31.10.2006
Arkipäivän syyllisyys
Olisikohan elämä ja työnteko helpompaa, jos olisi kellokortti. Menisi töihin tiettyyn aikaan, tekisi tutkimusta siellä ja kun lähtisi pois, voisi unohtaa loppupäiväksi koko jutun ja tehdä ihan muita asioita. Tuntuu siltä kuin olisi töissä ihan koko ajan, vaikka sitten illalla ennen nukkumaanmenoa. Koko ajan pitäisi jotain lukea tai jotain tekstiä nypeltää.
Repsahdin eilen, varsin miellyttävästi. Kävin yliopistolla viemässä matskuja kopioitavaksi ensi viikolla pitämäni luennon oheismateriaaliksi. Tarkoituksena oli käydä kirjastossa ja kahvilla ja sitten palata kotiin koneen ääreen valmistelemaan mainittua luentoa. Se kahvitauko vain venähti pitkäksi, jatkui sitten pitkänä lounas-päivällisenä libanonilaisessa ravintolassa ja päättyi talven ensimmäiseen glögiin alkuillasta.
Vakuuttelin itselleni ja kanssarepsahtajalleni, että sosiaalisten suhteiden hoitohan on hyödyllistä, ainahan ne ovat kuitenkin rempallaan, ja parempi repsahtaa näin kuin repsahtaa lukemaan nettisarjakuvia ja blogeja koko päiväksi. Mutta tietysti repsahdus tarkoittaa sitä, että jonain toisena päivänä pitää sitten puskea hommia kahta kauheammin, etteivät dediksenpirut saa kiinni.
Tämä syyllisyydentunne on todella ärsyttävä ja turha, mutta mitä sille oikein tekisi. Toisaalta koen tutkimusaiheeni mielenkiintoisiksi, toisaalta taas inhoan sitä, että asiat luokittuvat tutkimuksen kannalta hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Ja tietysti ne hyödylliset asiat ovat muka jotenkin tärkeämpiä. Koko ajan on sellainen tunne, ettei sittenkään tee tarpeeksi, vaikka mitäpä se maailmaa tai edes tutkimustani hyödyttää, että väikkärin lähdeluettelossa on 201 eikä 200 lähdettä.
Miten ihmiset oikein käyvät ns. tavallisissa töissä? Menevät kahdeksaksi ja lähtevät neljältä, mutta siinä välissä ehtivät käydä kahvi- ja tupakkatauoilla, lounastunnilla, lätistä työkavereittensa kanssa. Minulla ei mitään kunnon taukoja olekaan, vessaankin pitää ottaa joku kirjanläpyskä mukaan.
Aikanaan Aware I -projektin projektisuunnitelmaa tehdessäni luin jotain projektinhallintaa käsitteleviä kirjoja, joissa esitettiin, että työmääräarvioissa on otettava huomioon se, että ihminen kykenee tekemään tehokkaasti töitä vain noin 5 tuntia päivässä. Niinpä jos jonkun projektin osatehtävän tekemiseen oletetaan menevän 40 työtuntia, ei pitäisi olettaa, että homma on viikossa tehty, vaan että siihen menee itse asiassa kahdeksan työpäivää. Projektin aikataulu menee pahasti poskelleen, jos oletetaan, että ihminen kykenisi päivittäin, jatkuvasti kahdeksaan tuntiin tehokasta työaikaa.
Mutta niin se nyt vain on minun luterilaisen työmoraalin mädättämään alitajuntaani kirjoitettu. Jatkuvasti pitää sinun jotakin tekemän, ja vaikka tekisitkin, niin syyllisyyttä pitää sinun silti kokeman.
10 kommenttia »
The URI to TrackBack this entry is: http://jatulintarha.blogsome.com/2006/10/31/arkipaivan-syyllisyys/trackback/
RSS feed tämän päivityksen kommentteihin.
Kommentoi
Rivinvaihdot merkitään automaattisesti. Seuraavia HTML-tageja voi käyttää: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> Sähköpostiosoite ei jää näkyviin kommenttien yhteyteen.
“Tämä syyllisyydentunne on todella ärsyttävä ja turha, mutta mitä sille oikein tekisi.”
Kerää se talteen, pakkaa minigrip-pusseihin ja lähetä lelutehtaalle. Ne tekevät siitä siellä muovailuvahaa lapsille. Paljon siitä ei makseta, koska katoliset papit toimittavat teollisuudelle valtavia määriä rippituoleissa keräämäänsä syyllisyyttä ja polkevat näin markkinoita.
Comment by pazi-j-dog — 31.10.2006 @ 18:57
Ai muiden syyllisyydestä valmistetusta muovailuvahasta se onkin minuun tarttunut! Parasta olisi vain kieltää muovailuvaha lapsilta, että kierre katkeaisi.
Ehkä siitä voisi valmistaa autonrenkaita? Jos vaikka saisi yksityisautoilun näillä keinoin vähenemään.
Comment by Jatulintarha — 31.10.2006 @ 19:27
Jos tekee kiinnostavaa työtä, ei sitä varmaankaan voi sulkea mielensä ulkopuolelle työpaikalta klo 16 kotiin lähdettyään. Ihan eri asia sitten, jos työkseen pakkaa vaikkapa kahvia laatikoihin (kokeiltu on opiskeluaikana). Silloin on niin onnellinen kotiinpääsystä, ettei taatusti työ mielessä vapaa-ajalla kummittele (paitsi aamulla, kun pitäisi taas raahautua takaisin työpaikalle kuolemaan tylsyyteen).
