asuuko etelässä vai pohjoisessa.
Comment by Jatulintarha — 8.3.2008 @ 13:44
Kauheen vaikee tilanne, ei käy kateeksi!! Tuliko sulle mieleen, oisko pitänyt kysyä niiltä tytöiltä kommenttia, jos eivät kerta itse saaneet suutaan auki?
Comment by Zepa — 8.3.2008 @ 20:43
Joo, jälkikäteen tuli mieleen kyllä. Luentotilanteet olivat sellaisia, että ei ollut oikein tilaisuutta kysyä opiskelijoiden mielipiteitä. Olin siis toisella paikkakunnalla opettamassa, eikä myöskään luentotilanteen ulkopuolella ollut mahdollisuutta jutustella opiskelijoiden kanssa rauhassa.
Jään kumminkin uteliaisuudella odottamaan palautelomakkeita, niitä pitäs tulla nippu luettavaksi viimeisen luentopäiväkirjapinkan kanssa.
Comment by Jatulintarha — 8.3.2008 @ 21:16
Niin tähän “koska sukupuolten epätasa-arvo on Ugandassa konkreettinen” vain että on se Suomessakin konkreettinen. Voiko puhua kulttuuri-imperialismista, jos taiston voi nähdä samana vaikka yksittäiset tavat ja niiden ratkaisut olisivatkin erilaisia?
Comment by P.A.A — 11.3.2008 @ 11:57
P.A.A.: Juu, käytin sanaa “konkreettinen” aika löysästi. Ja mielestäni sukupuolten tasa-arvon tavoite ei tosiaankaan ole kulttuuri-imperialismia - se vain tuntui siltä luentotilanteessa.
Comment by Jatulintarha — 11.3.2008 @ 15:54
Mainio kirjoitus! Kulttuurirelativismia onkin välillä vaikeaa (tai jopa mieletöntä) soveltaa arkielämään.
Tutustuin muuten sivuihisi laajemminkin ja pidin erityisesti Viivi ja Wagner -analyysistä sekä japanilaista itsemurhakulttuuria käsittelevää kirjoitusta. Lopun rinnastus Kolmannen valtakunnan johdon (joukko)itsemurhiin on osuva. Länsimaisesta kulttuurista käsin ne näyttivät raukkamaisilta tai mielettömiltä, mutta japanilaista hyvin paljon muistuttavan wagneriaanisen eetoksen omaksuneille saksalaisille itsemurha oli poliittinen, yhteisöllinen teko.
Comment by taivaansusi — 11.3.2008 @ 22:26
Kommentoisin vielä tuota mietintääsi tai harmistustasi siitä, “että ryhmän afrikkalaispojat olivat kärkkäitä kommentoimaan, kun taas yksikään ryhmän afrikkalaistytöistä ei sanonut luennoilla sanaakaan. Niin pienessä ryhmässä yksilölliset erot korostuvat, tietysti, mutta silti minua sieppaa, että pojat ottivat tilan “afrikkalaisuuden” asiantuntijoina.”
Olen monissa opetustilanteissa osallistujana ja ohjaana huomannut, että pojat tai miehet helposti ottavat enemmän tilaa (siis puheaikaa) kuin tytöt, myös naistutkimuksessa. Tätä on aika vaikeaa ottaa ryhmässä käsittelyyn, koska kyse on siinä mielessä “yksilöllisistä eroista” että tämä ei tunnu useinkaan kovin tietoiselta vallankäytöltä, vaan melko tiedostamattomaltakin sukupuolittuneelta tavalta olla ryhmässä. No, siksi kai se olisi monessa tilanteessa syytä tehdä tietoiseksi ja purkaa sitä jotenkin. Monesti kuitenkin omassa mielessäkin miettii, että kyse olisi vain sattumasta. Havaintosi vain vahvistivat tuntumaani siitä, että näin ei kuitenkaan ole.
Comment by Zap — 16.3.2008 @ 20:20
Zap: Itse huomaan ottavani opiskelijana paljon tilaa opetustilanteissa, varsinkin naistutkimuksessa. Tiedostan kyllä hyvin, kuinka sukupuoli ja valta liittyvät siihenkin toimintaan. Jonkun niissä ryhmissä on kuitenkin hyvä sanoa jotain. Yritän tietysti olla parhaani mukaan herkkä sille, että kun kerran otan tilaa, niin ottaisin ja käyttäisin sitä tavalla, joka lisäisi ryhmän toiminnallisuutta ja avaisi keskustelua erotuksena sille, että ottaisin tilaa pois toisilta tai käyttäisin sitä hiljentämään toisia. Asetelma tuntuu silti minusta välillä hieman ongelmalliselta tai epämukavalta.
Comment by Jaakko — 19.3.2008 @ 14:47
Suoraan sanoen mun mielestä “teoriassa queer-feministi, käytännössä kulttuuri-imperialisti” kuulostaa todella oudolta, kyllä mun mielestä teoria ja käytäntö pitää voida yhdistää jollain muullakin tavalla, ehkä jopa pitää heittää roskiin jompi kumpi. Ehkä tämä nyt taas on sitten valistusideologiaa tai jotain…
Comment by Antti R. — 19.3.2008 @ 20:17
Antti R: Juuh, kyllä minustakin teoria ja käytäntö pitää voida yhdistää, mutta pointtinahan olikin juuri se, että queer-feminismi voi näyttäytyä kulttuuri-imperialistisena, tai vähintäänkin etnosentrisenä. Ei se, että joku ajatus on hyvä jossain tietyssä kontekstissa, tee siitä hyvää toisessa kontekstissa.
Esim. Gayatri Gopinath ja Joon Oluchi Lee ovat kumminkin pohtineet queerin käyttökelpoisuutta muissa kuin amereurooppalaisissa konteksteissa, ja hyödylliseksi havainneet. Onneksi se queer ei nyt kumminkaan ole mikään kulttuuri-imperialismin etujoukkojen lipunkantaja.
Comment by Jatulintarha — 19.3.2008 @ 22:22
“Olen tyytymätön itseeni, kun en pystynyt aivopesemään kahdessakymmenessäneljässä tunnissa koko luokkaa queer-feministeiksi.”
Jos olet yliopisto-opettajana tyytymätön siihen, ettet saa siirrettyä omia ideologioitasi oppilaisiin, olet täysin ja kerta kaikkiaan aivan väärässä paikassa töissä. Se, ettet ymmärrä tätä itse, todistaa sen vielä väkevämmin.
T: sosiologian opiskelija, HY
Comment by IH — 25.3.2008 @ 08:31
Kuules nyt, IH. Ironian tajua voi opetella.
Ja itseironia on varmaan sallittua jopa queer-feministeille.
Comment by Jatulintarha — 25.3.2008 @ 13:25