6.7.2007
Käsittämättömyys ja häpeä
Tämän vuoden Pride-kulkueessa jolkotteli mukana Pink Black Block, joka toteaa manifestissaan mm. seuraavaa: "Toiseuden ja epäsopivuuden kokemus - HÄPEÄ - on poliittinen voimamme! […] Sateenkaaripolitiikka ajaa ongelmatonta assimiloitumista valmiisiin perhemalleihin ja salonkikelpoisiin seksuaalisuuksiin. Sateenkaarenväriset ilmapallot peittävät näkyvistä konflikteja, joita elämäntavoiltaan, identiteeteiltään ja seksuaalikäytännöiltään sopeutumattomat kohtaavat elämässään."
Manifesti on herättänyt paljon keskustelua (ainakin sähköpostilistoilla ja foorumeilla), ja hätkähdyttävää kyllä, varsin moni on ärsyyntynyt Pink Black Blockin manifestista. Semi-varmistetun huhun mukaan manifestiflyereitä olisi jopa poltettu. Joissain kommenteissa Pink Black Blockin marssijoiden homoutta ja lesboutta epäiltiin (!), toisissa taas todettiin, että jos iloinen ja hilpeä sateenkaarimeininki ei kiinnosta, niin mustapinkit voivat jäädä kotiin murjottamaan sen sijaan, että tulevat pilaamaan toisten fiiliksen. Jotkut olivat huolissaan siitä, että Pink Black Blockin edustama vähemmistö (sic) leimaa koko sateenkaariliikkeen. Miedoimmillaan Pink Black Blockin manifestia pidettiin käsittämättömänä - eikö häpeä ole kovin ikävä tunne, mitä järkeä sen puolustamisessa on, eikö ole parempi olla ylpeä omasta itsestään?
Minusta on hyvä, että Pink Black Blockin manifestissa käsitellyt teemat pääsivät näkyville Prideilla. En itse ollut Prideilla tänä vuonna, mutta jos olisin ollut, olisin varmaan marssinut Pink Black Blockin mukana kulkueen hännillä, lähellä poliisiautoja.
Jäin kuitenkin miettimään häpeää, joka manifestissa nostetaan poliittiseksi voimaksi. Esikuvana on varmaankin yhdysvaltalainen, Pride-tapahtuman kaupallistumista vastustava Gay Shame -liike, joka haluaa tuoda esiin niitä seksuaalisuuden, elämisen ja olemisen tapoja, jotka eivät asetu nätisti sellaiseen muottiin, joka pystytään myymään tuotteena niin maksavalle homo- kuin heteroyleisöllekin. Sisustajahomon kun päästää kotiinsa heterokin, vessaseksihomosta sen sijaan ei haluta kuulla puhuttavankaan. Ja jos sisustajahomon voi myydä tv-katsojalle, niin kenties sen voi myydä myös aviopuolisoksi ja isäksi.
En kuitenkaan ole varma, onko "häpeä" oikea vastasana "ylpeydelle", eikä toiseuden ja epäsopivuuden kokemus minusta samastu häpeään. Häpeä perustuu hyväksytyn ja ei-hyväksytyn erottelulle: häpeäjän on tiedettävä, mitä hävetä. Toiseudessa ja epäsopivuudessa on kysymys enemmän käsitettävissä olevan ja käsittämättömän välisestä erosta. Käsittämätön on jotain sellaista, jota ei voi varsinaisesti arvottaa hyväksytyksi tai ei-hyväksytyksi.
Sateenkaareva perhe- ja sosiaalipolitiikka ei mielestäni varsinaisesti tee erilaisia elämisen tapoja ei-hyväksytyiksi, vaan nimenomaan käsittämättömiksi. Miksi ketään pitäisi enää hävettää niin paljon, että pitää olla kaapissa, kun kaupoista saa niin kivoja sateenkaarenvärisiä tilpehöörejä? Miksi ihmeessä joku haluaisi harrastaa anonyymiä seksiä jossain vessoissa, meillähän on parilaki - ja aviovuoteessa on pehmeämpi patjakin? Miksi kukaan haluaa määritellä itsensä biseksuaaliksi, kun kerran kaikilla ihmisillä on vain yksi parisuhde, jonka toivotaan kestävän ikuisesti? Miksi jättää ihmissuhteensa määrittelemättä, kun voi mennä kihloihin ja pitää kahvikutsut? Miksi jättää ylipäätään mitään määrittelemättä, kun on ensyklopedian verran termejä, joita voi käyttää itsestään, identiteetistään, seksuaalisuudestaan ja ihmissuhteistaan, ja tehdä ne näkyviksi?