Ihmiset tietysti suhtautuvat työntekoon kovin eri tavalla. Jotkut (vanhemmat ihmiset yleensä) kummastelevat, kun kerron, että vastaan työsähköposteihin kotoakin. Minusta se on luonnollista, jos kyseessä on jokin sellainen asia, johon voi nopeasti ilman mitään perusteellisempia selvittelyitä vastata. Samoin herättää kummastusta se, että saatan jäädä istumaan töihin neljän jälkeenkin, mikäli jokin asia on pahasti kesken.
Kotonaan projektityötä tekevät ovat kyllä varmasti enemmän sidottuja työhönsä kuin työpaikalle raahautuvat. Projektityöt - kotona ja työpaikalla tehtyinä - tosin tuppaavat usein olemaan niin kiireisiä joka tapauksessa, että ylitöiksi menee. Sen jälkeen, kun sain vakituisen työn, olen huomannut, että on paljon enemmän aikaa käytettävissä työtehtävien viimeistelyyn. Dedikset eivät paina samalla tavalla niskaan, kun työsuhteen loppu ei häämötä viikon tai kuukauden päässä.
PS. Jos on syyllisyydentuntoinen ihminen, niin varmasti minkälaisessa työssä tahansa huomaa tuntevansa syyllisyyttä asiasta jos toisestakin. Työajalla blogittaminen tuntuu mahdollisesti pahemmalta työpaikalla kuin kotona ;)
Comment by viivi — 31.10.2006 @ 20:21
Työt voivat olla myös senkaltaisia, että niitä on tehtävä sekä työpaikalla että kotona, sekä arki-iltaisin että viikonloppuisin. Jokin osa työstä on mahdollista hoitaa VAIN työpaikalla ja jokin osa onnistuu keskittyneesti VAIN kotona. On rytmitettävä ja suunniteltava, ajoitettava ja oltava syyllistymättä, jos aina ei mene niin kuin oli ajatellut - ja silti syyllistyy, ajoittain. Mutta tehtyä silti tulee. Sehän tämänkaltaisissa töissä on varjopuolena, ettei voi unohtaa työtään kotonaankaan, vapaa-ajallaan. (Ja kysyy, mitä se on - siis kaikkein kiireisimpinä aikoina.) Toisaalta parin kymmenen vuoden kokemuksella on oppinut ottamaan vapaata, tapaamaan ystäviä, pitämään taukoa, lepäämään kiireisimpinäkin aikoina - muuten ei jaksa.
Comment by Leila — 31.10.2006 @ 20:38
Entä jos vain yksinkertaisesti tekisit töitä kahdeksasta neljään? Suurin osa tuttavistani jotka vinkuvat saman ongelman parissa voisivat ihan hyvin hoitaa hommansa kahdeksasta neljään ja tekemällä sitten jotain muuta, mutta haluavat tehdä asiat toisin. Ja sitten ne valittavat kun ei ole kivaa. Oma moka, voisin sanoa. Kokeiles joskus tehdä kotona töitä kuin olisit töissä jossain muualla. Ei illalla kummasti enää edes kiinnosta ajatella työasioita.
Comment by 18is9 — 1.11.2006 @ 10:23
Mun mielestä pitäis panostaa repsahtamiseen vielä enemmän. Repsahtaminen on mahtavaa ja mukavaa, ja siitä pitää osata nauttia. Vois vielä täysin tarpeettomana jättää siitä pois turhan selittelyn, että miks nyt on oikeus tehä näin ja toimia niin ja tuskaisen pohdiskelun siitä, miksi ei saa aikaan sitä, mitä pitäs - mihin kului ihan tyhjää aikaa senkin glögilasin äärellä : ) Kyllähän ne työt sitten loppujen lopuksi kuitenkin joskus tekee, kun on IHAN pakko.
Comment by kanssarepsahtaja — 1.11.2006 @ 11:57
kanssarepsahtaja: Älä muuta sano.
Comment by Jatulintarha — 1.11.2006 @ 12:04
Hih, muistan taistelleeni tuon työmoraalin kanssa viimeksi kesällä. Nyt lähinnä luen hämmästyneenä, että tauti on tarttunut sinuunkin - ja vieläpä noin sitkeästi. Sinähän paiskit hommia yleensä urakkatahtiin ja homma tuntuu toimivan. Kyllä ihminen tarttee rokulipäiviä vaikka kotona työskenteliskin. Ajattele, että kuitenkin sinulla on mahdollisuus viettää oikeaa vapaa-aikaa. Joutilaisuus on ansaittu hyve, jota kaikilla ei ole. Unohda se syyllisyys ja ajattele, että nuo repsahdukset ovat YLELLISYYTTÄ, jonka olet ansainnut. (nimim. ‘nyt vasta ymmärrän vapaa-ajan todellisen merkityksen’)
Comment by ama — 1.11.2006 @ 19:29
Vastaan tuohon ensimmäiseen lauseeseen: kyllä se on helpompaa. Ei minulla tosin kellokorttia ole, mutta työajat kylläkin. Joskus kauan sitten luulin, että asia olisi juuri toisinpäin. Että työajat tekisivät minut hulluksi ja että mieluummin tekisin töitä omaan tahtiini. Mutta huomasin, että minähän tykkään työajoista. Njoo, ehkä asia olisi eri, jos olisin jossain paskaduunissa. Ehkä.
Comment by tiina — 3.11.2006 @ 01:14
… ja työhän ei tekemällä lopu … TYÖ, käsitti sen kukin miksi ja millaiseksi tahansa. itse ajattelen sen työ-käsitteen mahdollisimman mielekkäästä jakamisesta eri päiville
Comment by Miss Foxy — 5.11.2006 @ 12:08