18.4.2007
Suuri normatiivisuuskysely
Aamulehden suuren parisuhdekyselyn aiheuttama myrsky vesilasissa on jo tyyntymässä, mutta jospa silti vielä hiukan hölskyttelisin sitä lasia.
Aamulehdellähän on ollut nettisivuillaan höhlä parissuhdekysely, johon vastaaminen on käytännössä mahdotonta, ellei ole täydellinen normihetero. Sapfo-listalla kyselyn heteronormatiivisuus aiheutti ison keskustelun, ja kyselyn kommenttiosasto täyttyi äkäisistä kommenteista. Keskeisin kritiikin aihe oli tietysti se, että kysely olettaa parisuhteen muodostuvan miehestä ja naisesta. Kommenttiosaston täyttyminen herätti jopa Hesarin huomion: Sunnuntaihesarissa oli pieni juttu siitä, kuinka Sapfo-listan lukijat olivat kovasti aktivoituneet kommentoimaan. Juttu kuitenkin käsitteli enemmän sitä, kuinka vähemmistöt nyt ottavat kantaa aktiivisesti, kuin sitä, miten pöhelösti kysely oli laadittu.
Hesarin juttu päättyy varsin kuvaavasti: “Vaikeaa onkin sitten keksiä, miten parisuhteen rooleja voisi kysyä toisin. Pitäisikö kysyä vain, että kumpi teistä pesee astiat, sinä vai hän? Iso vai pieni? Pitkätukkainen vai lyhyttukkainen? Ja miten tulosta sitten tulkittaisiin?” Hesarissakin parisuhde näyttäisi muodostuvan kahdesta, selkeästi toisilleen vastakkaisiksi määritellystä ihmisestä, ja parisuhteessa roolitus on olennaisempaa kuin vaikka se, millaisia arvoja ja merkityksiä ihmiset liittävät ihmissuhteisiin. Aamulehden kysely asettaa ne arvot ja merkitykset jo etukäteen.
Se, mikä itselläni häiritsi kyselyssä eniten, ei suinkaan ollut se, että se jättää samansukupuoliset parit huomiotta, vaan se, millaista parisuhdekäsitystä kysely rakentaa. Hyvän parisuhteen elementeiksi asetetaan esimerkiksi sellaisia hämmentäviä ilmiöitä kuin “hyvä taloudellinen tilanne”, “kotitöiden jakaminen” ja “lapset”. Parisuhde on jotakin, joka alkaa rakastumisesta ja muuttuu avioliitoksi, jossa on lapsia. Kotitöiden jaolla näyttäisi olevan niin keskeistä merkitystä parisuhteelle, että todellisen, hyvän parisuhteen edellytyksenä on yhdessä asuminen. Uskottomuutta ja pettämistä käsittelevät kysymykset rakentavat hyvän parisuhteen aina yksiavioiseksi. Avioeronkin voi hyväksyä vain tietyin ehdoin, eli jos liitossa ei ole lapsia tai rakkautta tai jos siinä on väkivaltaa. Muista eroista ei ole niin väliä, sillä eihän eroon päättynyt parisuhde tietenkään ollut yhtä oikea ja merkityksellinen, kun ei kerran ollut edes avioiduttu.
Viimeinen kysymys sinetöi parisuhdekäsityksen: “Voisitko elää parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei halua lapsia?” Kysymys näyttää implikoivan, että parisuhde on täysin merkityksetön, ellei siihen voi sisällyttää mahdollisuutta perheen perustamisesta. Niinpä lisääntymisiän ohittaneiden ja vapaaehtoisesti lapsettomien parisuhteet eivät ole oikeanlaisia. Se, että kyselyssä olisi otettu homo- ja lesboparit huomioon, ei olisi olennaisesti muuttanut kyselyä yhtään. Edelleenkin hyviksi ja olemassaoleviksi olisivat määrittyneet vain tietynlaista kaavaa noudattavat ihmissuhteet.
