20.11.2007
Perusteltu argumentaatio on paras lahja
Naistutkimuspäivät ovat ohi, ja parin päivän sulattelun jälkeen voikin ruveta miettimään, mitä tulikaan nähtyä ja koettua. Yksi kokemus jäi kuitenkin pahasti hiertämään. Kyseessä on Genevieve Vaughanin keynote-luento "Women and the Gift Economy: Giving Power to an Alternative Paradigm". Vaughanilla on siis väite ja visio, jonka mukaan nykyinen vaihtoon perustuva talousjärjestelmä on perimmältään miehinen, ja maailma olisi paljon parempi paikka, jos talousjärjestelmä perustuisi gift economyyn, jonka Kaarina Kailo kääntää ilmaisulla hoivatalous tai huolenpitotalous. Vaughanin mukaan naiset sosiaalistetaan lapsesta asti hoivaamaan toisia, koska heistä tulee äitejä, minkä vuoksi he ovat ikäänkuin luonnostaan valmiimpia toimimaan huolenpitotaloudessa. Ja sitten paha miehinen vaihtotalous jyrää heidät, koska ilman vastinetta annetulla hoivalla ei ole vaihtotaloudessa mitattavaa arvoa.
Vaughanin luento ärsytti minua todella paljon, ja ärsytyksen syitä on monia. Heti alkuun Vaughan heitti antropologisen lahjan ja vaihdon tutkimuksen romukoppaan, ja totesi suoraan, että hänestä antropologit ovat väärässä käsityksessään että kaikki lahjojen anto on jollain tasolla vaihtoa. Sitten hän alkoi huseeraamaan hoivataloudellaan ja matriarkaatillaan yleistäen kohti "Afrikkaa, Aasiaa ja Polynesiaa" sen kummemmin erittelemättä missä kulttuureissa hoivatalouksia ja matriarkaatteja on. Tällaista höpöpuhettahan ei kunnon kulttuuriantropologi voi sietää. Siihen kun lastataan päälle sukupuolen dikotomia ja äitiyden ihannointi niin kyllä meikäläisellä alkaa otsasuoni sykkiä.
Vasta jälkikäteen olen kuitenkin pystynyt paremmin kaivertautumaan omaan ärtymykseeni. Ärtymys ei oikeastaan sijaitse siinä, mitä Vaughan sanoi, vaan siinä, millaisessa asemassa Vaughan ja hänen luentonsa Naistutkimuspäivillä olivat. Eiväthän ei-länsimaisten kulttuurien eksotisointi ja naisen olemuksellistaminen äidiksi mitään kovin uutta ole.
Pidän nykyisen talousjärjestelmän kritiikkiä tärkeänä ja sinänsä on hyvä, että kritiikkiä esitetään eri tasoilla ja foorumeilla. Mitä enemmän maailmassa on erilaisia ajatusvirtauksia sitä parempi, ja voihan talousjärjestelmää kritisoida Vaughanin tapaan, mikäs siinä. Lahjan ja vaihdon käsitteiden pyörittely voi antaa uusia oivalluksia, siitäkin huolimatta että Vaughan perustelee hoivatalousvisiotaan ontuvilla argumenteilla.
Ärtymykseni perusyynä onkin se, että ainakaan Naistutkimuspäivien aikana Vaughanin keynotesta ei juuri puhuttu. Vaughanin saarna venyi ylipitkäksi, eikä sen kommentoinnille ollut aikaa. Urputin ärtymystäni turvallisessa seurassa, ja minulle jäi täysin epäselväksi, mitä suurin osa yleisöstä Vaughanista ajatteli. Nieltiinkö hänen ajatuksensa sellaisinaan? Vai olivatko ihmiset niin hienotunteisia, että jättivät mieluummin keskustelematta koko luennosta? Palautevihkoon kuulemma joku oli kirjoittanut jotain kriittistä, mutta se jäi minulta lukematta. Jätettiinkö keskustelut käymättä jonkun yleisen lojaalin hyssyttelyn takia?
Olen hyvinkin valmis kritisoimaan sitä, että uusliberalistisen talousjärjestelmän talutusnuorassa kulkevalla yliopistolaitoksella on jonkinlainen tiedontuotannon monopoli. Siitä huolimatta pidän ongelmallisena sitä, että Vaughan esiteltiin tutkijana. Vaughan on aktivisti - mutta ei tutkija. Vaughan on perustanut ja rahoittanut naiserityisen säätiön, rakennuttanut Sekhmet-jumalattaren temppelin Nevadan autiomaahan, säveltänyt ja sanoittanut lauluja ja kirjoittanut joukon kirjoja. Hänen tekstinsä ja visionsa eivät kuitenkaan ole käyneet läpi tieteellistä kritiikkiä. Ja sen huomasi kyllä luennosta.
