9.12.2006
Uusiutuva luonnonvara
Ajattelin vaihteeksi harjoittaa interblogistista viestintää, kun kerran kiintoisia aiheita on liikkeellä. Saara kertoi blogissaan häkellyttävän tarinan turkulaisesta gynekologista, joka pelästyi löytäessään naispotilaan jalkovälistä jonkinlaisen eläimen - 70% alle mummoikäisistä naisista kun kuulemma ajelee häpykarvansa ja naispuolinen gynekologiparka oli jo ehtinyt unohtaa, miltä häpykarvoitus näyttää. Siren jatkoi aiheesta napakasti, samoin
Brim. Koska porno nimetään yhdeksi suureksi karvattomuustrendin aiheuttajaksi, niin eihän sitä pornotutkija voi aiheesta pitää turpaansa kiinni - siitä huolimatta, että pornotutkijuuteni päättyy virallisesti noin kolmen viikon päästä. Pornon pohtimista toki aion jatkaa, sillä mihinkäs pornotutkija karvoistaan pääsisi (pun intended).
Olen kuitenkin jossain määrin jäävi osallistumaan omakohtaisilla kokemuksillani karvakeskusteluun, koska karvoitukseni on varsin vähäistä. Onpa joku karvainen kaveri ärähtänyt joskus, ettei minulla ole oikeutta puhua karvoituksesta mitään, kun en tiedä millainen souvi se karvahuolto onkaan. Ajelen karvoja silloin kuin huvittaa sen verran kuin huvittaa, eivätkä sen enempää häpykarvat, kainalokarvat kuin ne kymmenkunta säärikarvaakaan ole missään vaiheessa kasvaneet maahan asti. En ole myöskään joutunut minkäänlaisen karvafasismin uhriksi. Hyvä, että on sentään joiltain traumoilta onnistunut välttymään.
Pornosta minulla on sentään enemmän kokemusta kuin karvoista. Lainaan nyt heti alkuun Linda Williamsia, varmaankin pornotutkimuksen suurinta gurua ja tiennäyttäjää, joka on todennut, että pornoa genrenä luonnehtii maksimaalisen näkyvyyden estetiikka. Porno yrittää näyttää mahdollisimman paljon, ja uskotella samalla katsojalleen, että näytettävä asia on autenttinen. Siten mainstream-pornonäyttelijöiden häpykarvojen ajelu liittyy siihen, että sukuelimet ja akti halutaan tuoda lähelle katsojaa. Miesnäyttelijän heppi näyttää pidemmältä, jos karvoja saksitaan jonkin verran, ja naisnäyttelijän häpy paljastetaan ajamalla karvat kaikkialta muualta paitsi häpykummulta. Emättimen paljastamista korostetaan vielä sormilla venyttämällä. Kyse ei ole siitä, että karvaton häpy olisi jotenkin esteettisempi kuin karvainen, vaan siitä, että katsojalle vakuutetaan, että hän näkee todellakin kaiken, mitä nähtävissä on. Tätä näkyvyyden vaatimusta performanssitaiteilija ja pornonäyttelijä Annie Sprinke parodioi performanssissaan, jossa katsojat pääsivät kurkistamaan spekulan avulla Sprinklen kohdunsuuta.
Ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, mitä on se, jota pornossa maksimaalisesti ja autenttisesti näytetään. Joskus karvat voivat olla juuri se asia, jonka aitoutta ja täydellistä näkyvyyttä vakuutetaan. Alternative-pornossa ja varsinkin amatööripornossa pyritään luomaan autenttisuuden illuusio sillä, ettei pornossa esiteltäviä ruumiita ole puleerattu esiintymiskuntoon. Maksimaalisen näkyvyyden sääntö pätee kuitenkin niissäkin, sillä ne näyttävät sen, mitä mainstream-porno ei näytä, eli karvoituksen, meikkaamattomat kasvot, roikkuvat rinnat ja selluliitit. Esimerkkinä pin up -sivu Hippie Goddess, joka tarjoaa “luonnollisia hippijumalattaria”. “Luonnollisuus” on sivuston erityispiirre, jota korostetaan kuvaamalla mallit paljasjalkaisina niityillä ja metsissä. Hippijumalattarien katsojalle vakuutetaan, että nämä meidän mallit ovat juuri niitä oikeita ja aitoja naisia vastakohtana pornon muovinaisille. Karvoista tulee luonnollisuuden symboli.
