Jatulintarha

Sain oivalluksen, joka lienee syytä kirjata muistiin. Olen sekä gradussa että lisurissa käyttänyt taustateoriana kognitiivista antropologiaa, tosin geertziläisellä tulkitsevalla antropologialla pehmennettynä. Tutkimusongelmana oli biseksuaalisuuden käsitteenmäärittely, tarkemmin sanottuna se, kuinka biseksuaalisesti identifioituvat ihmiset määrittelevät biseksuaalisuutta ja millaisia asioita he tähän käsitteeseen liittävät. Jo gradun valmistuttua (tai ehkäpä jo sen valmisteluvaiheessa) tuntui siltä, että käsitteenmäärittelyn pohtiminen ei ehkä ole kaikkein relevanteinta, jos aineistona on 40 haastattelua, joissa ihmiset pohtivat elämistään ja olemistaan. Puskin gradun kuitenkin valmiiksi, kun joku teoria piti olla. Lisurin väänsin sitten samalta pohjalta, kysehän on välityöstä, jonka viilaus venyi jo muutenkin liian pitkäksi.

Olin jo aiemmin ajatellut, että heitän kognitiivisen antropologian kuikkaan enkä käytä sitä väikkärissä, ja kun lisurin lausunnoissakin tuli pyyhkeitä teoreettisesta viitekehyksestäni, niin ajattelin että se on nyt siinä, minun ja kognitiivisen antropologian suhde.

Mutta.

Ehkä siitä kognitiivisesta antropologiasta voi olla sittenkin jotain iloa ja hyötyä, vaikka ei äkkiseltään uskoisi.

Olen lueskellut laiskanlaisesti Lee Edelmanin No Futurea ja muita queereja tekstejä. Siitä Michael Warneristahan olen jo vouhottanut. Lee Edelman nojailee aika paljolti ranskalaispsykoanalyytikko Jacques Lacaniin, joka pompahtelee esiin sieltä täältä niin usein, että välillä käy mielessä, että eikö tuosta hemmetin Jakesta nyt pääse missään eroon.

Jake-boy jakaa psyyken kolmeen osaan jotensakin psyykkisen kehityksen mukaan sillai, että ensin on Todellinen (en tiedä, miten nuo ilmaisut ovat suomeksi vakiintuneet, kun olen lähinnä lukenut juttuja enkuksi), jossa ei ole eroa itsen ja ympäristön välillä ja jossa on vain tarve, niinkuin sikiöllä tai vastasyntyneellä vauvalla on tarpeita. Todellinen ei vastaa “todellisuutta”, vaan tilaa vailla kieltä. Kun vauva alkaa tajuta olevansa äidistään erillinen, syntyy Imaginaarinen järjestys, jossa eräänlainen ideaalikuva itsestä, kuvitelma itsen vakaudesta, lohduttaa erillisyyden tajuamisessa. Imaginaarinen järjestys on pohjimmiltaan narsistinen ja fantastinen; siinä ihminen haluaa sulauttaa toisen itseensä erillisyyden ylittämiseksi. Ja sitten lopulta tulee se Symbolinen järjestys, jossa kieli erottaa itsen lopullisesti muista ihmisistä ja ylipäänsä kaikesta ja sijoittaa ihmisen tiedon, lakien, kommunikaation ja suhteiden alueelle. Jäljelle jää vain halu pääsystä takaisin Todelliseen, eli täydelliseen yhteyteen, minän ja muiden välisen eron ylittämiseen. Samalla se halu on osa Symbolista järjestystä ja sen määräämä. Ja sitten nuo kaikki ovat kivasti solmussa keskenään, ettei vaan olisi liian helppoa ymmärtää.

Pitää vielä mainita Edelmanin lempikäsite, jouissance, jonka voisi kääntää nautinnoksi, mutta jota ei tietenkään voi kääntää niin, kun se ei olisi tyhjentävää. Jouissance kuvaa erillisyyden ylittämistä ja samalla itsen menettämistä, sulautumista toiseen ja Todelliseen. Jouissance on kuin orgasmi tai kuolema, mutta ei kummiskaan kumpaakaan, koska ihminen ei voi sulautua toiseen eikä myöskään päästä kielen taakse, mutta sekä orgasmi että kuolema ovat kielellistettyjä.