Naiivia tai ei, olen kuitenkin siinä määrin idealisti, että uskon siihen, että tieteessä ajatukset on alistettava vertaisarvioinnille. Tieteen pitäisi olla itseään korjaava systeemi, jossa mikään tieto sinänsä ei ole lopullisesti totta tai absoluuttista, vaan koko ajan täsmentyvää. Siten kaikki tieteellinen tieto on asetettava kritiikin kohteeksi. Olivat osmotammisalot ja jussikniemelät sitten mitä mieltä tahansa, naistutkimus on kuitenkin varteenotettava tieteenala.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että naistutkimuksen pitäisi kieltää tai häivyttää juurensa, jotka ovat naisliikkeessä ja feministisessä ideologiassa ja politiikassa. Vuonna 1939 syntynyt Vaughan kuuluu siihen feministisukupolveen, jolle ajatukset olemuksellisesta naiseudesta, äitiydestä ja matriarkaatista ovat tärkeitä, ja on ihan jees, että naisliikkeessä ja tutkimuksen kentällä eri sukupolvien ja näkökantojen äänet pääsevät kuuluviin. Mutta silti: miksi Vaughanin sallittiin luennollaan asemoitua vakavasti otettavaksi tutkijaksi?
Aktivismi on tärkeää, mutta toimivan ja tolkullisen aktivismin edellytys on sen perustuminen tietoon. En halua naistutkijoiden sulkeutuvan akateemisten kultakaltereiden taakse ja jättävän aktivismia muille, mutta en myöskään halua naistutkimuksen olevan älyllisesti epärehellistä hymistelyä.
4 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2007/11/20/perusteltu-argumentaatio-on-paras-lahja/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
“Siten kaikki tieteellinen tieto on asetettava kritiikin kohteeksi. Olivat osmotammisalot ja jussikniemelät sitten mitä mieltä tahansa, naistutkimus on kuitenkin varteenotettava tieteenala.”
Koska niistä naistutkimusta koskevista kirjoista joita olen lukenut en oikein ole saanut minkäänlaista kuvaa ko. tieteenalasta, niin voisitko suositella jotain naistutkimus kirjallisuutta jonka kaltaiseni teknokraattikin saattaisi ymmärtää?
Asia joka minua eniten lukemissani kirjoissa on kaihertanut on sama kuin mikä kaihertaa Jukka Hankamäkeäkin ( http://www.geocities.com/seksitselviksi/teksti.html ), nimittäin tuo “sosiaalisen konstruktion” käsite, tai oikeammin se että tyystin (Ainakin siltä vaikuttaa) unohdetaan biologian osuus sukupuoli-identiteetin suhteen.
Comment by Johannes — 20.11.2007 @ 11:18
Mun mielestä lahjatalous on parempi nimitys. Vähäiset viitteet hoivan tutkimiseen joita olen lukenut on vaikuttanut mulle alan olevan tiiviisti kiinni hyvinvointivaltion paradigmassa.
Aika hörhöltä toi luento kyllä kuulosti. Hymistely on kyllä varmasti hyvin tyypillistä Suomessa millä tahansa alalla.
Comment by Antti R. — 26.11.2007 @ 02:18
Johannes: Lueskelin tuota Hankamäen tekstiä, ja mietin, että pitäisikö siitä jotain kommentoida, mutta päätin että kommenttiloota on liian lyhyt siihen. Joka tapauksessa minusta nimenomaan queer-teoriaa voisi lähestyä mieluummin filosofian kuin tieteen käsitteen kautta, mutta aihetta pitää vielä jonkin verran mäystää, ehkä sitten isomman blogikirjoituksen verran.
Naistutkimuskirjallisuuden kohdalla tuli eteen tänka på -tilanne: en haluaisi suositella esimerkiksi Avainsanat-kirjaa, siitä huolimatta että se taitaa olla naistutkimuksen peruskurssin tenttikirja ainakin täällä Oulussa. Kirja on mielestäni varsin teoreettinen, ja esittelee keskeisiä käsitteitä, ei niinkään naistutkimusta sinällään. Niiden keskeisten käsitteiden sisällöstäkin voi käydä väittelyitä.