Tulkintani mukaan Pink Black Block ei vaadi sitä, että kaikilla sopeutumattomilla tulisi olla mahdollisuus sopeutua, vaan nimenomaan perustaa politiikkansa toiseuden ja käsittämättömyyden kokemuksille. Käsittämättömyys ja paikattomuus on sinänsä minusta mielenkiintoinen lähtökohta politiikalle, mutta se, millaista sen politiikan tulisi olla, on kyseenalaista. Legitimiteetin ja julkisen hyväksynnän saamisen asettaminen päämääräksi tarkoittaa väistämättä sitä, että käsittämätön on tehtävä käsitettäväksi, näkyväksi, määritellyksi. Tämä päämäärä on sen vastainen, että käsittämättömissä voi olla merkityksellistä ja hauskaakin olla.
Itsestäänselvien valtarakenteiden ja normatiivisuuksien murtaminen on poliittisena tavoitteena mielekkäämpi kuin toiseuksien ja epäsopivuuksien saaminen sopivaisuuden, hyväksyttävyyden ja käsitettävyyden piiriin. Eikö ole parempi kyseenalaistaa legitimiteetin vaatimus kuin vaatia, että yhä uusia asioita legitimoidaan? Onko todellakin välttämätöntä vakuuttaa, että kaikki pervot ovat aivan tavallisia ihmisiä, sen sijaan että osoitettaisiin normaalin ja epänormaalin, tavallisuuden ja ei-tavallisuuden välinen ero kuvitteelliseksi?
Hankalaa on kuitenkin se, että legitimiteetin vaatimuksen kyseenalaistaminen on käsittämätöntä, se on vielä käsittämättömämpää kuin ne erilaiset seksuaaliset, sosiaaliset ja ihmissuhteelliset käytännöt, joilla ei nyt satu olemaan omaa nimeä, pinssiä, yhdistystä tai lippua. Ja jos poliittinen tavoite ei mahdu poliittisen tavoitteen kategoriaan, onko tavoitetta edes mahdollista saavuttaa? Toisaalta: onko tavoitteen oltava saavutettavissa, jotta se olisi ylipäätään mielekäs, vai voiko tavoite ollakin jossain määrin käsittämätön ja saavuttamaton, ja silti tuottaa mielekästä toimintaa?
Aiheesta kirjoittaa muuten myös Vastarannankiiski
11 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2007/07/06/ksittmtn-hpe/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Taas yksi asia josta en ollut kuullutkaan - Gay Shame -liike. Alakulttuurien kirjoa riittää… Missasin Pride-kulkueen puolivahingossa. Olin kyllä liikkeellä, mutta juuri kotiin päin menossa kun tajuntaan isku että klo on varmaan jotain yksi, ja niinhän se oli. Ilman rannekelloa just tätä.
Comment by Zepander — 6.7.2007 @ 22:45
Hmm, ehkä “liike” on vähän liikaa sanottu. Ehkä pikemminkin ajatussuunta? Olin kyllä törmännyt käsitteeseen “gay shame” akateemisen tutkimuksen puolella, en itsekään tiennyt aiemmin, että sillä on selkeä sovellus myös aktivismin puolella. Hyvä, että on.
Comment by Jatulintarha — 7.7.2007 @ 04:52
Pridet ja pinkit blokit tuntuvat hieman amerikkalaisilta ongelmilta ja ratkaisuilta. En ole varma kuinka monia suomalaisen sukupuolisopan sakkana pyöriviä lohduttaa se, jos jollain helsinkiläisellä on tänä vuonna huppu päässä.
Maistelen silti “käsittämätöntä häpeää”. Sille perustunut toiminta tuntuu äkkiseltään mielekkäämmältä tai käyttökelpoisemmalta kuin yritys hahmottaa käsittämätöntä ylpeyttä, epämääräisiä tai outoja pridefiiliksiä. Kaikkihan luulevat tietävänsä keitä nämä prideillä marssivat marginaalityypit ovat ja mitä he haluavat ja kun tietää mitä katsoo, voi sitten nähdä mitä on päättänyt - vaikka homoja ja lesboja marssimassa oikeuksiensa puolesta tai muuta tylsää. Muutospyrkimysten on kai aina pyrittävä muuttamaan näitä ennakkokäsityksiä jollain tavalla ja joihinkin ennakkokäsityksiin tuo blokkeilu on näyttänyt osuvan. Siksi se oli minusta ihan raikas tapa tyyppien käyttää iltapäivänsä, vaikken yleisemmin siis kuitenkaan usko, että prideillä olisi - varsinkaan pääkaupunkiseudulla pidettyinä - kummoista poliittista merkitystä.