No niin, jospa vihdoin pääsisin Edelmaniin ja sen jälkeen sinne kognitiiviseen antropologiaan. Edelmanin mukaan queer ei voi koskaan olla identiteetti, koska identiteetit ovat lacanilaisessa mielessä imaginaarisia, narsistisisia fantasioita toisen sulautumisesta itseen ja itsen heijastumisesta toisesta (tai toisinpäin). Edelmanille queer itsessään on Symbolisen järjestyksen vastaista, jotain outoa, jonkinlainen paikka tai tila välissä, määrittämättömissä. Queer kyseenalaistaa identiteetit ja kokemuksen itsestä yhtenäisenä subjektina - Edelman nimittää queeria muistutukseksi Todellisesta Symbolisen järjestyksen sisällä. Edelman vertaa queeria jouissanceen, liikkeeseen tai tilaan, jossa ei ole eroa kivun ja nautinnon välillä, ei merkitystä, lakia tai identiteettiä.

Mahtiskaa.

Biseksuaalisuutta kuvataan toistuvasti häilyvyyden, monimerkityksisyyden ja liikkuvuuden kaltaisin termein.
Biseksuaalisuudeksi nimitettyyn ilmiöön ja kokemukseen liittyy välitiloissa oleminen: sukupuolten, seksuaalisuuksien, halujen, identiteettien, yhteisöjen ja parisuhdeihanteiden välit ja repeämät. Periaatteessa siis biseksuaalisuutta voisi tutkia edelmanilaisen queer-käsitteen kautta.

Silti pelkästään sanan “biseksuaalisuus” käyttö on siirtymistä pois queerista. Sanat lukitsevat identiteettejä ja käsityksiä paikoilleen, kategorisoivat ja kammitsoivat. Ja nyt vihdoin pääsen siihen kognitiiviseen antropologiaan. Kognitiivisessa antropologiassa pohditaan sitä, kuinka ihmisen ajattelu järjestyy, ja miten erilaisten käsitteiden ja kategorioiden muodostuminen on kulttuurisidonnaista. Kognitiivinen antropologia on kiinnostunut ajattelusta, ja nimenomaan ajattelusta kulttuurisesti jaettuna tapahtumana, ei niinkään yksilön psyykestä. Kognitiivisen antropologian kautta voisi päästä käsiksi kulttuuriseen tarpeeseen kategorisoida seksuaalisuutta ja seksuaalisuuksia yksilöllisinä identiteetteinä. Edelmanilaisen queer-käsitteen avulla voisin ehkä kuitenkin välttää sen käsitteisiin ja luokituksiin jämähtämisen, mikä tapahtui gradun ja lisurin kohdalla.

Queerin avulla voisi yrittää etsiä niitä kokemuksia ja olemisia, jotka jäävät kategorioiden ulkopuolelle, välitiloihin, ja pohtia sitä, voiko välitiloihin jäädä, vai onko kaikki lopulta käsitteellistettävä, koska sen on ihmisen kognitiiviselle toiminnalle välttämätöntä. Jos Jakea on uskominen, olemme peruuttamattomasti osa Symbolista järjestystä, ja siinä on murhetta kylliksi.

Tosiasiassa minulla ei ole mitään käsitystä siitä, onko pohjimmiltaan varsin formalistista kognitiivista antropologiaa ja psykoanalyyttislähtöistä queer-teoreettista lähestymistapaa edes mahdollista yhdistää, vai ovatko niissä käytetyt käsitteet ja käsitykset liian kaukana toisistaan. Kumoavatko ne peräti toisensa? Perustuuhan ensin mainittu selkeisiin rajoihin ja olettamukseen ihmisen ajattelun jonkinlaisesta järjestäytyneisyydestä, ja jälkimmäinen rimpuilee kohti sitä, mikä on järjestäytyneen ajattelun takana. Mutta onneksi minulla ei tarvitsekaan olla selkeää käsitystä mistään, minähän olen työtön.