Jatulintarha

Olin kolmannen siskonlapseni ristiäisissä. Kaksi vuotta sitten kastettiin vauvan isosisko.

Kolmen päivän aikana ajattelin joukkoihin kuulumisia ja liittymisiä aika paljon. Ja sitä, kuinka sukupuoli ja parisuhde jäsentävät näitä kuulumisia ja liittymisiä enemmän kuin veriside. Lisäksi ajattelin sitä, kuinka jähmeä on käsitys tulevaisuudesta.

Paikallahan oli neljästä sisaruksestani kaksi, molemmat kihlautuneita ja lapsia synnyttäneitä, kummallakin mainitut kihlatut ja lapset mukanaan. En tiedä, millaista olisi ollut, jos kaikki sisarukseni olisivat olleet paikalla. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että tekemiset ja toiminnat jäsentyivät ydinperhekohtaisesti, kumpikin sisko puuhaili puolisoineen ja lapsineen, ja minä siinä sitten valitsin paikkani ja tekemiseni satunnaisesti. Kaksi vuotta sitten ydinperheily ei ollut yhtä selkeää, luultavasti siksi, että toinen siskoni oli ns. sinkku, ja flirttaili avoimesti silloin myös sinkkuna temmeltäneen lankomme kanssa (vai mitä ne on ne siskon miehen veljet, mun kai pitäis tietää?). Nyt tuntui melkein siltä kuin siskot olisivat ydinperheilyllään vahvistaneet toistensa ydinperheitä.

Eräänlainen avainhetki oli tilanne, jossa siskonlapseni mummi halusi ottaa valokuvat paikalla olevista pariskunnista. Kuvaan pääsivät tietenkin vastasyntyneen vanhemmat, lapsen isän veljet vaimoineen ja tyttöystävineen ja toinen siskoni kihlattunsa kanssa. Paikalla oli kuitenkin kaksi paritontakin, minä ja vauvan isän sisko. “Pannaan sinkut samaan kuvaan”, sanoi mummi ja otti kuvan minusta ja siskosta vierekkäin. Vauvan kaksi vanhapiikatätiä, ilmeisesti.

Tilanne oli kerroksellisesti omituinen. Päällimmäisenä oli välitön hämmennys siitä, että perhejuhlaan yksin osallistuminen tulkitaan automaattisesti sinkkuudeksi. Seuraavana oli kaikenlaisen queeriyden täydellinen poissaolo: kaksi sinkkunaista, tai vanhapiikaa, samassa kuvassa ei sisällä sitä, että kahden vanhanpiian välillä voisi olla mitään viboja. Jos minut olisi istutettu miespuolisen sinkun viereen, tilanne olisi ollut latautunut jonkinlaisilla parisuhteen mahdollisuuksilla tai viittauksilla. Ja oliko kahden sinkun parikuvassa pohjimmiltaan kyse siitä, että yksin kuvatuksi tuleminen pariskuntien rinnalla on melkein noloa? Onko yksin kuvatuksi tuleminen merkityksetöntä, koska yksin oleminen ei kanna odotuksia tulevaisuudesta? Kaksi sinkkua markkeeraa toisilleen poissaolevaa palapelin palasta, Sitä Oikeaa, jota kohti tulevaisuuteen suunnataan.

Kuvatut pariskunnat suorastaan kelluivat eräänlaisessa tulevaisuuden odotuksessa: paikalla oli lapsia ja kihlasormuksia, hääsuunnitelmia ja ovulointeja. Kyse oli tietynlaisesta tulevaisuudesta, tulevaisuuden ytimestä, sillä avioliitto ja lapset riittävät tulevaisuudeksi, ja se, mitä niiden lisäksi on, on ylimääräistä.

Pariskuntien kuvaaminen yhdessä myös korostaa sitä, kuinka miehen ja naisen välinen parisuhde mielletään merkityksellisemmäksi siteeksi kuin vaikkapa sisarusten välinen suhde. Miehen ja naisen suhde sisältää odotuksen lapsen syntymästä, joka tietysti oli keskeinen juhlinnan kohde ristiäisissä. Sisarusten välinen suhde on maho. Pikkutytöllä on toki rooli pikkuveljensä hoitajana, mutta suhdetta ei ole tarpeen korostaa enää sen jälkeen, kun sisarukset ovat aikuistuneet.

Parisuhteen ja ydinperheen korostumisesta huolimatta ryhmiin kuulumisessa oli outo särö. Sukupuoli. Naiset käyvät saunassa päivällä, ja lähtevät sitten kaunistautumaan ja kattamaan juhlapöytää. Miehet käyvät saunassa juhlan jälkeen, juovat kaljaa ja puhuvat naisista niin, että mainitut naiset ovat kärttyisiä miehille, jotka eivät tajua, että seuraavana aamuna on aikainen herätys. Kun naiset lähtevät käsityömessuille, miehet jäävät pahantuulisina vahtimaan lapsia ja marisevat, kun naiset eivät koskaan osaa tehdä mitään nopeasti. Vastasyntynyt vauva örähtelee miehekkäästi, sekin.

Kaikkein häiritsevintä on kuitenkin se, että ilmeisesti sukupuolieron korostaminen tuottaa ihmisille mielihyvää - en osaa ymmärtää, miksi sitä muuten tehtäisiin. Mutta miksi ihmeessä? Jos kerran se parisuhde on keskeisin ihmissuhde, miksi siihen tietoisesti rakennetaan säröä sukupuolen kautta? “Koska miehet ja naiset nyt ovat sellaisia kuin ovat”, niinkö?

Parisuhde ja sukupuoli muodostavat omituisen liittymisen ja loitontumisen verkon, jossa tietty mies ja tietty nainen ovat tiukasti toisiinsa sidottuja, mutta jossa sukupuoliero kuitenkin pitää heidät erossa toisistaan. Vaikuttaa siltä kuin ryhmiin kuulumisen ja liittymisen edellytyksenä voi olla ensisijaisesti parisuhde tai sukupuoli. Sisaruussuhde tai yhteiset kiinnostuksen kohteet ovat toissijaisia, tietyin ehdoin jopa merkityksettömiä sukupuolen ja parisuhteen rinnalla.

Tunsin itseni hajasijoitetuksi vaikka paikalla oli osapuilleen puolet lähimmistä verisukulaisistani, niistä jotka itse miellän perheekseni ja suvukseni.