Maailmaa ei paranneta valittamalla vaan sitä muuttamalla ;)!

Pulla: Klassista kitaraa kohtuullisen tosissani soittavana olen läheltä päässyt seuraamaan alaa, jossa koulutuksen ainoa tarkoitus on varmistaa koulutuksen jatkuvuus. Kaikki alalta valmistuneet päätyvät opettajiksi, taiteilijat ovat sitten taiteilijoita, olipa koulutusta tai ei…

Jaakko: Tekniset tieteet ovat mahdollistavia tieteitä. Teknisen kehityksen ansiosta ihmisillä on maailmassa aikaa tehdä muutakin kuin metsästää paljain käsin ruokaa ja kerätä marjoja. Tekniset tieteet eivät käsittele esittämiäsi ongelmia vaan se on muiden tieteenalojen tehtävä.

Todettakoon tähän nyt vielä että mikäli teknisellä puolella haluaa tehdä tutkimusta jostain sellaisesta aiheesta mikä ei suoraan kiinnosta isoa N:ää, on rahoituksen löytäminen ihan varmasti yhtä kiven alla kuin muillakin tieteenaloilla. Jos tämä nyt ketään lohduttaa.

Tästä huolimatta runokirjat, videoinstallaatiot ja teoreettinen filosofia voidaan nähdä yhteiskuntaa kokonaisuutena rikastuttavina asioina - ja rikastuttavina lähinnä kuvainnollisessa, ei konkreettisessa mielessä. Teoreettisen filosofian arvoa ei voi laskea välittömästi, vaan sen arvo voi tulla viiveellä. Kirjoittihan esimerkiksi Antonio Gramsci jotain vihkosia vankilassa ilman mitään rahallista korvausta, mutta jälkipolvet ovat sitten saaneet paljonkin kiksejä Gramscin teksteistä.

Olen myös aika kyyninen yliopistolaitoksen suhteen pääsykoerumbineen ja apurahahakemuksineen. Apurahoja hakeneena ja saaneena olen huomannut, että apurahan saantiin ei niinkään vaikuta tutkijan lahjakkuus, vaan se, miten vetävässä muodossa hän onnistuu tutkimusaiheensa esittelemään. Hype-sanoilla pääsee pitemmälle kuin ajattelun syvyydellä. Yliopistomyllystä voi helposti tipahtaa, jos ei syystä tai toisesta täytä niitä myllyn asettamia vaatimuksia - siitäkin huolimatta, että omaperäisiä ajatuksia olisi paljon ja jopa kykyä tuoda ne esiin.

Tutkijan rahatilannetta nämä pohdinnat eivät tietenkään ratkaise, mutta minusta on aika vaarallista ryhtyä mittailemaan tässä ja nyt sitä, millaista tarvetta ja kysyntää on jollekin tietylle (tai tietyn alan) tutkimukselle ja määrittämään samalla se, kannattaako kyseistä tutkimusta edes tehdä. Tieteellisen tiedon luonteeseen kun kuuluu kumulatiivisuus, ja siten tällä hetkellä merkityksettömältä vaikuttavasta tutkimuksesta voi pitemmällä aikavälillä olla paljon hyötyä. Ehkä jopa rahallista hyötyä.

Sini: siinä määrin kannattaa olla realisti että miettii mitä yhteiskunta saa vastineeksi taiteilijan/tutkijan työn tuloksista. On turha odottaa kovin suurta korvausta alalla jolla on kovasti tarjontaa ja jonka tuloksille on hyvin vähän kysyntää. Olen jostain lukenut, että esim. puhtaasti teoreettiseen filosofiaan keskittyvälle tutkimukselle olisi n. 0.5 henkilötyövuoden tarve Suomen kokoisessa maassa. tätä voi sitten verrata yliopistojen sisäänottomääriin.

Olisin itse vahvasti sitä mieltä että tutkijoiksi koulutettavien ihmisten määrää pitäisi rankasti rajoittaa. Näin varmistettaisiin rahoitus työmarkkinat niille joilla löytyisi motivaatiota käydä suuri pääsykoekarsinta läpi. Nykyäänhän se karsinta suoritetaan aika pitkälle vasta valmistumisen jälkeeen apurahoja anottaessa, ja suurin osa sitten sijoittuu toisiin hommiin ja tutkijakoulutus menee näiltä osin “haaskuuseen”.

Tuo tutkijanidentiteetin miettiminen täällä tekniikan puolella on myös haastavaa, tosin näkökulma on ihan toinen. Se, että kotona lukee Naturea töiden jälkeen voi olla viikon kovin tieteellinen saavutus :).

Sini: Jeps, on vaarallista alkaa määritellä tutkijuutta kutsumusammatiksi, jollaisena taiteen tekoa jo pidetään. Siksi pitäisikin pitää aika tiukasti kiinni siitä, että jos rahoitusta ei ole, ei myöskään pitäisi olla mitään vaatimuksia tehdä tutkimusta. Tuossa tekstissä mietin kuitenkin tutkijuutta ehkä enemmän sen tutkijanidentiteetin kannalta, eli se jatkuva tutkimuksen ylläpito antaa itselle tunteen homman mielekkyydestä ja pysyvyydestä, vaikka rahoitusta ei aina olisikaan. Aina välillä ajatus tutkijanurasta tuntuu älyttömältä, ja silloin on hyvä mietiskellä niitä identiteettijuttuja.

Olen kai vielä sen verran naiivi, että en halua antaa periksi. Mielestäni taiteen ja tieteen tekijöilläkin pitää olla tavoitteet korkealla toimeentulon suhteen. Jos esimerkiksi tutkijat jo itse myöntävät, että työn suurin tyydytys tulee itse tutkimuksesta, ei kukaan muukaan ota tutkijanuran tämänhetkisiä taloudellisia epäkohtia vakavasti.

Lähinnä teknisen alan tutkijanura on meillä vaihtokauppa jossa toisessa vaakakupissa on inhimillisempi työtaakka ja työajat ja toisessa vaakakupissa teollisuuden tarjoama huomattavasti parempi palkka. Tutkimuspuolella myös taloudellinen vastuu on pienempi ja riski esimiestehtäviin joutumiselle ei ole niin suuri.

On kyllä ihan mielenkiintoista lukea ajatuksia tutkimuksesta teiltä “oikeilta tutkijoilta” jotka teette työtänne puhtaasti tieteellisten motiivien ajamina :D.