5.4.2007
Onko synnistä mitään hyötyä?
Olen miettinyt, että pitäisikö ruveta tekemään syntiä.
Edellisessä päivityksessä osoitin, että syntiä on tullut tehtyä aiemminkin, varhaisella ja herkällä iällä, joten ehkä se synninteko sujuisi näin vanhempanakin. Ajatuskin siitä synnistä aiheuttaa ristiriitaisen olon: toisaalta kavahdan sitä, toisaalta se kiehtoo. Olisiko synti vapauttavaa ja uusia polkuja avaavaa, vai joutuisinko sen kautta sellaiseen kuoppaan, josta ei ole poispääsyä?
Suhtaudun kirjoihin varsin kunnioittavasti, ja olen viime aikoina miettinyt, tulisiko siitä kunnioituksesta luopua. Yleisesti ottaen en tee omiin kirjoihini mitään merkintöjä, koskaan. Ainoat kirjat, joihin olen tehnyt merkintöjä, ovat jotain uskomatonta puppaa, kuten esimerkiksi kaverilta saamani kirja “Mitä jokaisen naisen tulisi tietää miehistä”. Kirjojen merkitseminen merkitsee samalla epäkunnioitusta, tärvelyä.
Muistan penskana kirjoittaneeni joskus kirjaston kirjoihin jotain, ja tunteneeni siitä huonoa omaatuntoa ja häpeää. Moisesta tavasta (samoin kuin sivun kulman taittamisesta kirjanmerkiksi) eroon pääseminen oli kasvukokemus, jonka jälkeen olin himpun verran kypsempi ja aikuisempi.
Okei, tunnustan: olen tehnyt ajoittain merkintöjä yliopiston kirjaston tenttikirjoihin. Mutta en koskaan sellaisiin, jotka olisivat olleet alunperin putipuhtaita ja uusia. Sellaisia kirjoja on helppo alleviivailla ja kommentoida marginaaleihin, joissa on ennestäänkin alleviivauksia ja kommentointeja. Mahdollisesti niiden alleviivausten tekemisestä ja marginaalimerkinnöistä on ollut jotain hyötyä. Ainakin tekstin silmäily kerratessa helpottui.
Yleisesti ottaen merkitsen kirjoja pienillä post-it-lapuilla. Lainakirjojen kohdalla menettely on tietysti ainoa mahdollinen, mutta omien kirjojen kohdalla huomaan, että en välttämättä enää niistä lappusista muista, mitä olen halunnutkaan merkitä. Joissakin kirjoissa on samat laputukset, jotka olen laittanut joskus gradua tehdessä. Eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, mitä päässäni on liikkunut silloin, kun olen ne laput laittanut. Paikallaan ne laput nyt kumminkin ovat edelleen. Alleviivaus ja mahdollinen marginaalihuomio olisi ainakin selkeä.
Olen perustellut laputtamisen mielekkyyttä alleviivaukseen verrattuna sillä, että alleviivaamalla fokusoituu väistämättä tiettyyn kohtaan tekstiä, ja myöhemmällä lukemalla ei sitten ole enää avoin tekstin muille kohdille. En kumminkaan ole kovinkaan varma perustelun järkevyydestä, kun kohtuullisen harvoja kirjoja kuitenkaan tulee luettua useampaan kertaan. Kopioituja artikkeleita olen yleensä alleviivaillut ja merkinnyt surutta. Ja jotenkin niihin alleviivailuihin ja merkintöihin on ollut helpompi palata kuin laputettuihin kirjoihin.
Pitäisiköhän vihdoin ruveta käsittelemään kirjoja työvälineinä? Jospa alleviivaisin vaikka lyijykynällä, niin sitten ne alleviivaukset voisi tarvittaessa pyyhkiä pois.