Pornossa karvoitustrendit vaihtelevat. 1900-luvulla trendin suunta on vaikuttanut olevan koko ajan kohti karvattomampaa: 1970-luvun pörröistä on päädytty nykyisiin graafisiin leikkauksiin, joista yleisin taitaa olla kiitoratamalli. Muistaakseni täysi karvattomuus ei ole ainakaan vielä normi, vaikka Haloo!-lehden millennium-numerossa moista normiutumista uumoiltiinkin. (Sivuhuomio: toinen Haloo!n ennustama trendi on tietenkin biseksuaalisuus, mikä muukaan.) Alternative-pornon ja amatööripornon suosio kuitenkin antaa ymmärtää, että trendi voisi olla muuttumassa. Kenties muutaman vuoden päästä rutiininomainen posliiniksi ajelu onkin ihan out ja vanhanaikaista pissisten puuhaa? Ehkä se on sitä jo.
Tämän tutkimusellisen jupinan jälkeen voisin kertoa muutamista kohtaamisista muiden ihmisten karvoituksen kanssa. Mieleenpainuvin taitaa olla viiden vuoden takaa. Olin jossain konferenssissa, jossa oli ryhmäkeskustelu. Ryhmäkeskusteluun osallistui ihastuttava rastatukkainen ja silmälasipäinen nainen, jolla oli paljon älykästä sanottavaa. Hän istui minun vieressäni, ja kesken selityksensä hän nosti käsiään sillä tavoin, että hänen kainalokarvansa vilahtivat. Ikkunasta paistava aurinko teki niistä sädehtivät. Yhtäkkiä en pystynyt keskittymään keskusteluun lainkaan kaikenlaisten epäakateemisten mielikuvien takia. Voi olla, että nainen pitää kainalokarvansa tarkoituksella pitkinä voidakseen niissä olevien feromonien avulla sekoittaa viattomien pienten opiskelijatyttöjen päät. Olen törmännyt naiseen kaksi kertaa myöhemmin, eri konffissa eri puolilla Eurooppaa, ja aina hän on ollut yhtä ihastuttava.
Toinen kokemus on vastaavanlainen, mutta vähemmän eroottinen, ja sijoittuu myös johonkin naistutkimuskonferenssiin. Oli kesä, ja joku vanhempi, muistaakseni ruotsalainen tai tanskalainen nainen oli pukeutunut kevyeen kesämekkoon. Naisella oli hyvin siisti kampaus, nuttura muistaakseni, rannekoruja ja kultainen kaulakoru. Saattoipa olla huulipunaakin. Ja pitkät säärikarvat! Siinä naisessa oli jotakin tavattoman riemastuttavaa. Hän oli poiminut norminaisellisuudesta ne asiat, joita häntä huvitti, pakottautumatta koko naisellisuuden pakettiin.
Näiden karvakohtaamisten taustalla ovat nimenomaan ne tietyt naisille annetut karvattomuuden normit, joiden rikkominen on sitten kiinnittänyt huomioni. Naisen karvattomuus voi toki olla viehättävää, vaikka se ei normia rikokaan. Karvattomuuteen ei vain tule erityisesti kiinnitettyä huomiota.
Oli miten oli, karvoitus on uusiutuva luonnonvara, ja minusta mielenkiintoisin tapa suhtautua siihen on olla jumiutumatta mihinkään ehdottomaan karvaisuuden tai karvattomuuden normiin. Joskus voi olla sukupuolesta riippumatta posliini kulmakarvoista alaspäin, ja joskus kasvattaa. Joku erityisen karvainen voisi vedellä sääriinsä vaikka kuvioita, ja kiharaisen rintakarvan omaavat voisivat pujotella karvoitukseensa helmiä. Kiinnostavaa olisi, jos joku tukkaansa villisti värjäävä värjäisi myös muun karvoituksensa. Miksiköhän muuten sellaiseen ei ole tullut vielä törmättyä? Ruumiista koristellaan länsimaisissa alakulttuureissa mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, mutta missä viipyvät karvakoristelut? Karvoitus, siinä missä ihmisruumis nyt yleensäkin, on hirveän kiva juttu, jolla voisi leikitellä enemmän.
