Jatulintarha

Aamulehden suuren parisuhdekyselyn aiheuttama myrsky vesilasissa on jo tyyntymässä, mutta jospa silti vielä hiukan hölskyttelisin sitä lasia.

Aamulehdellähän on ollut nettisivuillaan höhlä parissuhdekysely, johon vastaaminen on käytännössä mahdotonta, ellei ole täydellinen normihetero. Sapfo-listalla kyselyn heteronormatiivisuus aiheutti ison keskustelun, ja kyselyn kommenttiosasto täyttyi äkäisistä kommenteista. Keskeisin kritiikin aihe oli tietysti se, että kysely olettaa parisuhteen muodostuvan miehestä ja naisesta. Kommenttiosaston täyttyminen herätti jopa Hesarin huomion: Sunnuntaihesarissa oli pieni juttu siitä, kuinka Sapfo-listan lukijat olivat kovasti aktivoituneet kommentoimaan. Juttu kuitenkin käsitteli enemmän sitä, kuinka vähemmistöt nyt ottavat kantaa aktiivisesti, kuin sitä, miten pöhelösti kysely oli laadittu.

Hesarin juttu päättyy varsin kuvaavasti: “Vaikeaa onkin sitten keksiä, miten parisuhteen rooleja voisi kysyä toisin. Pitäisikö kysyä vain, että kumpi teistä pesee astiat, sinä vai hän? Iso vai pieni? Pitkätukkainen vai lyhyttukkainen? Ja miten tulosta sitten tulkittaisiin?” Hesarissakin parisuhde näyttäisi muodostuvan kahdesta, selkeästi toisilleen vastakkaisiksi määritellystä ihmisestä, ja parisuhteessa roolitus on olennaisempaa kuin vaikka se, millaisia arvoja ja merkityksiä ihmiset liittävät ihmissuhteisiin. Aamulehden kysely asettaa ne arvot ja merkitykset jo etukäteen.

Se, mikä itselläni häiritsi kyselyssä eniten, ei suinkaan ollut se, että se jättää samansukupuoliset parit huomiotta, vaan se, millaista parisuhdekäsitystä kysely rakentaa. Hyvän parisuhteen elementeiksi asetetaan esimerkiksi sellaisia hämmentäviä ilmiöitä kuin “hyvä taloudellinen tilanne”, “kotitöiden jakaminen” ja “lapset”. Parisuhde on jotakin, joka alkaa rakastumisesta ja muuttuu avioliitoksi, jossa on lapsia. Kotitöiden jaolla näyttäisi olevan niin keskeistä merkitystä parisuhteelle, että todellisen, hyvän parisuhteen edellytyksenä on yhdessä asuminen. Uskottomuutta ja pettämistä käsittelevät kysymykset rakentavat hyvän parisuhteen aina yksiavioiseksi. Avioeronkin voi hyväksyä vain tietyin ehdoin, eli jos liitossa ei ole lapsia tai rakkautta tai jos siinä on väkivaltaa. Muista eroista ei ole niin väliä, sillä eihän eroon päättynyt parisuhde tietenkään ollut yhtä oikea ja merkityksellinen, kun ei kerran ollut edes avioiduttu.

Viimeinen kysymys sinetöi parisuhdekäsityksen: “Voisitko elää parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ei halua lapsia?” Kysymys näyttää implikoivan, että parisuhde on täysin merkityksetön, ellei siihen voi sisällyttää mahdollisuutta perheen perustamisesta. Niinpä lisääntymisiän ohittaneiden ja vapaaehtoisesti lapsettomien parisuhteet eivät ole oikeanlaisia. Se, että kyselyssä olisi otettu homo- ja lesboparit huomioon, ei olisi olennaisesti muuttanut kyselyä yhtään. Edelleenkin hyviksi ja olemassaoleviksi olisivat määrittyneet vain tietynlaista kaavaa noudattavat ihmissuhteet.

Kyselylle voisi hymähdellä, ellei se kuvastaisi niin selkeästi jähmeää käsitystä parisuhteesta. Yleistä kulttuurista käsitystä parisuhteesta kuvaa sekin, että hallitusohjelmaan kirjattu tavoite “Nais- ja miesparien oikeus perheen sisäiseen adoptioon tehdään mahdolliseksi” tarkoittaa käytännössä sitä, että vain rekisteröityneillä pariskunnilla on mahdollisuus perheensisäiseen adoptioon. Tällöin vanhempien parisuhteen muoto asetetaan keskeiseksi määritteeksi sille, voiko lapsella olla oikeus vanhempiinsa. Parisuhde edeltää ja edellyttää normatiivista täyttymystä: itseasiassa ihmissuhdetta ei taida olla edes kulttuurisesti mielekästä nimittää parisuhteeksi, ellei siihen sisälly odotuksia avioliitosta ja lapsista.