Mutta vielä tästä “käsittämättömästä häpeästä”. Minusta se on mielenkiintoinen ajatus ehkä juuri siksi, että se vastustaa ajatustasi siitä, kuinka häpeäjän on toistettava hyväksytyn ja ei-hyväksytyn rajaa. En oikein ymmärrä, miksi näin olisi. Ainakin omissa tuntemuksissa hyvin yleinen häpeä ei juuri koskaan liity suoraan mihinkään kielellistettävissä olevaan. Ei ihmiselle tarvitse kertoa, mikä hän on, jotta voi sanoa, ettei hän kelpaa. Jos on tietoinen siitä, että on jostain syystä määritetty ei-hyväksytyksi, voi aina asettua ylpeänä vastarintaan.
Mietin valtaa ja sitä, voisiko epämääräistä tai käsittämätöntä häpeää tuottavia rakenteita etsiä sieltä, missä valta ei ole niin tarkkaavaista, paikoista, joissa se toimii yleistäen ja erottelematta, mutta toimii yhtä kaikki. Esimerkiksi oikea työttömyys ja siihen liittyvät laki- ja virastoasiat toimivat tavallaan korkeammalla tasolla kuin ihminen itse. Ihmistä voi kyllä hävettää, mutta ei yhteiskunta koskaan kerro, miksi juuri hän on sille kelpaamaton.
Sukupuolisuuteen kohdistuu varmasti myös vallankäytön muotoja, jotka eroavat tavassaan vissisti esimerkiksi 1800-luvun psykiatrien gynekomasteja ja miksoskopofiilejä dissektoivasta katseesta. Esimerkiksi edellämiettimiini töihin tai kaveripiireihin voi olla mahdoton päästä, jos epäonnistuu sukupuoliesityksessään, mutta työnantaja ei silti välttämättä miellä ajattelevansa sukupuolta saati sitten selitä päätöstään sillä.
En tiedä. Kokeilen tehdä uudelleenmiksauksen satunnaisesta kirja-arviosta, ehkä siitä löytyy jotain.
Tutkija on onnistunut lähestymään haastateltaviensa elämää siten, että he ovat kertoneet hänelle häpeästään ja yksinäisyydestään, käsittämättömästä salaisuudesta ja vaikeuksistaan olla toisten joukossa. Tutkija osoittaa tutkimusaineistollaan, kuinka käsittämätön häpeä ja sen pohjalta kumpuava syyllisyys murtavat ihmisen mielen ja rakentavat minäkuvan vastenmielisyyden, outouden ja hylätyksi tulemisen kokemuksista. Koettu yksinäisyys ja outouden tunne, joka nousee ihmiselle käsittämättömän salaisuuden kantamisesta sekä koetut vaikeudet seksuaalisuudessa, parisuhteissa ja vanhemmuudessa kertovat tilan tuhoisuudesta persoonallisuuden kehitykselle ja sukupuoli-identiteetin rakentumiselle. Tutkimusteksti tavoittaa häpeäisevien kokemusten luonteen uhrin elämää vaurioittivana tapahtumina, kuitenkin niin, että eheytyminen, tai toisin ilmaisten, persoonallisuuden uudelleen rakentuminen voi toteutua onnistuneesti luoden edellytykset hyvään elämään.
Comment by Jaakko — 9.7.2007 @ 17:23
Häpeää voisi Priden yhteydessä ajatella myös pakollisen ulostulon vastustamisena. Sitähän PinkBlack Block myös vastusti. Siis voiko olla osa sateenkaarikansaa, jos ei halua / voi tulla ulos edes pride-kulkueessa? Jäin miettimään Pride-päivän jälkeen olisiko kulkueessa saanut marssia joukko kasvonsa peittäneitä naimisissa olevia miehiä, joilla on myös homoseksuaalisia käytäntöjä. Priden ongelmallisuus liittyy myös siihen, että Pridessa toimijoita ovat vain julkisesti HLBT-tyypeiksi esittäytyvät, siis ns. kaapista ulos tulleet.
Comment by Elina — 10.7.2007 @ 15:50
Häpeää voisi ajatella myös pakollisen ulostulon vastustamisena. Sitähän PinkiBlack Block myös teki. Siis voiko olla Pridessa yhtenevänä näyttäytyvää sateenkaarikansaa, jos ei halua / voi tulla ulos kaapista? Jäin miettimään Pride-päivän jälkeen olisiko joukolla kasvonsa peittäneitä naimisissa olevia miehiä, joilla on myös homoseksuaalisia käytäntöjä, ollut lupa marssia kulkueessa. Priden ongelmallisuus liittyy myös siihen, että Pridessa toimijoita ovat vain julkisesti HLBT-tyypeiksi esittäytyvät eli ns. kaapista ulos tulleet.
Comment by Elina — 10.7.2007 @ 15:58
Jäin miettimään häpeää ja sen monimuotoisuutta. Tarkemmin ajatellen häpeän ei tarvitse perustua käsitettävyyteen, kuten Jaakko toteaa. Mutta häpeä ja toiseus eivät myöskään samastu - kuten eivät ylpeys ja toiseuskaan.
