Jatulintarha

Minut on haastettu vastaamaan Rumba-meemiin. Tottelen.

Nimeä kolme suosikkieläintäsi.
1) Susi. Jostain syystä ihminen ja susi sopivat lajeina hyvin yhteen. Ehkä kyse on siitä, että molemmat ovat älykkäitä ja sosiaalisia lajeja. Meillä on yhteistä historiaa muistaakseni 30 000 vuotta, enemmän kuin ihmisellä ja millään muulla nisäkkäällä. Luultavasti päätäit ovat olleet ihmisen kaverina vielä pitempään, mutta niiden kanssa ei kovin paljoa kommunikoida.

2) Suolistofloora. Siihen kuuluu monta sataa erilaista bakteerilajia, joista on vaikea nostaa esiin mitään erityistä suokkaria. Joka tapauksessa ilman niitä olisi erittäin ikävä elää. (No, ehkä maitohappobakteereilla on jonkinlaista julkkisstatusta, jonka takia niitä voi suokkaroida. Syönhän minä sentään jugurttiakin joka päivä.)

3) Ihminen. No, kyllä sen verran nyt voi olla lajiuskollinen.

Jos saisit olla jokin soitin jossakin biisissä, niin mikä soitin ja missä?
Hrr… yleisesti ottaen en erota mistään biiseistä mitään soittimia, ellei kyse ole soolosta. Mitä enemmän soittimia, sitä vähemmän niistä saa mitään selvää. Oikeastaan en ymmärrä kysymystä. Miten niin mikä soitin?

Fagotti näyttää kivalta. Samoin oboe. Sellainen olisi hauska hajottaa osiin ja ottaa selvää, miten se toimii. En tiedä, miltä ne kuulostavat. Varmaan voisin olla epävireinen fagotti jossain biisissä, jossa soitetaan fagottia.

Tai sitten olisin hurdy-gurdy. Näin sellaisen Firenzessä, museon vitriinissä. Se näytti hauskalta vehkeeltä. Oheisen linkin kautta pääsee kuuntelemaan, miltä hurdy-gurdy kuulostaa. Aika keskiaikaiseltahan se.

Jos musiikkisi/kirjoittamisesi olisi rakennus, millainen rakennus se olisi?
Kirjoittamiseni muistuttaisi varmaan Isen temppeliä, shintolaisuuden pyhintä paikkaa, joka puretaan joka kahdeskymmenes vuosi ja rakennetaan sitten uudestaan. Tosin minun kirjoittamiseni purkautuu lyhyemmin väliajoin, mutta aika samanlaiseksi se rakentuu, vaikka rakennusaineina on uusia sypressitukkeja. Aioin aluksi todeta jotain sarkastista kirjoittamiseni epäpyhyydestä verrattuna shintotemppeliin, ja korostaa enemmän sitä purkamista uudelleenrakentamisen sijaan. Mutta loppujen lopuksi vertaus on hyvin osuva. Suhtaudun kirjoittamiseeni vakavasti, mutta vakavuuden edellytyksenä on se, että voin purkaa ja rakentaa kirjoittamistani jatkuvasti.

Haastan Rubiinin, Sirenin ja Aaveketun. Haasteen voi tietysti myös väistää, jos meemittely ei huvita.