En tiedä, mitä naistutkimuskirjallisuutta olet lukenut, mutta voin suositella paria aika eri tyyppistä opusta. Ensimmäisenä Antu Soraisen oikeusantropologinen artikkeliväitöskirja “Rikollisia sattumalta? Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa”, jossa Sorainen käyttää oikeudenpöytäkirjoja ja lehtiartkkeleita aineistonaan pohtiessaan naisten välistä seksuaalisuutta 50-luvun maaseudulla - Soraisen väikkäri on siis ensimmäinen naistutkimuksen oppiaineeseen tehty väitöskirja Suomessa. Naistutkimuksellisia väitöskirjoja on toki ilmestynyt paljonkin, mutta yleensä ne on tehty johonkin toiseen oppiaineeseen, kasvatustieteestä kirjallisuuteen ja filosofiaan. Yhtenä hyvän tutkimuksen määritelmänä pitää sitä, että se tuottaa uutta tietoa, ja Soraisen tutkimus tekee juuri sitä.
Toisena opuksena sitten Anna Mäkelän et al. toimittama teos “Sukupuolishow. Johdatus feministiseen mediatutkimukseen”, jossa on aika laaja skaala artikkeleita kovan linjan tilastotutkimuksesta kuva-analyysiin. Kirja tosiaan keskittyy nimenomaan mediatutkimukseen, eivätkä sen kuvaamat teoriat ja metodit ole sinänsä naistutkimukselle, vaan mediatutkimukselle ominaisia. Tekisi mieli suosittaa myös Susanna Paasosen et al. toimittamaa kirjaa Jokapäiväinen pornomme, mutta onkohan kaksi mediakirjaa jo liiaksi suositeltu…
Niin ja. Sosiaalisesta konstruktiosta, sen käsitteestä ja sisällöstä, voi sitten tapella muidenkin humanistis-yhteiskunnallisten oppiaineiden kuin naistutkimuksen kanssa. Käsittääkseni sellainen puhdas konstruktiivisuus taitaa olla menneen talven lumia, ja varsinkin ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden tutkijat etsivät enemmän sellaista ruumiin materialismin ja sosiaalisen konstruktivismin yhdistävää ajattelutapaa kuin nojaavat puhtaaseen konstruktivismiin.
Ja kannattaa tosiaan tutustua muidenkin humanististen alojen tutkimukseen, ettei sitten tee mieli tökkiä naistutkimusta sellaisesta tieteen tekemisen tavasta, joka on yhteistä ihmistieteille yleisemminkin. Esim. Tammisalon ja Niemelän tekstejä lukiessa tulee sellainen tunne, että ne ovat vain keksineet nyt piestä naistutkimusta muissakin ihmistieteissä yleisesti hyväksyttyjen toimintatapojen käytöstä. Ihmistieteissä kun sellainen positivistinen objektiivisuususko on havaittu harhaksi jo yli sata vuotta sitten ja siirrytty hermeneuttiseen lähestymistapaan, joka sopii ihmistieteisiin positivismia paremmin.
Antti: Vaughanin gift economy -ajattelussa on minusta aika vahvasti taustalla yhdysvaltalainen ajatus hyväntekeväisyydestä, mikä tekee paitsi käsitteen kääntämisen “hoivataloudeksi” myös koko idean itsessään varsin omituiseksi silloin, kun lähtökohtana on juuri pohjoismaisen hyvinvointivaltion paradigma.
Comment by Jatulintarha — 27.11.2007 @ 01:04
Naistutkimusta ja feminististä teoriaa itseopiskelleena (yhteiskuntatieteilijänä), suosittelisin -kaikille!- Rosi Braidottin “Riitasointuja” -teosta, ja myös hänen vaativampaa “Metamorphoses”-teosta (ei suomennettu).
Huomio positivistisesta objektiivisuususkosta oli oikein osuva. Erilaiset lähtökohdat eri tieteen aloilla ovat minustakin ihan ookoo, ja jopa erittäin tärkeitä tieteen kannalta laajemmin. Mutta mikä minusta on kummallista, on se, että usein humanistit ja ei-positivistisesti orientoituneet yhteiskuntatieteilijät ovat tietoisia erilaisista tavoista lähestyä tiedettä ja tehdä tutkimusta, mutta ovat valinneet omansa koska se tuntuu käyvän parhaiten järkeen ja selittävän ja tuovan paljon ymmärrystä asioihin, joihin muunlainen tutkimus ei välttämättä ota syvällisemmin tai laajemmin kantaa.
Sitten on joukoittain näitä Hankamäkiä, jotka väkisillä työntävät visiotaan ns. leiristä toiseen, ymmärtämättä lainkaan minkälaisiin kysymyksiin tämä vastakkainen leiri on lähtenyt etsimään vastauksia.
Näyttää siltä, että poikkitieteellinen tutkimus ja yhteistyö on yliopistolla sitä vaikeinta. Ihmiset ovat ajattelutapojensa orjia, ja kerran tiettyyn moodiin ohjelmoitu ajattelu on vaikea todella kääntää toisaalle.
Comment by th — 20.12.2007 @ 02:31