Comments on: Give me crack and anal sex http://jatulintarha.blogsome.com/2007/10/03/give-me-crack-and-anal-sex/ Leikitäänkö, että tästä tulis niinku tohtori joskus, ja että se väittelis niinku biseksuaalisuudesta. Sun, 03 Jan 2010 09:09:56 +0000 http://wordpress.org/?v=1.5.1-alpha by: Jatulintarha http://jatulintarha.blogsome.com/2007/10/03/give-me-crack-and-anal-sex/#comment-366 Thu, 04 Oct 2007 03:03:02 +0100 http://jatulintarha.blogsome.com/2007/10/03/give-me-crack-and-anal-sex/#comment-366 Edelman ei pohdi parisuhdetta ja sen asemaa kulttuurisessa mielikuvituksessa, kuten vaikka Kipnis. Minusta Edelman on aika fakkiutunut siihen reproduktiivisen ja ei-reproduktiivisen seksin eroon ja niiden tulevaisuuteen viittaaviin symbolisiin merkityksiin, mutta fakkiutuminen on ymmärrettävää siinä mielessä, että Edelman pohtii nimenomaan universaalia Lasta tulevaisuuden symbolina. Sen Lapsen edessä kaikki muu on merkityksetöntä, parisuhdekin on nimenomaan Äidin ja Isän suhde. Siten parisuhteella on tulevaisuusarvoa vain silloin, kun se tekee ihmisistä Isiä ja Äitejä. Edelmanin tulkinta miesten keskeisestä anaaliseksistä on tietty kiinnostava (se perustuu mm. poliittisten tekstien ja elokuvien analyysiin), mutta aika korkealentoinen. Tosin miesten keskeiseen anaaliseksiin liitetyt kulttuuriset mielikuvat ovat niin voimakkaita, että tuskinpa Edelman on tulkinnoissaan mennyt kovin pahasti harhaankaan. Tuleepa olemaan jännää kuunnella sitä Tim Deania ja sen barebacking-pohdintoja Helsingin Pornokonffassa. Satorista: jos ajattelen asioita mahdollisimman paljaasti ja kylmästi, minusta varsin suuri osa ihmisten tekemistä asioista suhtautuu aikaan ja kuolevaisuuteen samalla, epätoivoisella ja kieltävällä tavalla. Silloin barebackingilla, avioseksillä tai selibaatilla ei ole mitään eroa, tärkeintä on valita sellainen kieltämisen keino, joka omalle psyykelle parhaiten sopii. Yleisesti ottaen myös suuri osa filosofiasta (tai ihmisen ajattelusta yleensä) on pohjimmiltaan sitä, että yritetään tulla toimeen ajallisuuden ja kuolevaisuuden kanssa. Jollain tavalla niiden kanssa on tultava toimeen, joko kieltäen tai niitä tarkastellen, riippuen siitä millaisia tarpeita itsellä kulloisenakin hetkenä on. En tiedä, ovatko psykoosi tai satori ratkaisuja. Psykoosi on varmaan helpompi saavuttaa. Joskus zen-buddhalainen ajattelu tuntuu kaikkein tolkuimmalta tavalta suhtautua kuolemaan, joskus taas kiinnostus siihen tuntuu kulttuuri-imperialismilta. Edelman ei pohdi parisuhdetta ja sen asemaa kulttuurisessa mielikuvituksessa, kuten vaikka Kipnis. Minusta Edelman on aika fakkiutunut siihen reproduktiivisen ja ei-reproduktiivisen seksin eroon ja niiden tulevaisuuteen viittaaviin symbolisiin merkityksiin, mutta fakkiutuminen on ymmärrettävää siinä mielessä, että Edelman pohtii nimenomaan universaalia Lasta tulevaisuuden symbolina. Sen Lapsen edessä kaikki muu on merkityksetöntä, parisuhdekin on nimenomaan Äidin ja Isän suhde. Siten parisuhteella on tulevaisuusarvoa vain silloin, kun se tekee ihmisistä Isiä ja Äitejä.

Edelmanin tulkinta miesten keskeisestä anaaliseksistä on tietty kiinnostava (se perustuu mm. poliittisten tekstien ja elokuvien analyysiin), mutta aika korkealentoinen. Tosin miesten keskeiseen anaaliseksiin liitetyt kulttuuriset mielikuvat ovat niin voimakkaita, että tuskinpa Edelman on tulkinnoissaan mennyt kovin pahasti harhaankaan. Tuleepa olemaan jännää kuunnella sitä Tim Deania ja sen barebacking-pohdintoja Helsingin Pornokonffassa.

Satorista: jos ajattelen asioita mahdollisimman paljaasti ja kylmästi, minusta varsin suuri osa ihmisten tekemistä asioista suhtautuu aikaan ja kuolevaisuuteen samalla, epätoivoisella ja kieltävällä tavalla. Silloin barebackingilla, avioseksillä tai selibaatilla ei ole mitään eroa, tärkeintä on valita sellainen kieltämisen keino, joka omalle psyykelle parhaiten sopii.

