Jatulintarha

Tänään oli jälleen keskiaikaisen keittokirjamme tekijätiimin palaveri. Kuulostaa projektimaisemmalta ja vakavammalta, kun sen kirjoittaa noin, eikä vain totea, että "meillä oli kokkauspiiri". Ruodimme toistemme tekstejä kuin kunnon projektikokouksessa ikään.

Valitettavasti kokkauspiiri on kadottanut jo vuosi sitten hauskan harrastuksen muodon. Emme ole kokanneet tänä vuonna kuin ehkä kerran, kaikki muut tapaamisemme ovat menneet tekstien työstämiseen. Emme enää mainosta kokkauspiirin kokoontumisia Keskiaikaseuran postituslistalla, koska siinä ei ole mitään mieltä: olisi epäreilua raahata joku toiveikas kokkaaja palaveriin, jossa natkutetaan, että "tän sun tekstin rakenne on epätasapainossa" tai että "sun sananvalinnat on tässä anakronistisia".

Juuri sopivasti Kalevassa oli tänään myös juttu keittokirjabuumista torstain ruokasivulla. Keittokirjamarkkinat ovat kuulemma ylikuumentuneet, ja kaikki aiheet on jo käyty läpi, mitään uutta teemaa ei keittokirjamarkkinoille voi enää tuoda. Aamulla juttua lukiessani myhäilin, että "eipä vaan ole keskiaikaista keittokirjaa!" Samaa myhäilyä jatkoimme siellä kokkauspiirissä.

Ja sitten kotiinpalattuani tein haun www.ruokakirjat.comissa. "Keskiajan keittiön salaisuudet on uudenlainen keskiaikainen keittokirja. Euroopassa suositut ruokaherkut leviävät nyt myös Suomeen. Kirjan upeista kuvista välittyy aito keskiaikainen tunnelma. Kauttaaltaan nelivärinen kirja on kuvattu Tallinnan keskiaikaisessa ravintola Olde Hansassa." Voi paska. Meidän keskiajan keittokirjamme ei sitten ole ensimmäinen suomalainen, suomalaisille kokkaajille tehty keskiaikainen keittokirja.

Olde Hansan taustajoukoilta tuskin voi odottaa mitään onnetonta rääpöstystä. Olen syönyt Olde Hansassa vain kerran, mutta kokemus oli ikimuistoinen. Ruoka oli hyvää, autenttista ja kuitenkin mielikuvituksekasta. Ei siis luokkaa keitettyä lanttua ja paahtopaistia, niinkuin joissain ns. keskiaikaisissa pidoissa, joihin olen joskus osallistunut. Ja kirjan kuvatkin on otettu Olde Hansassa! Meidän kuvat on otettu Päivin olohuoneessa harrastajadigikameralla. Ammattilaisvalaistuksella tosin, mutta kameran takana on ollut pelkkä diletantti. Silityslaudan avulla viritettyä taustakangasta ja kirppareilta haalittuja puu- ja keramiikkastioita ei voi verrata 1200-luvulla rakennettuun, aitoon hansakauppiaan taloon.

Jos kirja olisi ilmestynyt kolme vuotta sitten, ennen kirjaprojektimme alkua, olisin ollut ihan tohkeissani. Nyt on sellainen olo, että tekisi mieli haistattaa pitkät sekä pornolla että biseksuaalisuudella ja rynkyttää keittokirja apinan raivolla kokoon. Pelkästään meikäläisestä se ei tietenkään riipu. Myös kanssakokkajieni elämään kuuluu muutakin kuin keittokirja. Keittokirjaprojektimme aikana toinen heistä on tehnyt gradun ja toinen mennyt naimisiin. Kaikilla meillä on ollut palkkatyössäkin stressin syitä kyllin. Mutta silti. Olemme tehneet keittokirjaa liki kolme vuotta. Kaksi ensimmäistä vuotta meni toki reseptien kokeiluihin, mutta kokemusten muokkaamisen tekstiksi ei olisi pitänyt mennä näin kauan. Meillä kullakin on kaksi keittokirjan lukua työn alla, itselläni Arabiaa ja Ranskaa koskevat. Niissä on yhteensä viitisenkymmentä reseptiä, ja niiden oheen tulee noin neljän sivun johdantoluku, joka esittelee ko. alueen (pikemminkin kieli- kuin maantieteellisen) ruokakulttuuria ja keskiajan historiaa. Olen tahkonnut niitä lukuja ihan luvattoman pitkään.

Olisimme varmaan saaneet keittokirjan nopeammin valmiiksi, ellei meillä olisi koko ajan ollut kunnianhimoisia tavoitteita sen suhteen. Kaikki reseptit ovat peräisin alkuperäislähteistä, niitä ei ole keksitty omasta päästä. Tänään pohdimme, onko lähdeviitteiden kuljettaminen tekstin mukana järkevää (ei). Haluamme, että kirjasta tulee oikeasti uskottava, mutta voiko se olla yhtään ravintoloitsijan tekemää kirjaa uskottavampi, kun meistä kukaan ei ole keskiajan historian tutkija? Yksi meistä on sentään valmistunut historian laitokselta, mutta erikoistumatta keskiaikaan.

Kuinka monta keskiajan keittokirjaa Suomeen mahtuu?