5 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2006/12/09/uusiutuva-luonnonvara/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta yhteen asiaan et ottanut kantaa… Nimittäin siihen, miten karvoitus tunnutaan länsimaissa yhdistävän ruumiinhajuihin ja likaan. Karvoitus voimistaa ruumiin tuoksuja, mikä koetaan likaiseksi. (Tietysti nykyään ihmiset pesevät itsensä niin usein, ettei tällä ole paljon merkitystä, mutta milloinpa ihmiset ovat erityisen järkeviä olleet.) Miehillä tämä voi ilmeisesti olla joskus jopa seksikästä, mutta naisilla ei, joitakin haisufetisistejä lukuunottamatta — kärjistetysti sanottuna. Katsoisin että tämä on yksi suuri syy siihen, että karvat ajellaan. Pornossakaan nainen ei ilmeisesti saa haista kuin korkeintaan vienosti pillumehulta, häpykummun pikku tupsukin varmaan parfymoidaan.
On mielenkiintoista miten esimerkiksi ammattiuimarit ja telinevoimistelijat yleensä ajelevat itsensä, mutta nyrkkeilijät eivät (ref. Nikolai Valujev). Nyrkkeilijä on alkuvoimainen, hikinen härkä, ammattiuimari taas sivistynyt, hajuton (ja mauton?) atleetti.
Comment by rhia — 10.12.2006 @ 16:09
Uskonnoillakin on sanansa sanottavana karvoista.Lestadiolainen mummoni oli aivan pöyristyksissään nähdessään minun nyppivän kulmakarvojani teini-ikäisenä. Hänestä olin suistumassa suoraan Helvettiin. Ja eikö Koraanissa Jumala käske uskovaista poistamaan karvat ihostaan niin-ja-niin monta kertaa kuussa?
Itse olen havainnut iän ja karvojen suhtautuvan toisiinsa luonnollisella tavalla: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään karvoistani. Vuosikausia jahdatut säärikarvani ovat nykyään kuin rautalankaa. Kuritettuina ne ovat vain karaistuneet. Kainalokarvat ovat ihania! Löydän toisinaan itseni nuuskimasta kainaloitani. Niissä on täyteläinen, lämmin tuoksu, jota ei ollut silloin kun vielä poistin kainalokarvani. Lyhennän niitä kyllä nykyään kesäisin, varsinkin jos kesä on hyvin kuuma, mutta talvella ne saavat kasvaa. Pyllykarvani ovat saaneet olla rauhassa, mutta eipä niitä juuri olekaan. Ehkä nekin olisivat elinvoimaisempia, jos niitä olisi kuranssattu yhtä ankarasti kuin säärikarvoja?
Comment by Palin Zon — 10.12.2006 @ 17:30
Rhia: kiinnostava pointti. Tuo hygieniasyy voi tosiaan olla mielikuvatasolla yksi syy siihen parturointivimmaan, vaikka karvaisuudella tai karvattomuudella ei nykyisessä ylihygieniayhteiskunnassa taida olla minkäänlaista todellista merkitystä puhtauden kannalta.
Vastikään muuten luin jotain 60-luvun nuorisomuistelua siitä, kuinka ihmiset pesivät hiuksensa kerran viikossa lauantaisaunassa, ja kuinka tukkansa huolellisesti lakanneet ja tupeeranneet teinitytöt saattoivat pitää kolmenkin viikon hiustenpesuvälejä, koska lakka oli kallista ja tupeeraus hankalaa.
Ammattiuimareilla karvojen ajelu käsittääkseni johtuu ihan siitä, että karvat voivat vedessä hidastaa juuri sen sadasosasekunnin verran, joka tarvitaan olympiakultaan. Telinevoimistelijoiden karvattomuus sen sijaan on täysi mysteeri.
Comment by Jatulintarha — 10.12.2006 @ 23:01
Nättejä hippejä, vaikka joukossa oisi saanut olla myös esimerkiksi isompia tyyppejä ja semmoisia, joilla on se penis. Sitten oli hassuja ne poseeraukset, joissa kädet on nostettu ilmaan että kainalot tursuaisi maksimaalisesti. Ne rikkoi jotenkin eniten sitä “luonnollisuuden” illuusiota, joka pysyi paljon paremmin kasassa kuvissa, joissa kohde oli tekevinään jotain tai edes katsovinaan jotain muuta kuin kameraa.