Yleisesti ottaen myös suuri osa filosofiasta (tai ihmisen ajattelusta yleensä) on pohjimmiltaan sitä, että yritetään tulla toimeen ajallisuuden ja kuolevaisuuden kanssa. Jollain tavalla niiden kanssa on tultava toimeen, joko kieltäen tai niitä tarkastellen, riippuen siitä millaisia tarpeita itsellä kulloisenakin hetkenä on. En tiedä, ovatko psykoosi tai satori ratkaisuja. Psykoosi on varmaan helpompi saavuttaa. Joskus zen-buddhalainen ajattelu tuntuu kaikkein tolkuimmalta tavalta suhtautua kuolemaan, joskus taas kiinnostus siihen tuntuu kulttuuri-imperialismilta.

]]> by: Jaakko http://jatulintarha.blogsome.com/2007/10/03/give-me-crack-and-anal-sex/#comment-365 Wed, 03 Oct 2007 17:18:37 +0100 http://jatulintarha.blogsome.com/2007/10/03/give-me-crack-and-anal-sex/#comment-365 Mietin, voiko seksi suunnata tulevaan muutenkin kuin välittömien lapsimahdollisuuksien kautta. Voihan anaaliseksikin olla vaikka työtä parisuhteen tulevaisuuden (vai nykyisyyden?) pelastamiseksi - enkä ole varma onko ajatus lapsellisesta tulevaisuudesta välttämätön tässä - ja viaton suihinotto yökerhon veskissä voi saada merkityksen "sinkkukauden" etsimisenä tai yhtenä kokeiluista, joiden on lopulta määrä luotsata parisuhteen auvoiseen satamaan. Mietin myös tämän queer-gurujen kuvaaman syklisenä tavallaan eteenpäinsuuntautuvan lapsentulevaisuus-aikakäsityksen suhdetta siihen yhdysvaltalaiseen aidshomo-kaikki-on-nyt-aikaan. Esimerkiksi monissa kristillisissähän on sinänsä yököttävä ajatus kuoleman yli kantavasta avioliitosta, jossa taivaassa voi sitten jöllöttää ja olla paikallaan ja niin avioliitossa että on todella avioliitossa. Mutta sitten kun tunnustelen, kuinka oma psyyke ja todellisuus ja aika hajosi välittömän ja jatkuvan kuolemanuhan edessä sinä vuonna, jonka harrastin vain syövän sairastamista, huomaan, kuinka joku tuonkaltainen illuusio on jollain tasolla olemiselle välttämätön. Olkoon se oleminen vaikka suhteessa tai edes hetkessä olemista... Kai se mitä yritän sanoa, on: Eikö lapsia yrittävä avioseksi ja tulevaisuuden kieltävä barebacking suhtaudu aikaan ja kuolevaisuuteen lopulta samalla, epätoivoisella ja kieltävällä, tavalla? Ja onko tämän suhtautumisen vaihtoehto psykoosi vai Satori ja onko niillä eroa? Mietin, voiko seksi suunnata tulevaan muutenkin kuin välittömien lapsimahdollisuuksien kautta. Voihan anaaliseksikin olla vaikka työtä parisuhteen tulevaisuuden (vai nykyisyyden?) pelastamiseksi - enkä ole varma onko ajatus lapsellisesta tulevaisuudesta välttämätön tässä - ja viaton suihinotto yökerhon veskissä voi saada merkityksen “sinkkukauden” etsimisenä tai yhtenä kokeiluista, joiden on lopulta määrä luotsata parisuhteen auvoiseen satamaan.

Mietin myös tämän queer-gurujen kuvaaman syklisenä tavallaan eteenpäinsuuntautuvan lapsentulevaisuus-aikakäsityksen suhdetta siihen yhdysvaltalaiseen aidshomo-kaikki-on-nyt-aikaan. Esimerkiksi monissa kristillisissähän on sinänsä yököttävä ajatus kuoleman yli kantavasta avioliitosta, jossa taivaassa voi sitten jöllöttää ja olla paikallaan ja niin avioliitossa että on todella avioliitossa. Mutta sitten kun tunnustelen, kuinka oma psyyke ja todellisuus ja aika hajosi välittömän ja jatkuvan kuolemanuhan edessä sinä vuonna, jonka harrastin vain syövän sairastamista, huomaan, kuinka joku tuonkaltainen illuusio on jollain tasolla olemiselle välttämätön. Olkoon se oleminen vaikka suhteessa tai edes hetkessä olemista…

Kai se mitä yritän sanoa, on:

Eikö lapsia yrittävä avioseksi ja tulevaisuuden kieltävä barebacking suhtaudu aikaan ja kuolevaisuuteen lopulta samalla, epätoivoisella ja kieltävällä, tavalla? Ja onko tämän suhtautumisen vaihtoehto psykoosi vai Satori ja onko niillä eroa?

]]>