Jatulintarha

Olen ollut viime aikoina poikkeuksellisen saamaton. Kaikki, mitä olen ylipäätään saanut aikaiseksi, on valmistunut myöhässä ja väkipakolla. Tuntuu kuin päässäni asuisi viisivuotias, joka ei halua lähteä seitsemältä aamulla päiväkotiin, ja joka huutaa “en taho! en taho!”

Työttömyyden ansiosta kyse ei ole suinkaan siitä, että tekemistä olisi liikaa. Rästihommia ja nakkeja on tällä hetkellä hyvin vähän - ainakin verrattuna viime vuoteen, jolloin koko ajan piti olla tekemässä jotakin tekstiä työkseen, ja sitten lopulta vielä lisurikin. Lisäksi rästihommat ja nakit ovat pieniä: viidensadan sanan kirja-arvostelunpätkä, muutama novelliarvio Kosmariin, keskustelunavaus mielenkiintoisesta aiheesta SQS:ään. Ehdin innostua hommista aina hieman, mutta tekemisten loppuun saattaminen on hampaat irveessä puurtamista, ja saattaa silti jäädä kesken.

Arkisetkin jutut jäävät tekemättä. Tapsa oli meillä viikko sitten, ja petivehkeet rönöttävät edelleen askarteluhuoneen lattialla niin, ettei huonetta voi käyttää. Verotoimistoon olisi pitänyt soittaa jo aikoja sitten, ja laskea veroprosenttia, jotta päivärahasta jäisi jotain käteenkin. Laskujakin saattaa olla maksamatta, en uskalla tarkistaa juuri nyt. Saan kirjoja aloitettua, mutta en luettua loppuun.

Kaikki suorittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Ainoa tekeminen, mihin voin olla suurin piirtein tyytyväinen, on 140 senttiä sinistä mattoa, joka on vielä kiinni kangaspuissa Pohjois-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen tiloissa, ja joka toivottavasti maanantaina kasvaa kahden metrin mittaan. Ja kaksi hametta, jotka tein Virtulle. Muut tekemiseni ovat olleet puolinaisia. Blogin päivittämättömyyskin kertoo siitä, että en jaksa istahtaa alas ja kehitellä mitään ajatusta valmiiksi asti.

Olen ollut työtön kaksi kuukautta. Päätin vuoden alussa, että en stressaa vähään aikaan mistään, vaikka en saisi mitään tehtyä, ja vaikka viettäisin päivät sohvalla maaten. Tosiasiassa pääsin kunnolla lusmuilemaan vasta helmikuussa, sillä tammikuulle ajoittui vielä kaksi pornoprojektin artikkelien dedistä. Stressaamattomuuspäätöksestä huolimatta stressaan kuitenkin, ja stressaan pienistä rästeistä ja nakeista ihan yhtä paljon kuin isommistakin: tehtävän homman koko ei ole missään suorassa suhteessa siihen, miten paljon siitä tuskittelee.

Minulla on suuri kiusaus ajatella, että “nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää elämä järjestykseen”, ja sitten kuvitella, että tekemällä paljon asioita aina ajoissa tekisi minusta jotenkin paremman ihmisen, ja sitä myötä voisin olla tyytyväisempi itseeni. Yritän vältellä tätä johtopäätöstä ja miettiä, missä tilanteissa oikeasti olen tyytyväinen itseeni.

Palaan aina yhteen perustavanlaatuiseen asiaan, ja pariin muuhun lähes yhtä tärkeään. Tarinoiden kirjoittaminen on se perustavanlaatuisin. Kaksi muuta ovat piirtäminen ja käsin tekeminen. On aika oireellista, että maton kutominen aiheutti selkeyden tunteen, huolimatta siitä, että opettelu oli vaikeaa ja kangaspuut temppuilivat. Mattopa ei kuitenkaan riitä elämän sisällöksi.

Tärkeintä tyytyväisyydelleni on se, että päässä on keskeneräisiä tarinoita, ja että ne ovat myös menossa johonkin suuntaan, eivätkä ole vain satunnaisia riekaleita, joita pyöritellä hetken ja hylätä sitten. Tällä hetkellä olen kuitenkin innostunein tarinasta, joka on romaanimittainen. Ja sitten realiteetit tulevatkin eteen. Olen kirjoittanut kaksi romaania, joista kumpikaan ei ole päätynyt julkaistavaksi. Järkevintä olisi vetää se jälkimmäinen uudelleen esiin ja muokata sitä eteenpäin ja lähettää kustantajille kakkoskierrokselle. Ja kirjoittaa muutama novelli tämän vuoden novellikisoihin, sillä niiden kautta on edes joku mahdollisuus saada tekstejään julki.

Mutta jos on realisti, niin jättää kirjoittamatta kokonaan. Realisti myös vaihtaisi kokonaan alaa, ja menisi ammattikouluun opiskelemaan LVI-tekniikkaa sen sijaan, että suunnittelisi queer-antropologista väitöskirjaa. Realistisilla järkiratkaisuilla saa vain pahan mielen. Ja parempaa palkkaa, ehkä.

Olen jotenkin takussa. Olisi kiva tietää, miten elämästä voisi selviytyä sillä tavoin, että voisi olla yhtä aikaa tyytyväinen mahdollisimaan moneen asiaan.