4 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2007/04/05/onko-synnista-mitaan-hyotya/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Minulle kirjojen marginaaleihin kirjoittelu ja alleviivaaminen on merkki niiden rakastamisesta, dialogista tekstin kanssa. Tykkään ostaa kirjoja omaksi, myöhemmin on kiva katsoa omia merkintöjään uudelleen (ei, en minäkään aina muista mitä olen ajatellut). Toisaalta valmiiksi porsessoidut tenttikirjat vasta aarteita ovatkin, lukijana pääsen helpommalla jos vain haemme kirjasta samoja asioita. Kirjojen kierrätykselläkin on siis puolensa. “Tyhjä”, alleviivaamaton tietokirja on minusta vähän surullinen näky.
Tietysti epäkunnioittavat töhryt ovat asia erikseen, mutta sellaisia en ole nähnyt sitten varhaisteini-iän, jolloin kirjaston Neiti Etsivissä oli “katso sivu sejase” -töhryjä.
Comment by Amina — 5.4.2007 @ 21:02
Toisaalta ymmärrän tuon syntisen kirjanmerkintätunteen - olen joskus syyllistynyt tätimäiseen heristelyyn ja kirjottanut kommentin kirjaston kirjaan, mikäli olen jossain nähnyt selkeän virheen, joka on helposti oikastavissa. Samoin itse olen nähnyt tällaisia ‘oikaisuja’, ja olen ollut niistä itse asiassa vain onnellinen. Joku lukee ja ajattelee lukiessaan!
Olen itsekin taistellut noiden muistilappujen kanssa graduaikana. Ne toimivat sen aikaa, että tekee jatkotoimet vielä kun muistaa, mitä ajatteli. Ne toimivat myös, jos jaksaa lappuihin runoilla novellimittaisen ajatelman siitä, mitä oikein halusikaan muistaa. Samoin voi olla alleviivauksen kanssa. Ainakin itse olen alleviivannut asioita, joista myöhemmin en lainkaan tajua, miksi ko. kohta olikaan niin erityisen tärkeä. Eli olemme kuitenkin samassa dilemmassa lappujen kanssa.
Muuten olen sitä mieltä, että Kart…eikun siis sitä mieltä, että kirjoittele pois merkintöjä, jos raskit. Ne ovat samalla muistoja siitä, mitä sen hetkinen minäsi on pitänyt tärkeänä - eli merkintä on vähän niinkuin puolivirallinen päiväkirjalisäys.
Comment by ama — 6.4.2007 @ 10:04
Olen viivannut ainoastaan yhtä kirjaa ja sekin on omistuksessani. Ja sitäkin vain lyijykynällä. En muista viivanneeni kirjaston kirjoja koskaan. Ehkä muisti pettää, ehkä ei. Jos jotakin olen viivaillut, niin varmaankin lyijykynällä, jotta sen voi pyyhkiä pois. Lukunautintoani häiritsee, jos kirjassa on paljon alleviivattuja kohtia tai muita merkintöjä.
Comment by Tiina — 6.4.2007 @ 15:02
En tiedä, miten muut toimivat, kun tekevät tutkimusta kaunokirjallisuudesta. Mutta minä en voisi kuvitellakaan tekeväni muuten kuin alleviivaamalla ja marginaalimerkintöjä tekemällä. Eivät havainnot ja ajatukset muuten mitenkään pysyisi mielessä eikä järjestyksessä. Lisäksi teen isoon siniseen vihkoon! työväliotsikoita, joihin kokoan alleviivauksien asioita ja sivunumeroita. Tämän vaiheen varmaan joku tekisi tietokoneen muistiin, mutta mulle tuo vihko on tärkeä siksi, että näen kaiken kirjoittamani paljon helpommin, on myös helppo täydentää jatkuvasti kutakin osaa.
Kukaan ei kyllä varmaan pysyisi lukemaan minun kirjaani noiden merkintöjen takia! En ole tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä merkinnöistäni. Tenttikirjoihinkin olen tehnyt merkintöjä, jos joku muu on ehtinyt ennen minua - juuri niin kuin sinäkin. Kyllä ne jäsentävät kertauslukemista kummasti. Jos luen puhdasta kirjaa, teen tiukkoja merkintöjä lukiessani vihkoon - kertaan siitä, sillä sinne yleensä syntyy jonkinlainen “tärkeiden käsitteiden selitysosasto”.
Comment by Leila — 10.4.2007 @ 13:42