Jatulintarha

Olen suunnilleen viimeisen kuukauden ajan keskittynyt kulttuuriantropologian perusteisiin sen vuoksi, että pidän aihetta käsittelevää kurssia. Luennoista on vielä kaksi kolmasosaa pitämättä ja puolet tekemättä, mutta intensiivitrippi kulttuuriantropologiaan on ollut raskaudestaan huolimatta varsin antoisa.

Huomaan huolestuneena, että kulttuuriantropologisen tietämykseni perusta on varsin hauras. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, ainakin viime vuoden maaliskuussa ja joskus vuoden 2005 joulukuussa. Kulttuuriantropologinen käsityskykyni ylläpito ei ole mikään jatkuva projekti, samalla tavoin kuin vaikkapa queer-tutkimuksellisen käsityskykyni ylläpito on.

Teen nähtävästi pikaisia koukkauksia kulttuuriantropologian puolelle säännöllisin väliajoin, ja joka kerta koukkausta tehdessäni tunnen olevani yhtä vieraalla maalla (sic). Edellinen isompi koukkaus oli keväällä 2003, viisi vuotta sitten, kun pidin kasvatustieteilijöille Kulttuurin tutkimuksen perusteet -kurssia. Sen jälkeen en ole paljoa sukulaisuusjärjestelmiä, antropologian teoreettista historiaa tai sosiaalisen rakenteen määritelmää pohtinut. No, lisuria tehdessä tuli mietittyä antropologiaa jonkin verran, mutta lähinnä vain näytteeksi.

Koukkaukseni ovat yleensä aina perustiedon kertausta, eivät niinkään sitä, että perehtyisin siihen, mitä antropologiassa just nyt tapahtuu, mitkä tutkimusteemat ovat pinnalla ja mistä teorioista väitellään. Olen rampannut kaikenlaisissa seminaareissa ja konferensseissa vuosikausia, mutta en ole koskaan, kertaakaan käynyt yhdessäkään kulttuuriantropologian konffassa - siitä huolimatta, että toki käymissäni konffissa antropologisiakin teemoja on esillä ollut. Seuraan kursorisesti kymmenkuntaa naistutkimusta, seksuaalisuuden tutkimusta ja kulttuurintutkimusta käsittelevää akateemista julkaisua, mutta yksikään niistä ei ole antropologinen. Häpeä tunnustaa, mutta en tiedä edes, mitä teemoja parin viime vuoden aikana on käsitelty Suomen Antropologi -lehdessä, jonka kait pitäisi kuulua suomalaisen antropologin yleissivistykseen.

Niinpä olen tässä kulttuuriantropologian peruskurssia tehdessäni miettinyt myös omaa tutkijaidentiteettiäni. Pidän antropologista peruskoulutusta tavattoman tärkeänä sille, mistä näkökulmasta teen tutkimusta, ja myös sille, miten hahmotan maailman ylipäätään. Mutta jollain tapaa oma antropologisuuteni tuntuu falskilta. Antropologian peruskurssikirjaa lukiessa on tullut monia nolouden hetkiä, kun olen toistuvasti joutunut tajuamaan miten paljon ihan perusasioita olen unohtanut.

Aiemmin olen ajatellut vain, että "pitäisi tutustua enemmän antropologiseen kirjallisuuteen, pitäisi pitäisi", mutta nyt alan tajuta, että ei minulla taida olla siihen aikaa ja mahdollisuuksia. Pelkästään omaan tutkimukseen suoraan liittyvien, lukemattomien kirjojen pino sen kuin kasvaa kasvamistaan. Ja joskus olisi hauska lukea jotain viihdyttävääkin.

Tuntuu kuitenkin jotenkin periksi antamiselta todeta, että antropologian syvempi tuntemus ei ole saavutettavissani, jos jatkan valitsemallani queer-tutkimuksellisella tiellä, jonka vierellä kulkee japanilaisen populaarikulttuurin sivupolku. En haluaisi, että antropologian tieteenala karkaa minulta yhtä kauaksi kuin vaikkapa arkeologia, joka aikanaan oli minulle mahdollinen toinen pääaine.