Ymmärtääkseni gay shame perustuu kaupallisuuden ja vanhojen identiteettipoliittisten totuuksien kyseenalaistamiselle, eräänlaiselle priden nurinkääntämiselle. Mutta tällaisessa projektissa oletetaan, että häpeä on jonkinlainen yhteinen, kaikille samanlainen kokemus. Jos mietin omia häpeitäni (häpeöitäni?), niin en osaa sanoa, millaisina poliittisina välineinä niitä voisi käyttää tai olisiko yrityksessä edes järkeä. Tietyssä mielessä olisi sopivaa kysyä myös, miksi kaikesta on aina tehtävä poliittinen projekti, niin ylpeydestä kuin häpeästä?
Joka tapauksessa nimenomaan valta tuntuu olennaiselta komponentilta häpeässä. Häpeä, kelpaamattomuus ja valta tuntuvat kiristyvän sellaiselle solmulle, että on vaikeaa sanoa, mikä missäkin on kiinni.
Comment by Jatulintarha — 11.7.2007 @ 11:45
Edelliseen kommenttiin: kenties tätä häpeän problematiikkaa voisi pohtia meidän ensi syksyn naistutkimuspäivillä. Teema olisi mielenkiintoinen ja toisi varmasti esiin uuden näkökulmaan suhteessa pääteemaan, valtaan.
Comment by Niina — 11.7.2007 @ 13:54
Naapurissa ei ole kyse häpeästä vaan oikeudesta olla olemassa ihan fyysisesti. Viime kuussa Moskovassa hajotettiin homokulkue kovin ottein. Kirjoitin siitä venäjänkieliseen blogiini. Päivässä tuli 33 kommenttia. Kertoo varmaan siitä, miten arkoja nämä asiat ovat vielä venäläisille. Suurin osa kommenteista oli vihaisia, eräs bloggaaja jopa syytti homoja vallankaappaus- ja kansanmurhayrityksistä. Jos ennen venäläiset salaliittoteoriat syyllistivät juutalaisia, niin nyt näyttävät homot olevan vastuusssa kaikesta, mikä menee Venäjällä pieleen. Natseille ja kommareille riittä ymmärrystä ja myötätuntoa.
Comment by Maahanmuuttaja — 11.7.2007 @ 19:33
On tärkeää tulla ulos ja olla poliittinen (vrt. Maahanmuuttajan kommentti), mutta yhtä lailla tärkeää on antaa tilaa niille, jotka eivät halua määritellä itseään ja olemistaan yksinkertaistetuin tai niiden alakategorioin. Ymmärrän kyllä, että se hermostuttaa, koska siinä kieltäydytään tekemästä asioita toisille ymmärrettäväksi, mutta mitä väliä sillä on jos itse ymmärtää tai ei välitä ymmärtää? Mielestäni kaikille “elämäntapavalinnoille” ei tarvitse keksiä nimeä. Ihmisen ei tarvitse olla kategorioiden nimilista prioriteettijärjestyksessä.
Comment by P.A.A. — 27.7.2007 @ 10:26
Yhden pervoseminaarin jalkeen jain miettimaan tuota. Ei toisaalta olisi edes kivaa olla kaikin puolin hyvaksyttava. Hauskaa olla jotain ulkopuolista ja kauhistuttavaa. Toisaalta konkreettisesti se voi haitata elamaa. Kuinka paljon paskaa on valmis vastaanottamaan omiin elamantapavalintoihinsa liittyen? Sikali olisi parempi, jos kohtaisi edes ymmarrysta. Enta milloin tulee raja vastaan siina, etta jaksaa vaantaa kaikille rautalangasta mista jossain on kyse?
Kaapissa oleminen riippuu niin paljon elamantilanteesta. Ymmarran hyvin, etta lastentarhanopettaja haluaa olla kaapissa biseksuaalisuudestaan ja samanaikaisesta suhteestaan mieheen ja naiseen. Miksi hanta pitaisi vieroksua sen tahden, etta on huolissaan tyopaikastaan? Elama voisi toisaalta olla helpompaa monelle, jos erilaiset elamantavat hyvaksyttaisiin.
Comment by Elina 2 — 22.8.2007 @ 13:39
Minusta se, että ihmisillä on mahdollisuus itsensä määrittelemisen lisäksi olla määrittelemättä itseään (ja suhteitaan) on aika tärkeää. Vaatimus jatkuvasta itsen määrittelystä (niin yksityisesti kuin julkisestikin) on aika väsyttävä. Usein määrittelemättömyys kuitenkin määritellään kaapiksi…
Comment by Jatulintarha — 22.8.2007 @ 16:33