Jatulintarha

Leikitäänkö, että tästä tulis niinku tohtori joskus, ja että se väittelis niinku biseksuaalisuudesta.

7.12.2006

Taisteluvarustusten kiillotusta
[Akateeminen, Yleistä] — Jatulintarha @ 13:38

Olen jo aiemmin raportoinut eeppisestä taistelustani Työttömyysturvabyrokratian hirviöitä vastaan, mutta pistetäänpä pieni briiffaus. Vuosi sitten syksyllä pahanilkisten pirujen piiri, jota kutsutaan kauhistusta herättävällä nimellä Työvoimatoimikunta, päätti että en ole oikeutettu työttömyysturvaan, sillä väikkärin tekeminen apurahalla kuulemma tarkoittaa “työllistymistä omassa työssä” yrittäjän tapaan. Moninaisten vaarallisten seikkailujen jälkeen huomasin, että minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta voittaa tuota pirujen piiriä, vaan ainoa keinoni on käydä sotaan suurempia demoneja vastaan.

Taisteluaseekseni valitsin valitusprosessin, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että kirves olisi ehkä sittenkin ollut tehokkaampi ase. Viime syksynä nimittäin arvioin, että sotaani menisi viitisen kuukautta. Voi sitä nuoruuden optimismia! Nyt olen vuotta vanhempi ja tuntuvasti kyynisempi. Seikkailuni jatkuivat viime vuoden marraskuussa, jolloin kohtasin kaksintaistelussa yhden alemman tason demoneista, nimittäin Työvoimaneuvojan.

Tämän jälkeen vetäydyin muutamaksi kuukaudeksi luolaan vuorille nuolemaan haavojani ja keräämään voimiani seuraavaan mittelöön, jota edeltävä miekankalistelu sijoittui tämän vuoden maaliskuuhun. Taistelutoverikseni löysin Ammattiliiton Asiamiehen, joka tosin on naispuolinen, sekä Ammattiliiton Lakimiehen, jolle tehtävänimikkeen sukupuoliepiteetti sopii. Kesällä käyty taistelu keskitason paholaista, Työttömyysturvalautakuntaa, vastaan kuitenkin hävittiin. Taistelusta ryytyneenä en jaksanut häviöstä edes kaikelle kansalle kertoa.

Nyt valmistaudumme yhdessä ratkaisevaan taisteluun. Voitto tai kuolema, muuta ei ole. Uskollinen kumppanini, Ammattiliiton Asiamies lähetti minulle taisteluhaasteen viimeiseltä vastustajaltamme, Vakuutusoikeudelta. Taisteluhaasteessa lukee tulikirjaimin: “Kuuleminen valitusvastineen johdosta”. On vielä epäselvää, onko Vakuutusoikeus nimensä mukaan oikeudenmukainen demoni, vai onko se iljettävä ja saastainen paholainen, joka nauttii saadessaan kiduttaa kadotettuja sieluja. Taistelussa parkkiintunut nahkani ja arpeutunut sydämeni valmistautuvat häviöön. Sielussani kuitenkin lepattaa pieni toiveikas liekki, jota varjelen maailman tuulilta.

2 kommenttia »

The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2006/12/07/taisteluvarustusten-kiillotusta/trackback/

  1. Tänään Hesarin mielipidesivulla Elina Vuola (akatemiatutkija) kirjoittaa jatko-opiskelijoiden taloudellisesta ahdingosta: “Tutkijanura on huippujen huiputusta” Siinä puututaan juuri tuohon sinunkin ongelmaasi. Luepa, jos saat lehden käsiisi.

    Comment by Leila — 7.12.2006 @ 18:45

  2. Kiitos vinkistä. Täytyy käydä lukemassa kirjastossa. Tuo ilmaisu “tutkijanura on huippujen huiputusta” on kyllä aika osuva.

    Comment by Jatulintarha — 8.12.2006 @ 17:52

RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.

Kommentoi

Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.