Kyselylle voisi hymähdellä, ellei se kuvastaisi niin selkeästi jähmeää käsitystä parisuhteesta. Yleistä kulttuurista käsitystä parisuhteesta kuvaa sekin, että hallitusohjelmaan kirjattu tavoite “Nais- ja miesparien oikeus perheen sisäiseen adoptioon tehdään mahdolliseksi” tarkoittaa käytännössä sitä, että vain rekisteröityneillä pariskunnilla on mahdollisuus perheensisäiseen adoptioon. Tällöin vanhempien parisuhteen muoto asetetaan keskeiseksi määritteeksi sille, voiko lapsella olla oikeus vanhempiinsa. Parisuhde edeltää ja edellyttää normatiivista täyttymystä: itseasiassa ihmissuhdetta ei taida olla edes kulttuurisesti mielekästä nimittää parisuhteeksi, ellei siihen sisälly odotuksia avioliitosta ja lapsista.
6 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2007/04/18/suuri-normatiivisuuskysely/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.

Pitipä käydä oikein katsomassa, mistä moinen kohu johtuu. Kauheasti siellä oli kommentteja juuri tuosta heteronormatiivisuudesta, mutta äkkikatsomalta minusta vain kysymys 18 alakohtineen oli sellainen, että siihen on vaikea vastata, ellei suhteessa ole mies ja nainen. Muutenhan noihin olisi voinut mekaanisesti ruksia miten vaan, vaikka olisi suhteessa pihan pihlajan kanssa.
Tuo lapsikysymyskään ei ole täysin tulkintavapaa - voihan niitä lapsia olla edellisestäkin suhteesta tai aikuisemmallakin. Tai voihan tuon ottaa teoreettisenakin kysymyksenä. Voi kai niitä lapsia olla haluamatta missä tahansa suhteessa ja päinvastoin.
Ehkä sohaisen muurahaisperää, mutta voisiko myrsky vesilasissa olla osittain myös vastaajien ylitulkintaa?
Toisaalta, koko ‘kysely’ oli niin suppea ja ylimalkainen, ja kysymykset niin geneerisiä - ja perinteisen heterosentrisiäkin osin - (myönnän näin ‘normi’heterona) että mitä tahansa tuosta nyt tuleekin lehteen, on aika selvää, että mistään kovin uskottavasta tuloksesta ei ole kyse. Myös se, että kyseessä on nettikysely, rajaa vastaajia pitkälti tiettyihin käyttäjäryhmiin. Toisaalta olen Jenny kanssasi samaa mieltä siitä, että parisuhdetta kyllä rajataan aika perinteiseen muottiin - johtuneekohan kyselijän omasta ajatusmaailmasta? Nyt minua kyllä kovasti kiinnostaisi kuulla sinun näkemyksesi parisuhteesta - ehkä voisit blogata aiheesta joskus?
Ehkä Aamulehden olisi kannattanut suunnitella asiaa vähän pitempään eikä sortua moiseen halpaan lehden markkinointikikkaan.
Ottais nyt tuon vaikka aikaisena vappupilana, joskin aika huonona sellaisena.
Comment by Anonymous — 18.4.2007 @ 21:43
Sun ääkköset on olleet sekaisin nyt pari päivää.
Comment by Zep — 21.4.2007 @ 10:20
Eiku äh, nyt ne just korjaantui. Unohda.
Comment by Zep — 21.4.2007 @ 10:21
Tämä oli kyllä osuva analyysi.
Comment by Syksyinen — 21.4.2007 @ 12:44
Anonyymi: kieltämättä tuosta kyselystä kimpaantuminen on varmaan ylitulkintaakin. On toki helpompaa löytää yksittäisen kyselyn epäkohdat ja narskuttaa niistä kuin narskuttaa jatkuvalla syötöllä koko kulttuurille.
Mutta minun näkemykseni parisuhteesta… uurk. Havainnoin ympäröivää kulttuuriamme, sellainen katsantokanta minulla on.
Comment by Jatulintarha — 22.4.2007 @ 18:57
Sellaisen huomasin tuossa, että vaikka muuten oli kovin perinteistä, niin kysymykseen sukupuolesta sai vastata avoimeen kenttään, eli käytännössä mitä vain. Itse kyselyä täytellessä kotitöiden jakamisen lisäksi ihmettelin kysymystä edellisen suhteen päättymisestä. Ei vissiin ollut vaihtoehtoa, että edellistä suhdetta ei ole edes ollut.
Comment by Spektrioe — 23.4.2007 @ 18:02