Hygieniaan, jos sillä siis tarkoittaa tautien leviämistä, luulisi vaikuttavan enemmän höylätessä mahdollisesti tulevat haavaumat kuin ison turilaan eliöille tarjoamat lisääntymismahdollisuudet - olettaen, että karvankasvattaja peseytyy säännöllisesti. Ehkä en vain osaa irrottautua länsimaisesta taustastani, mutta minusta tuntuu kuitenkin luontevalta, että kuona-aineiden ja eritteiden kitkerän vahva haju ollaan yhdistetty kokemukseen likaisuudesta kun on tultu jotenkin tietoiseksi mikrobeista ja loisista ja opeteltu peseytymään. Karvojen yhteys tähän hajun määrään on kai ihan fysiologinen, niinkuin rhia sanoi, sen lisäksi että helposti tulee ajatus että tyyppi, joka viitsii esim. ajaa partansa tai ajella kainalonsa, viitsii myös suihkutella.
Telinevoimistelu on laji, jossa kilpailijat arvostellaan katseella. Katse arvioi liikkeen puhtautta, ruumiin hallintaa ja asentoa. Tavoitteena on lähestyä kaikille kilpailijoille yhteistä ihanneruumista. Tälleen se muistuttaa musta esim. bodausta, vaikka voimistelussa ihanneruumis onkin liikkeessä, ja ehkä ne karvat ajellaan kummassakin lajissa samasta syystä.
Itse olen ollut joskus täysin karvaton ja sängetön. Ainoat karvat, joita oikeastaan tuli ikävä, olivat silmäripset. Oikeastaan, jos osaisin, lopettaisin mielelläni karvoittumisen kaikkialta kaulan alapuolelta. On hauskaa olla puhdas ja hajuton ja sileä, mutta ei niin hauskaa, että jaksaisi jatkuvasti höylätä, vahata ja epiloida.
Ehkä just tähän, että karvattomuus tai muotoon ajeltu karvaisuus vaativat työtä, liittyy myös jotain. Että se tuntuu niinkuin intiimilävistyksen kevytversiolta. Ehkä se, että näkee paljon vaivaa seksivehkeensä ulkonäön eteen, implikoi aikomusta esitellä ja tarjota sitä yleisesti ja tarvetta tehdä työtä sen eteen että on varmasti kelpo pantavaksi. Tämähän voi olla kiihottava asetelma. Tällaisen toiminnan sukupuolittuminen voi myös kertoa jotakin jostain.
Comment by Jaakko — 11.12.2006 @ 00:52
Jaakko: Se, että tuon Hippie Goddess -sivuston mallit noudattavat “luonnollisuudestaan” huolimatta tiettyjä kauneuden normeja tekeekin siitä leimallisesti pornoisen, samoin kuin tietty se, että kuvista pitää maksaa. Loppujen lopuksi pornon ruumiskuva on aika kapea: jos jotain normia rikotaan kunnolla, niin muita pitää sitten noudattaa. Itselläni iski eniten silmään se, että ainakin samplen mallit ovat kaikki varsin nuoria. Joukossa ei ollut edes kolmekymppisiä, saati sitten sen vanhempia. Söpöjähän ne silti ovat, ei siitä pääse mihinkään.
Ja kyllä vaivannäkö häpykarvoituksen suhteen varmaan implikoikin ajatusta siitä, että se häpy tulee olemaan enemmän tai vähemmän julkisesti näytteillä. Saaran karvoitusblogimerkinnän taustalla oli turkulaisgynekologin lausuntojen lisäksi pikku-uutinen siitä, kuinka Britney Spears vilautti paljasta jalkoväliään jossain tilanteessa. Jos ajelee itsensä posliiniksi siksi, että samastuu Britneyhin (tai Paris Hiltoniin), niin samaan samastumiseen varmaan kuuluu mahdollisuus siitä, että se posliini voi päätyä esiteltäväksi. Kiinnostavaa tuossa on juuri se, että tarkoituksena on olla “kelpo pantavaksi” (tai vähintäänkin kelpo katsottavaksi), eikä se, että karvattomuus olisi oma fetissi tai tuntuisi iholla jotenkin erityisen hyvältä.
Comment by Jatulintarha — 11.12.2006 @ 09:21